Enontekiön kunnanvaltuuston puheenjohtaja Seppo Alatörmänen (kesk.) pitää tulevaa tilannetta erittäin vakavana. Hän puhuu turvallisuusvajeesta, mutta voisi puhua myös tyhjiöstä.
Vaikeudet Käsivarressa realisoituvat helmikuussa, kun toinenkin poliiseista jää eläkkeelle. Kahden konstaapelin partio ehti toimia Enontekiöllä viisi vuotta. Jatkossa lähin partio löytyisi kaukaa Kittilästä.
Turvallisuus on perusoikeus
Seppo Alatörmänen tähdentää, että turvallisuus on kansalaisen perusoikeuksia, josta valtio lupaa myös huolehtia. Se tasavertainen oikeus on yhtälailla kantaväestöllä, kuntaan saapuneilla kiintiöpakolaisilla, matkailijoilla ja kaikilla yhteisössä toimivilla. Valtio tinkii nyt enontekiöläisten turvallisuudesta, hän huomauttaa.
– Jos yhteiskunta ei takaa turvallisuutta, niin silloin meidän pitää ottaa asia omaan käteen ja harkita kovempia toimia, hän pamauttaa. Puheen sävy on sellainen, että leikki on kaukana.
Alatörmänen viittaa jo kerran Enontekiöllä esille nostettuun omaan turvallisuuspalveluun, kuntaseriffiin.
– Yhteiskunnan ja kansalaisten silmissä se tulee näyttämään oudolta - mutta kun ei tässä näytä olevan muuta vaihtoehtoa.
Alatörmänen sanoo, että asiasta on keskusteltu ja siitä on huomautettu. Lausuntoja on lähetetty muun muassa valtiovarainvaliokuntaan, hallintovaliokuntaan, sisäministerille ja Lapin poliisilaitokselle, mutta hänen mukaansa muistutukset ovat valuneet jonnekin kuin vesi hanhen selästä
Poliisi yritettiin pitää kansalaiskeruulla
Seppo Alatörmänen tähdentää, että Enontekiö on pinta-alaltaan Suomen kolmanneksi suurin kunta kahden valtakunnan rajalla Tunturi-Lapissa. Se on saamelaisaluetta ja kunnassa sijaitsee myös kaksi suurta poropaliskuntaa.
– Täällä on poliisille kovasti työtä ja nimenomaan poliisille, joka tietää ja tuntee alueen erityispiirteet ja ihmisten elintavat, hän sanoo. Norjan poliisi on meitä auttanut, kun omat eivät ole työkiireiltään joutaneet. Mutta Skibotnista saakka norjalaisetkin tulevat.
Virkavallalle oma murheenkryyniinsä on kuntaa halkova valtatie 21. Tie on vilkkaasti liikennöity, huonokuntoinen ja aiheuttaa kovasti harmia jokaviikkoisine useine onnettomuuksineen.
Seppo Alatörmänen kertoo viimeviikkoisesta tapauksesta kuntakeskuksessa Hetassa. Sinne poliisia piti odottaa kaksi tuntia. Jos tapaus olisi sattunut Kilpisjärvellä, niin aikaa olisi mennyt tuplaten enemmän.
Poliisipalveluista on Enontekiöllä taisteltu ennenkin. Seppo Alatörmäsen mukaan kunta oli kerran jopa valmis maksamaan siitä, että se saa pitää poliisinsa.
– Suunnittelimme rahankeruuta, kansalaiskeruuta poliisin palkkaamiseksi ja sijoittamiseksi Enontekiölle. Tarjous ei valtiolle kelvannut.
Ajatus kuntaseriffistä nosti päätään jo silloin.