Keväällä 2010 Suomen mäkimaajoukkuetta valmentanut Janne Väätäinen sai tarpeekseen. Hän oli työskennellyt maajoukkueen valmentajana kaksi kautta ja talouskurimuksen kanssa painineen joukkueen tulokset olivat jääneet suomalaisen mittapuun mukaan vaisuiksi.
Rapaa tuli niskaan joka puolelta, ja Väätäinen koki, että hänen eväänsä suomalaisessa mäkihyppyvalmennuksessa oli syöty. Hänellä ei ollut enää mitään annettavaa. Samaan aikaan hänelle oli tarjottu mielenkiintoisia vaihtoehtoja “normaalin elämän” saralta, joten ajatus alanvaihdosta houkutteli.
Yksi puhelinsoitto muutti kaiken. Japanissa Team Tsuchiyan mäkihypyn ja yhdistetyn joukkuetta valmentanut Jani Klinga soitti ja kertoi, että japanilainen Hiroki Yamada haluaisi valmentajan Suomesta.
Japanissa valmentaminen oli kiehtonut Väätäistä aiemminkin, joten tarjoukseen oli helppo tarttua. Hän päätti ottaa itselleen vuoden aikalisän. Yamada oli ollut hyppynsä kanssa tuuliajolla viimeiset kaudet, mutta Väätäisen opastuksella hän pääsi pitkästä aikaa edustamaan maataan Sapporon maailmancupissa.
Väätäinen tiesi, ettei valmennussuhteella Yamadan kanssa ollut jatkoedellytyksiä ja tiet eroaisivat kauden jälkeen, mutta eräänä päivänä puhelin soi jälleen. Tällä kertaa soittaja oli japanilainen mäkihyppylegenda Noriaki Kasai.
Yksityisillä varoilla rahoitetun mäkihyppytallin Team Tsuchiyan riveissä hyppäävän Kasain valmennuksesta oli pitkään vastannut kajaanilainen Topi Sarparanta, mutta tämä oli lopettamassa yhdeksän vuoden yhteistyötä mäkihirmun kanssa. Kasai halusi Väätäisen valmentajakseen.
Japani oli jo jättänyt Väätäiseen jälkensä, eikä häntä ollut vaikea houkutella yhteistyöhön. Väätäinen teki Team Tsuchiyan kanssa kolmen vuoden sopimuksen, joka jatkuisi Sotshin olympialaisiin asti. Kun sopimus oli lähestymässä loppuaan Väätäinen pohti jo muita kuvioita, mutta Sotshissa olympiahistoriaa tehnyt Kasai halusi pitää kiinni valmentajastaan. Neljän vuoden jatkosopimus sai Väätäisen jäämään Hokkaidoon.
Rakennusyhtiön rahoittaman Team Tsuchiyan mäkihyppytalli on kasvanut vuosien varrella. Tällä hetkellä siinä on Kasain lisäksi kolme muuta hyppääjää: maailmancupissa viime kaudella ensimmäistä kertaa pisteille hypännyt Ryoyu Kobayashi, tällä kaudella viimeistä kertaan nuorten MM-kisoissa menestystä hakeva Masamitsu Ito sekä Lahden MM-kisoissa naisten HS100-mäen hopeaa hypännyt Yuki Ito.
Yksi konkari ja kolme tulevaisuuden lupausta. Mäkihyppytallissa odotetaan, että Väätäinen saa Kasain menestyksen jatkumaan ja hiottua muista timantteja.
Kulttuurieroja
Toisin kuin urheilijoilla, Väätäisen suurimmat kiireet kestävät toukokuusta maailmancupin avaukseen asti. Japanissa maajoukkue ei leireile yhdessä, vaan jokainen seura tai mäkihyppytalli harjoittelee ja leireilee itsekseen. Kun maailmancupiin nimetyt urheilijat lähtevät maailmalle kiertämään kisoja, Väätäisen kiireet helpottavat.
Kauden aikana Väätäinen matkustaa vain joihinkin maailmancupin osakilpailuihin ja on urheilijoidensa tukena. Se on lähinnä rahoittajan toive, sillä Väätäisen mielestä häntä ei aina tarvittaisi matkassa. Hän on kuitenkin tyytyväinen, että yritys haluaa pitää urheilijoistaan huolta ja satsaa heihin kunnolla.
- Alkuun ihmettelin tätä systeemiä, mutta sitten sopeuduin ja aloin nähdä hyviä puolia. Täällä on paljon positiivisia asioita, kuten esimerkiksi talous. On kiva tehdä töitä, kun ei tarvitse tinkiä mistään. Ei täällä tietenkään rahaa roiskita menemään, mutta perusasiat hoidetaan, Väätäinen kertoi puhelimitse Japanista.
Kuopiosta maailmalle lähtenyt Väätäinen on asettunut seitsemän vuoden aikana hyvin Japaniin, vaikka myöntääkin joutuneensa ajoittain painimaan asioiden ja kulttuurierojen kanssa. Kun hän hyväksyi, ettei tiettyjä asioita yksinkertaisesti voi muuttaa, asiat lutviutuivat.
Japanilaiseen kulttuuriin ei kuulu turha höpöttely, eikä kommunikaatio ole heidän vahvin alueensa. Joskus taas pienet, ulkopuoliselle osittain vähäpätöisiltä näyttävät asiat saavat suuren huomion.
- Oma roolini on vähän sellainen, että välillä tekisi mieli päästä tekemään enemmänkin. Ja enemmän pitäisi keskustella keskenään, ainakin valmentajien kesken.
