Aleksei Uljukajev on korkea-arvoisin pidätetyksi joutunut viranomainen sitten vuoden 1993. Turvallisuuspalvelu pidätti hänet viime vuonna öljy-yhtiö Rosneftin pääkonttorissa.
Oikeuden mukaan Uljukajev pyysi itse lahjusta ollessaan työmatkalla Intian Goassa marraskuussa 2016.
Syyttäjän mukaan Uljukajev halusi lahjuksen siitä hyvästä, että hän antoi Rosneftille oikeuden ostaa valtion omistaman osuuden Bašneft-öljy-yhtiöstä.
Uljukajev on kiistänyt syytteet ja sanonut, että Rosneftin vaikutusvaltainen pääjohtaja Igor Setšin lavasti hänet syylliseksi.
Marraskuun 14. päivä Setšin toimitti rahat sisältävän salkun Uljukajeville turvallisuuspalvelu FSB:n valvomassa operaatiossa, minkä jälkeen Uljukajev pidätettiin. Rosneftiä vastaan ei nostettu syytettä lahjuksen antamisesta.
Oikeus totesi Uljukajevin syylliseksi perjantaiaamuna. Hiukan myöhemmin ilmoitettiin rangaistuksesta; Uljukajev tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen sekä maksamaan 130 miljoonan ruplan eli vajaan 1,9 miljoonan euron sakot.
Syyttäjä oli vaatinut Uljukajeville kymmenen vuoden vankeustuomiota sekä lähes viiden miljoonan euron sakkoja.
Venäjän valtion pääosin omistama Rosneft on Venäjän suurin öljyntuottaja. Sen pääjohtaja Setšin tunnetaan presidentti Vladimir Putinin läheisenä tukijana.
Lisätty kello 17.38 tietoa Uljukajevin pidätyksen olosuhteista.