Hyppää sisältöön

Purra juhli ruotsidemokraattien menestystä, Orpo piti vaaleja ruotsidemokraattien ja demarien taisteluna

Nato-juna menee eteenpäin riippumatta siitä, kuka voittaa Ruotsin valtiopäivävaalit, ulkoministeri Pekka Haavisto arvioi sunnuntai-iltana. Ääntenlasku on vielä kesken.

Äänestäjiä T-centralen äänestyspaikalla.
Moni äänesti vaaleissa Tukholman vilkkaimmalla metroasemalla T-Centralenilla. Kuva: Jani Saikko / Yle
Elli Piirainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomalaiset poliitikot seuraavat Ruotsin vaaleja tarkkaan, vaikka aivan samat vaaliteemat eivät puhutakaan lahden eri rannoilla.

Ruotsissa oli näissä vaaleissa yksi teema ylitse muiden, ja se oli jengirikollisuus, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo totesi sunnuntai-iltana SVT:n ennusteen tultua julki.

Ruotsissa on tapahtunut viimeisimpien vuosien aikana useita väkivallantekoja, joista moni tavalla tai toisella liittyy jengirikollisuuteen. Rikollisuus oli yksi suurimpia teemoja väittelyissä ja kampanjoinnissa ennen vaaleja, mikä näkyy tuloksessa varmasti.

– Se kärjisti tämän kahden, ruotsidemokraattien ja sosiaalidemokraattien, väliseksi taisteluksi ja äänestykseksi siitä, ovatko ruotsidemokraatit kelvollisia Ruotsia johtamaan. Minusta se selittää sitä, että moderaatit jäivät ennusteen mukaan kolmanneksi, Orpo sanoi.

– Erot vasemmisto- ja oikeistoblokin välillä ovat kuitenkin niin pieniä, että katsotaan ääntenlasku nyt loppuun asti.

Sillä, kumpi blokki vaalit lopulta voittaa, ei ole kuitenkaan merkitystä Suomen ja Ruotsin yhteistyölle esimerkiksi Natoon liittyvissä asioissa tai muussakaan, ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sanoi sunnuntaina, kun ovensuukysely julkaistiin alkuillasta.

– Minulla on se käsitys, että Nato-juna menee eteenpäin, oli kumpi tahansa blokki vallassa. Niin porvarillinen kuin sosiaalidemokraattien puoli ovat sitoutuneet Nato-ratkaisuun ja antaneet sille tukensa, Haavisto sanoo.

– Uskon, että Suomen ja Ruotsin yhteistyö puolustusasioissa jatkuu normaalisti.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ja SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm olivat Tukholmassa paikan päällä omien sisarpuolueidensa vaalivalvojaisissa.

Naapurimaan sisarpuolueen toiminnalla ja menestyksellä on totta kai merkitystä, vaikka aivan samoissa lähtökohdissa Suomen ja Ruotsin yhteiskunnat eivät olekaan esimerkiksi maahanmuuton ja turvallisuuden suhteen, Purra arvioi sunnuntai-iltana ruotsidemokraattien vaalivalvojaisissa Tukholmassa.

– Me perussuomalaisissa puhumme myös Ruotsin politiikasta, koska Suomi seuraa monessa asiassa valitettavasti Ruotsin esimerkkiä. Totta kai toivon, että Suomessa ei mennä Ruotsin tilanteeseen, hän sanoi viitaten turvallisuuteen.

Sunnuntai-iltana suurimmaksi puolueeksi näytti nousevan Ruotsin sosiaalidemokraatit, jota pääministeri Sanna Marin (sd.) ehti jo onnitella vaalien suurimman puolueen asemasta.

Tukholmassa sosiaalidemokraattien vaalivalvojaisissa paikalla ollut SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm arvioi, että maahanmuutosta puhuttiin näissä vaaleissa vähemmän kuin aiemmissa. Sen sijaan rikollisuus, lähiöväkivalta ja turvallisuustilanne olivat vaaleissa kaikkien huulilla.

Ruotsin valtiopäivävaalien tulos selviää lopullisesti luultavasti keskiviikkona, kun kaikki äänet saadaan laskettua.

Suosittelemme