Teleoperaattori DNA varautuu keskeyttämään useiden maksullisten tv-kanavien jakelun 1. tammikuuta 2018 alkaen, yhtiö kertoi perjantaina.
Jakelua koskevan keskeytysuhan taustalla on tv-yhtiö Discoveryn sopimusneuvotteluihin tuomat jakelukorvausten korotusvaatimukset, jotka ovat DNA:n mielestä kohtuuttoman suuret. Discoveryn ja DNA:n tämänhetkinen sopimus päättyy joulukuun lopussa, eikä operaattori voi jakaa kanavia ilman sopimusta.
– Kyse on puhtaasti rahasta. Vastapuoli ehdottaa sellaista hintatasoa, että taloudellinen yhtälö on yksinkertaisesti mahdoton, kertoo DNA:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen.
Väisänen ei kerro, minkälaisista summasta neuvotteluissa on kysymys. Hän kuitenkin kuvailee summaa "merkittäväksi".
– Eihän me nyt pienistä summista lähdetä varautumaan siihen, että joudumme pistämään televisiokanavia pimeäksi.
Toteutuessaan jakelun keskeytys koskisi seuraavia kanavia: Animal Planet, Discovery Channel, Discovery HD Showcase, Discovery Science, Discovery World ja Investigation Discovery sekä Eurosport 1 ja Eurosport 2 (kanavien SD- ja HD-versiot). Keskeytys koskisi sekä kaapeliverkkoa että antenniverkkoa ja myös IPTV- ja mobiilijakelua.
Väisänen ei kommentoi sitä, kuinka paljon DNA:lla on pimenemisuhan alla olevien kanavien tilaajia.
DNA ei vielä tiedä, miten se aikoo korvata mahdollisen kanavien jakelun keskeytyksen asiakkailleen. Väisäsen mukaan DNA:n ensisijaisena tavoitteena on päästä neuvotteluissa sopimukseen.
– Tässä tehdään erilaisia varautumissuunnitelmia. Katsomme, kuinka paljon pystymme löytämään korvaavaa sisältöä mahdollisesti pimenevien kanavien osalta. Jos emme löydä korvaavaa sisältöä, sitten arvioimme, minkälaisia hyvityksiä asiakkaille annetaan, Väisänen kertoo.
DNA:n mukaan yhtiön tavoitteena on jatkossakin tarjota asiakkaille monipuoliset katselumahdollisuudet ilman että sillä on vaikutusta kuluttajahintoihin.