Hyppää sisältöön

Ulvila laittaa vesihuoltoaan kuntoon – ensimmäinen askel on yhdysvesijohto Poriin

Ulvila turvaa vedensaannin ongelmatilanteissa rakentamalla yhdysvesijohdon Poriin. Tämän jälkeen kaupunki saneeraa oman vedenvalmistuslaitoksensa.

Yhdysvesijohto Poriin ja vedenvalmistuslaitoksen saneeraus varmistavat Ulvilan vesihuollon toimivuuden tulevaisuudessa. Kuva: Mika Viljanen / Yle

Ulvilassa aloitettiin kesällä suunnittelutyöt neljä kilometriä pitkän ja reilu miljoona euroa maksavan yhdysvesijohdon rakentamiseksi Poriin.

Työt ovat sujuneet hyvin ja johdon rakentaminen alkanee suunnitellusti ensi vuonna.

Yhdysvesijohdolla on tärkeä merkitys Ulvilan vesihuollon turvaamisessa.

– Meillä on tämän jälkeen kaksi tapaa toimittaa käyttövesi ulvilalaisille. Jos omalla vedenvalmistuslaitoksella sattuu joku vahinko niin pystymme tätä uutta yhteyttä hyödyntäen ostamaan kaiken veden Porilta, kiteyttää Ulvilan tekninen johtaja Juha Hjulgren.

Vedenvalmistuslaitos menee remonttiin

Yhdysvesijohdon käyttöönoton jälkeen vuorossa on toinen merkittävä hanke Ulvilan vesihuollonparantamiseksi. Kaupunki aikoo saneerata vedenvalmistuslaitoksensa. Remontin ajan vesi Kanta-Ulvilaan tulee Porista.

Ulvilan käyttöveden laatua on pidetty huonona. Syynä on kalkkipitoinen raakavesi.

Vedenvalmistuslaitoksen tulevan saneerauksen toivotaan parantavan laatuongelmia.

– Saneerauksen suunnittelu alkaa vasta ensi vuonna, mutta totta kai yhtenä asiana tavoittelemme kalkkipitoisuuden vähentämistä ulvilalaisten vedestä, Hjulgren toteaa.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta

Suosittelemme sinulle