Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Salaisia asiakirjoja, vasaroitu kiintolevy ja kotietsintä – Lue tästä Viestikoekeskus-kohun käänteet

Kokosimme yhteen Helsingin Sanomien, Puolustusvoimien Viestikoekeskuksen ja valtiojohdon ympärillä pyörivän kohun vaiheita.

Hensingin Sanomien artikkeli.
Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Jaakko Mannermaa
Avaa Yle-sovelluksessa

16.12. klo 02.00 Helsingin Sanomat julkaisee kahden toimittajan kirjoittaman artikkelin, joka käsittelee Puolustusvoimien Viestikoekeskuksen toimintaa. HS kertoo, että jutun lähteinä on käytetty Puolustusvoimien salaiseksi luokittelemia asiakirjoja noin vuosikymmenen takaa.

16.12. klo 12.52 Tasavallan presidentti Sauli Niinistö julkaisee lausunnon, jonka mukaan salaisia asiakirjoja on luovutettu lehdelle laittomasti ja rikostutkinta aloitettu. "Korkeimman turvaluokituksen saaneiden asiakirjojen sisällön paljastuminen on turvallisuutemme kannalta kriittistä ja voi aiheuttaa vakavia vaurioita", todetaan lausunnossa.

16.12. klo 15.00 Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) kertoo Ylelle, että pääesikunta on tehnyt KRP:lle tutkintapyynnön ja vuoto on ollut selvillä "jo aiemmin": nyt tutkintapyyntöä on laajennettu koskemaan toimittajan mahdollista syyllistymistä turvallisuussalaisuuden paljastumiseen.

16.12. klo 15.17 Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) sanoo, että asiakirjat on turvattava kybermaailmassa nykyistä paremmin. Kanervan mukaan vuodon täytyy myös heijastua uuden tiedustelulain valmisteluun.

16.12. klo 16.08 HS:n toimituspäällikkö Esa Mäkinen perustelee lehden päätöstä käyttää artikkelissaan salaisia asiakirjoja. Mäkisen mukaan lukijoiden on saatava riittävää ja totuudenmukaista tietoa siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu: Viestikoekeskukselle ollaan uudessa laissa antamassa valtuuksia, joiden laajuuteen nähden kansalaiset ja kansanedustajat tietävät laitoksesta hyvin vähän.

16.12. klo 18.15 Puolustusvoimien tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri Harri Ohra-aho sanoo Ylelle, että HS:n artikkelissa on useita epämääräisyyksiä ja epätarkkuuksia. Lisäksi Ohra-aho vihjaa, että jutunteon yhteydessä esitetyt kysymykset herättivät epäilyn "laajemmasta kontekstista".

17.12. klo 20.13 Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi julkaisee avoimen kirjeen. Siinä hän kertoo saaneensa alkuperäisestä jutusta palautteita, joissa on kannettu huolta kansallisesta turvallisuudesta. Niemen mukaan lehden olisi pitänyt perustella ymmärrettävämmin salaiseksi luokiteltujen tietojen käyttöä.

17.12. klo 20.17 Sanoman hallitus kertoo pyytäneensä päätoimittaja Niemeltä selvityksen uutisoinnin journalistisesta prosessista. Hallituksen mukaan kyse on normaalista käytännöstä vastaavissa tilanteissa, ja selvityksen on määrä valmistua lähipäivinä.

18.12. klo 0.24 Helsingin Sanomat uutisoi, että poliisi on tehnyt sunnuntai-iltana kotietsinnän toimittaja Laura Halmisen asunnossa. Halminen on toinen Viestikoekeskusta käsitelleen jutun kirjoittajista. HS:n mukaan Halminen olisi aiemmin päivällä vasaroinut hallussaan olleen tietokoneen kovalevyä tuhotakseen sen sisältämät tiedot.

18.12. klo 10.15 Tiedusteluun perehtynyt kv. politiikan dosentti Jan-Peter Paul pitää selvänä, että salaisen tiedon vuotamisesta lehdistölle on haittaa. Hän on aiemmin arvioinut, että vuodon motiivi saattoi olla yritys mainostaa Suomen sotilastiedustelun kattavuutta.

18.12. klo 11.03 Toimittajat ilman rajoja -järjestön Suomen-puheenjohtaja Ilkka Nousiainen kertoo pitävänsä tapausta yliyöntinä HS:n osalta. Nousiainen tulkitsee, että myös median pitää kunnioittaa salassapitoa.

18.12. klo 15.07 Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) toteaa, ettei tietovuoto vaikuta uuden tiedustelulain valmisteluun. Sipilän mielestä tapauksessa ei ole myöskään mitään informoitavaa eduskunnalle hallituksen puolelta.

18.12. klo 18.12 KRP:n tutkinnanjohtaja Markku Ranta-aho arvioi esitutkinnan kestävän muutaman kuukauden. Hänen mukaansa epäiltynä on ainakin Helsingin Sanomien henkilöstöä.

18.12. klo 21.09 HS:n vastaava päätoimittaja Kaius Niemi kertoo A-studiossa seisovansa jutun takana. Niemi sanoo lähtevänsä siitä, että he eivät ole rikkoneet mitään lakia.

19.12. klo 5.55 Yle uutisoi hallituksen ja presidentin saavan tiistaina selvityksen tietovuodosta. Hallitus saa sisäministeriöltä ja puolustusministeriöltä raportin, joka annetaan tiedoksi myös Sauli Niinistön johdolla kokoontuvalle ulko- ja turvallisuuspoliittiselle ministerivaliokunnalle.

Lue myös:

Toimittajat ilman rajoja puheenjohtaja Ilkka Nousiainen HS:n tietovuotojutusta: ”Tämä on virhe Helsingin Sanomilta ja puolustusvoimilta”

Päätoimittajat hämmästelevät Viestikoekeskuksen tietovuotoon liittyvää kotietsintää: "Raju käänne, syytä olla huolissaan"

Media teki tehtävänsä – Asiantuntijat arvioivat, että HS kävi vuotouutisessa rajalla, mutta jäi turvalliselle puolelle

Ruotsissa tiedustelulaitos viestii avoimesti – HS:n tietovuoto-jutun kaltaiset "paljastukset" on jo kerrottu verkkosivuilla

Suosittelemme sinulle