Juulia Kuhlman silittelee Suomen satavuotispäivänä syntyneen tyttärensä poskea Naistenklinikan perhepesähotellissa. Tytär on Kuhlmanin toinen lapsi. Kolmevuotias isoveli odottaa pientä sisarta jo malttamattomana kotiin.
– On ihan ihmeellistä, että on tämmöinen pieni sylissä. Se on tosi ihanaa, mutta olen samalla väsynyt. Väsynyt, mutta onnellinen, Juulia Kuhlman sanoo ja naurahtaa.
Parikymppisenä lapset tuntuivat vielä kaukaiselta asialta. Ensin piti opiskella, ja sen jälkeen hankkia työkokemusta. Kuhlmanille on kuitenkin aina ollut selvää, että hän haluaa lapsia, kun aika on sopiva.
Väestöliiton Perhebarometriin haastateltujen lapsettomien nuorten aikuisten mielestä sopiva aika saada lapsia on juuri kolmenkympin kieppeissä. Näkemys ihanneiästä on noussut samaan aikaan ensisynnyttäjien keski-iän kanssa. Se on nyt 29 vuotta. Isäksi tullaan nyt ensimmäistä kertaa keskimäärin 31,5-vuotiaina. Viisikymmentä vuotta sitten nainen sai ensimmäisen lapsensa keskimäärin 23-vuotiaana.
Syntyvyys laskee Suomessa jo seitsemättä vuotta peräkkäin. Yksi syy on se, että lapsiperheen perustamista lykätään yhä myöhemmäksi. Iäkkäämpänä voi olla myös vaikeuksia tulla raskaaksi.
Mielikuva lapsiperheistä on monella ankea
"Sitten pakko kyllä sanoa että on ne pienten lasten vanhemmat vaan ihan saatanan kiukkusia koko ajan ihan jossain niinku sfääreissä menee tuolla vaan, silleen että huhhuijjaa!"
”Mikä tulee mieleen sanasta lapsiperhe? Rivitalolähiö missä on sit se perus: nelikymppiset heterovanhemmat, kaks lasta ja kultanen noutaja."
Nämä sitaatit ovat Väestöliiton Perhebarometrista, jossa etsitään syitä siihen, miksi lasten hankkiminen ei kiinnosta nuoria aikuisia. Tutkimusta varten haastateltiin nuoria lapsettomia aikuisia eri puolilta Suomea.
Monilla ajatus lapsiperheistä muodostuu median antamista mielikuvista tai satunnaisista kohtaamisista supermarkettien kassajonoissa, joissa mikään perhe tuskin on parhaimmillaan.
Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch arvioi, että alhaisen syntyvyyden kierteessä yhä harvemmalla nuorella aikuisella on lapsiperhettä lähellä omaa arkeaan.
– Silloin ei voi tietää, millaista iloa ja onnea pienet lapset voivat tuottaa, Rotkirch sanoo.
Myönteisimmät käsitykset lapsiperheiden arjesta olivatkin niillä, joilla on lähipiirissään pieniä lapsia ja näiden vanhempia.
Nuorilla aikuisilla on hyvin perinteinen ja kaavamainen käsitys myös siitä, mistä perhe muodostuu – vaikka erilaisista perhemalleista ja tavoista tulla vanhemmaksi puhutaan nykyisin avoimesti ja hyväksyvästi.
– Haastateltavat liittivät lapsiperheeseen sellaisia asioita kuin auto ja omakotitalo, vakaat työsuhteet ja ajatuksen siitä, ettei vanhemmaksi saa tulla missään nimessä liian aikaisin. Mielikuvaan kuuluu lasten kuskaamista ja se, että oma elämä on mennyttä, Rotkirch luettelee.
Tämä mielikuva voi tuntua myös hyvin kaukaiselta omaan, nuoren aikuisen nykyelämäntapaan verrattuna. Aiemmin tärkein syy perheen perustamisen lykkäämiseen oli se, ettei sopivaa kumppania ole löytynyt. Nyt Väestöliiton kyselyssä kärkeen on noussut erityisesti naisilla myös muut mielenkiinnon kohteet: matkustelu, harrastukset ja ajanvietto ystävien kanssa.
Nuoret aikuiset saattavat kokea, että kaikki tämä päättyy lasten myötä.
Itsenäisyyspäivänä toisen lapsensa saanut Juulia Kuhlman kertoo, että vanhemmuuden iloa on hyvin hankala kuvailla niille, joilla ei ole omaa lasta tai pieniä lapsia ympärillään.
– Ne ovat sellaisia arjen pieniä iloja, oman lapsen kehityksen ja uuden oppimisen seuraamista, jota ei ehkä muualla elämässä tule vastaan. Oman jälkikasvun seuraaminen on ollut ainutlaatuista. Sellaista iloa en ole muualta saanut, Kuhlman sanoo.