Väätäinen kertoo pärjäävänsä omalla japanin kielen taidollaan, ainakin tavallisessa small talkissa. Syvällisiin keskusteluihin hän tarvitsisi vielä parempaa sanastoa ja onkin suunnitellut vielä opiskelevansa japanin kieltä.
- Nykyään minut on helppo pudottaa kärryiltä, jos haluaa, hän nauroi.
- Valmennuksessa käytän sekä englantia että japania. Osa valmennettavistani haluaa puhua englantia, mikä on hyvä, mutta osan kanssa kommunikoin japaniksi.
Urheilija keskiössä
Väätäinen on usein miettinyt, miksi Japanin mäkihyppy ei menesty paremmin, vaikka olosuhteet ovat suorastaan loistavat. Maassa on paljon nuoria hyppääjiä ja lukioikäisille tai jopa peruskouluikäisille on päivittäistä toimintaa.
Kenties suurin ongelma on siinä, ettei Japanissa ole kunnon valmennuskoulutusta, sillä muuten japanilainen valmennusjärjestelmä on mahtava.
- Kun Suomessa on puhuttu, että urheilija pitäisi saada keskiöön, niin täällä se todellakin on niin. Kaikki annetaan tarjottimella eteen - terveydenhuolto, ravintoasiat, fysioterapia… Ammattilaisia löytyy ja kaikki on saatavilla. Niitä pitäisi vain oppia hyödyntämään tehokkaammin, Väätäinen pohti.
- Täällä on valtava potentiaali. Kun punainen lanka löytyy, niin menestystäkin tulee. Japanissa on suuret mahdollisuudet menestyä.
Hänen omille valmennettavilleen alkukausi on ollut kaksijakoinen. Noriaki Kasai ja Ryoyu Kobayashi ovat onnistuneet joukkuekilpailuissa, mutta henkilökohtaisella puolella on ollut parannettavaa. Kasai muun muassa karsiutui Puolassa toiselta kierrokselta ja Kobayashi hylättiin sekä Rukalla että Engelbergissä.
Väätäisen mukaan Kasain henkistä harmoniaa ei helpolla hetkauteta suuntaan eikä toiseen. Kobayashin hylkäykset ovat taas olleet kova koulu nuorelle, juuri 21 vuotta täyttäneelle, hyppääjälle.
- Noriaki ja Ryoru ovat hypänneet hyvin etenkin joukkuekisoissa, mutta henkilökohtaisissa kilpailuissa he ovat uskaltaneet revitellä enemmän. Siitä ei aina hyvä seuraa.
Väätäinen muistuttaakin, että mäkihyppy on tänä päivänä hyvin kilpailtu laji. Kun hän aikoinaan itse hyppäsi maailmancupissa parhaimmilleen jopa palkinnoille ja muutaman kerran kymmenen joukkoon, tänä päivänä hän ei niillä suorituksilla pääsisi edes kisaan mukaan.
Orastavaa positiivisuutta Suomessa
Vaikka suurta menestystä ei etenkään miesten puolella vielä tullut, ei Väätäistä kohtaan ole tullut paineita ylhäältä päin. Hänen urheilijansa ovat tehneet viimeiset 4-5 vuotta hyvää työtä, ja Väätäinen uskookin, että vaikka olisi minkälaisesta lahjakkuudesta kyse, niin lopulta urheilijan oma työnteko ratkaisee kaiken.
- Se on joskus pienestä kiinni. Yksi tai kaksikin onnistumista voi kääntää kelkan.
Ehkä Väätäisen suojattien kelkka kääntyy jo Keski-Euroopan mäkiviikolla, jonne matkaavat ainakin Kasai ja Kobayashi. Mäkiviikko ei nauti Japanissa samanlaista suosiota suuren yleisön keskuudessa kuin Euroopassa, mutta hyppääjät ja lajille vihkiytyneet kyllä tietävät, miten kovasta rallista on kyse.
Väätäinen haluaisi nähdä mielellään myös suomalaishyppääjien menestyvän, vaikka ei olekaan Japaniin lähdön jälkeen Suomen mäkihyppyä liiemmin seurannut. Kaukaa katsoessaan hän näkee suomalaisessa mäkihypyssä paljon hyvää ja orastavaa positiivisuutta, mutta hänen mielestään suomalaiset tuntuvat katsovan ainoastaan negatiivisia asioita.
- Maailmancupin pisteiden valossa tulokset eivät ole kehittyneet, mutta jotain pirteää siellä on tapahtumassa. Antti Aalto ja muut nuoret hyppääjät ovat näyttäneet positiivista suuntaa, Väätäinen totesi.
- Yhdistetyn pojista ja heidän tilanteestaan voisivat muutkin ottaa oppia. Siellä on tehty Petter Kukkosen johdolla pitkä, monen vuoden työ menestyksen eteen. Eihän Suomen nykyinen valmentaja Andreas Mitter ole ollut mukana kuin vasta puolitoista vuotta ja heti vaaditaan tuloksia!
Väätäinen myöntää, ettei häntä ainakaan vielä saada houkuteltua Suomeen valmentajaksi, mutta ei kuitenkaan sulje ovea täysin. Ensin hän haluaisi kuitenkin valmentaa muualla.
Väätäinen tosin sanoo, että miettii yhä, mitä tekee isona ja aikuisena, eikä edes tiedä pitääkö itseään valmentajana. Hänen sopimuksensa Team Tsuchiyan kanssa päättyy kuitenkin tähän kauteen.
- Olen vähän ajatellut, että voisin jatkaa täällä Japanissa, vaikka töistä minulla ei ole vielä tietoakaan, hän naurahti.