Eduskunta kokoontui keskiviikkoaamuna puhemiehen perinteiselle joulukahville Valtiosaliin.
Sibelius-lukion kamarikuoro esitti kansanedustajille sikermän kauneimpia joululauluja.
Monen kuuntelijan silmät kostuivat, kun Varpunen jouluaamuna tuli kohtaan, jossa selviää, että tytöltä siemenen ottanut lintu onkin pieni veli taivahasta.
Koskettava kappale perustuu Sakari Topeliuksen vuonna 1859 kirjoittamaan runoon, ja siitä voi aistia runoilijan henkilökohtaisen menetyksen. Topeliuksen poika Rafael oli kuollut vuoden ikäisenä edellisenä vuonna.
Kuoroa johti Reijo Aittakumpu. Lopuksi kansanedustajat ja eduskunnan henkilökunta kajauttivat kuoron kanssa yhteislaulun Maa on niin kaunis.
Eduskunta jää tänään joulutauolle. Kansanedustajat palaavat töihin helmikuun alussa.