Vanhemmuuden ajoituksen uhkapeli
Vaikka lapsiperheen arki epäilyttää nuoria aikuisia, silti hyvin harva valitsisi vapaaehtoisen lapsettomuuden. Vielä parin vuoden takaisessa Väestöliiton perhebarometrissa arvioitiin, että vapaaehtoinen lapsettomuus olisi meillä lisääntymässä. Nyt tehty haastattelututkimus osoittaa, ettei sellainen ole nyt juurtumassa Suomeen.
Nuoret aikuiset kokevat kuitenkin epävarmuutta, pohtivat ja punnitsevat erilaisia vaihtoehtoja. He ikään kuin fiilistelevät sitä, miten elämä menee, ja mitä puoliso sanoo. Se saattaa ruokkia lapsen saannin lykkäämistä.
Rotkirch kertoo, että englanninkielisessä kirjallisuudessa käytetään ilmaisua sleepwalking into infertility. Sillä tarkoitetaan länsimaista ilmiötä, jossa yhä suurempi joukko ihmisiä ikään kuin "unissakävelee kohti lapsettomuutta".
Jos hetki tuntuukin joskus sopivalta, raskaaksi tuleminen voi olla jo liian myöhäistä.
Se ei tietenkään ole mikään ongelma, jos lapsettomuus on valittu asia, mutta valitettavasti se myös lisää riskiä, ettei lasta saa halutessaankaan. Tätä ihmiset eivät Rotkirchin mukaan aidosti ymmärrä.
– Puolet suomalaisista miehistä ei tiedä, miten ikä vaikuttaa naisen hedelmällisyyteen.
Eivätkä monet korkeakoulutetut naisetkaan. Hedelmällisyys alkaa keskimäärin laskea jo 25-vuotiaana. Vaikka se voi vielä jatkua suhteellisen korkeana melkein 30-vuotiaaksi, jyrkempi lasku alkaa viimeistään 35-vuotiaana. Yksilöllisiä eroja on toki paljon.
Nuoret aikuiset pitävät perhebarometrin mukaan lapsenhankinnan yläikärajana noin neljääkymmentä ikävuotta, mitä se biologisesti alkaa usein ollakin. Näin ollen nuorten suomalaisten aikuisten mielestä sopiva "aikaikkuna" saada lapsia on kutistunut noin kymmeneen vuoteen.
Rotkirchin mielestä se on kovin myöhään ja kovin lyhyt aika, ja muodostaa melko haastavan ruuhkavuosien reseptin.
– Eli lykätään, lykätään ja lykätään, ja sitten pitäisi saada ne kahdesta kolmeen lasta tiiviiseen tahtiin. Ja tämä on myös aika, jolloin suomalaisten työelämässä etenemisen paineet ovat kaikkein voimakkaimpia.
Ahdas aikaikkuna tarkoittaa myös sitä, että suomalaisissa perheissä sisarusten välinen ikäero on vuosien mittaan kutistunut. Sekin voi lisätä ruuhkavuosien stressiä: on aivan eri asia, että perheessä on vauva ja 2-vuotias kuin jos perheessä on vauva ja esimerkiksi 4-vuotias.
Vanhemmuuden vastuu ei jakaudu tasan
Naistenklinikan perhepesähotellissa kotiinpääsyä pienen poikansa kanssa odottelevat myös Suvi Ylläsjärvi ja Kalle Kantola. He eivät päässeet ihan juhlimaan Suomi100-vauvaa. Perheen toinen lapsi syntyi itsenäisyyspäivän jälkeen, kaksikymmentä minuuttia yli puolenyön.
– Hyvältähän se tuntuu, että on nyt kumpaakin mallia, Kantola sanoo.
Perheen koko on nyt sellainen kuin on suunniteltukin.
– Joku hetkellinen mielenhäiriö pitäisi tulla, että tulisi vielä kolmaskin, Ylläsjärvi hymähtää.
Kalle Kantolalle isyys merkitsee ennen kaikkea sisältöä ja erilaisia näkökulmia elämään.
– Kun tulen töistä kotiin, joku siellä halaa kinttua ja pitää tärkeänä. Kaikki ne asiat, joita olen aikaisemmin tehnyt, tuntuvat rikkaammilta ja uudemmilta, kun on lapsi, joiden kanssa niitä teen, Kantola kuvailee.
Vapaa-ajan ja työelämän yhteensovittamisessa on toki haasteita, mutta se toimii tällä hetkellä kahden lapsen isän mukaan "suurin piirtein".
Perhebarometrin mukaan monia, erityisesti nuoria naisia, mietityttää lapsen vaikutus uraan ja työelämään. Rotkirchin mielestä epätasa-arvo näkyy tässä voimakkaasti. Vain harva nuori aikuinen oletti, että mies ja nainen jakavat vanhemmuuden vastuun tasan. Naiset ajattelivat lasten vaikuttavan heidän työelämäänsä ja uraansa – miesten puheissa puolestaan korostui se, miten he tukevat puolisoaan, kun tämä palaa työelämään.
– Naiset puhuivat siitä, miten pitkään he voivat olla perhevapailla ja miehet puhuivat siitä, ettei isänä voi tehdä ylipitkiä työpäiviä. Eli heillä on aivan eri oletukset vanhemmuuden vastuista.
Tässä olisi Rotkirchin mukaan mahdollisuus klassiselle valistukselle: yrittäkää nyt hyvät ihmiset ajatella, että molemmat tässä tulevat vanhemmaksi.
Epätasa-arvo näkyy myös Väestöliiton analyysissa, jossa verrataan isien ja äitien tuloja lapsettomien, samanikäisten ja saman koulutuksen saaneiden tuloihin. Isien tulot ovat lähes aina paremmat kuin saman koulutuksen saaneiden lapsettomien miesten, tulipa isäksi missä iässä tahansa. Sen sijaan äitiyden ajoituksella on tuloihin suurempi merkitys riippuen koulutustasosta.
Esimerkiksi ammattikoulun tai korkeakoulun suorittanut nainen jää tuloissa lapsettomien naisten jälkeen, jos hän saa lapsen nuorena. Vasta reilusti yli kolmikymppisenä äidiksi tulevien ja samanikäisten lapsettomien naisten tuloja vertailtaessa vaakakupit kääntyvät toisin päin.
Näyttäisi siis siltä, että monelle naiselle todella on taloudellisesti kannattavaa tulla äidiksi myöhemmällä iällä.
Ajateltaisiinko yksi lapsi kerrallaan?
Suomen alhaisesta syntyvyydestä puhutaan julkisessa keskustelussa yleensä kansantalouden näkökulmasta. Keskustelussa vilisee sellaisia termejä kuin bruttokansantuote ja huoltosuhde.
Tämä harmittaa tutkimusprofessori Anna Rotkirchia. Hänen mielestään kyse perheen perustamisessa on kuitenkin ennen kaikkea ihmisten hyvinvoinnista, toiveista ja onnellisuudesta, ja sitäkin voisi nostaa keskusteluissa esiin.
– Suomi näyttäisi olevan kulttuurisessa alenevan syntyvyyden kierteessä. Vanhemmuutta lykätään ja pidentyneen nuoruuden kulttuuri nähdään sellaisena, että se sulkee pois vanhemmuuden.
Ja tämä on uhkapeliä, jossa moni saa sellaisen perheen kuin haluaa, mutta moni ei.
– Tästä seuraa yhä enemmän ei-toivottua lapsettomuutta, surua, ongelmia, pitkittynyttä hedelmöityshoitoa, Rotkirch sanoo.
Mutta mitä sitten pitäisi tehdä, jotta nuoret aikuiset rohkaistuisivat perustamaan perheitä halutessaan?
Tutkijan mielestä olisi hyvä, jos pääsisimme ajattelussamme irti tietystä "perhepaketista", jota aletaan suorittaa sopivassa iässä alta pois. Labradorinnoutajaa, kahta kiukuttelevaa lasta ja väsähtäneitä vanhempia monipuolisemmat mielikuvat perheestä ja rennompi ajattelu voisivat rohkaista vanhemmuuteen erilaisissa elämäntilanteissa, ja ehkä jo aiemmin.
– Voisiko olla ajatus, että otetaan yksi lapsi kerrallaan. Voisiko ajatella, että yhdenkin lapsen perhe on ihan yhtä hyvä kuin kahden tai kolmen lapsen perhe. Voisiko pehmentää mielikuvia siitä, miltä lapsiperhe näyttää ja millä lailla se käyttäytyy, Rotkirch pohtii.
Hänen mielestään yhteiskunnan pitäisi olla sellainen, ettei vanhemmuudesta myöskään "rangaista" missään elämän vaiheessa: jos opiskelija saa lapsen, hänen tulonsa ei pitäisi tippua suhteessa lapsettomiin. Työssä etenemisen ei pitäisi vaikeutua naiselle, kun hän saa lapsen.
Kahden lapsen isä Kalle Kantola pukee varmoin ottein pientä vastasyntynyttä poikaansa kätilön tekemän tarkastuksen jälkeen. Hän uskaltaa suositella vanhemmuutta muillekin.
– Ei tätä ainakaan kannata jättää kokeilematta, se voi harmittaa sitten.