Hyppää sisältöön

Voiko Suomeen tulla venäläisiä turvapaikanhakijoita, koska he eivät halua lähteä sotaan? Lue tästä viisi kysymystä ja vastausta turvapaikoista

Maahanmuuttovirasto arvioi, että Ukrainan sotaan joutuvalla voi olla oikeus saada turvapaikka Suomesta. Näin on etenkin, jos voidaan olettaa, että hän joutuisi osallistumaan sotarikoksiin.

Liikekannallepanoa vastustavia mielenosoituksia on järjestetty useissa Venäjän kaupungeissa siitä lähtien, kun presidentti Vladimir Putin ilmoitti osittaisesta liikekannallepanosta keskiviikkona. Kuva: EPA-EFE/All Over Press

Viime viikolla alkanut Venäjän osittainen liikekannallepano on saanut Venäjän kansalaiset liikkeelle ja poistumaan maasta. Viikonlopun aikana Suomeen on tullut 17 000 venäläistä. Kaiken kaikkiaan maasta on poistunut yli 260 000 Venäjän kansalaista, venäläislehti Novaja Gazeta kertoi aiemmin maanantaina.

Moni venäläismies on lähtenyt kotimaastaan, koska he eivät halua rintamalle Ukrainan sotaan.

Nyt osa on jo jättänyt Suomeen turvapaikkahakemuksia. Viime viikolla niitä jätettiin 59 kappaletta.

Haastattelimme turvapaikka-asiasta sisäministeri Krista Mikkosta (vihr.), Suomen Amnestyn toiminnanjohtajaa Frank Johanssonia ja Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtajan sijaista Juha Similää.

Koostimme viisi kysymystä siitä, onko venäläisillä mahdollisuutta saada turvapaikkoja Suomesta.

Voit katsoa jutun ydinkohdat myös tältä videolta:

1. Voivatko venäläiset saada turvapaikan Suomesta, jos he pelkäävät joutuvansa sotimaan Ukrainassa?

Pelkästään sen perusteella ei saa turvapaikkaa, että ihminen ei halua lähteä sotaan.

Turvapaikkapäätöksen taustalla pitäisi tässä tapauksessa olla esimerkiksi asepalveluksesta kieltäytymiseen liittyvä vainon uhka tai pelko sotarikoksiin syyllistymisestä.

2. Mitä perusteita venäläisillä pitää olla, jotta he voivat saada turvapaikan Suomesta?

Jos turvapaikkaa hakiessa voi osoittaa, että sotaan joutuessa syyllistyisi tekemään sotarikoksia sotilaskomennon käskyn alaisena, se voi olla peruste turvapaikalle. Pelkästään sotaan värvätyksi tuleminen ja aseistakieltäytyminen ei suoraan ole peruste turvapaikan saamiselle.

Turvapaikan voisi kuitenkin saada ulkomaalaislain perusteella. Ulkomaalaislakiin on säädetty vainoksi katsottavaksi teoksi, jos asepalveluksessa joutuisi tekemään sotarikoksia tai vastaavia asioita ja jos kieltäytymisen seurauksena tulisi rangaistus tai jopa vankeustuomio, Juha Similä sanoo.

3. Miten päätetään, saavatko venäläiset turvapaikkoja Suomesta?

Kun ihminen hakee turvapaikkaa, maahanmuuttoviranomaiset tekevät jokaisen hakijan kohdalla yksilöllisen tarkastelun ja päätöksen. Yksistään syy, että joutuu asevelvolliseksi ei ole turvapaikkaperuste, mutta tietysti näillä henkilöillä voi olla muita perusteita, Krista Mikkonen sanoi perjantaina.

YK:n pakolaisjärjestö on myös julkaisemassa lähipäivinä tietopakettia aseistakieltäytymisestä ja turvapaikkaoikeudesta, mikä helpottanee viranomaisten työtä. Lisäksi Euroopan turvapaikka-asioiden tukiverkosto EUAA pohtii tällä hetkellä sitä, millaisia vaikutuksia Venäjän tekemillä sotarikoksilla on Euroopan laajuisiin turvapaikkapäätöksiin.

4. Miten Suomen vireillä oleva päätös venäläisten turistiviisumien rajoittamisesta vaikuttaisi turvapaikan hakemiseen?

Voi olla, että venäläiset eivät pääse jättämään Suomeen turvapaikkahakemusta nyt hallituksen valmisteleman periaatepäätöksen takia, joka rajoittaisi venäläisten matkustamista Suomeen turistiviisumilla.

Suomi rajoitti venäläisten turistiviisumien määrää aiemmin tänä syksynä murto-osaan aiemmasta. Suomeen on päässyt Venäjältä sen jälkeen vain esimerkiksi työn, opiskelun tai perhesuhteen takia.

Jos ja kun Suomi jäädyttää ison osan turistiviisumeista, venäläiset eivät välttämättä pääse Venäjän rajaviranomaisia pidemmälle jättämään turvapaikkahakemusta, vaikka haluaisivat, Similä sanoo. Suomen ja Venäjän väliselle raja-alueelle ei periaatteessa pääse ilman viisumia.

Lisäksi Venäjä valmistelee asepalvelusikäisten miesten maastapoistumiskieltoa, mikä rajoittaisi Suomeen tulevaa liikennetta entisestään.

5. Onko turvapaikkahakemuksia jätetty paljon?

Turvapaikkahakemuksia jätettiin Venäjältä viime viikolla Suomeen 59 kappaletta. Maahanmuuttoviraston mielestä määrä ei ole suuri.

Tämän vuoden alusta lähtien 473 venäläistä on jättänyt Suomeen turvapaikkahakemuksen. Kaikkia viime viikolla tulleita turvapaikkahakemuksia on perusteltu Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainaan.

Pietarilainen politiikan tutkija Ivan Kurilla kertoo Ylen Uutispodcastin jaksossa, että moni venäläinen sodan vastustaja on toivoton ja suunnittelee pakoa ulkomaille. Siksi he seuraavat huolestuneena myös Suomen rajapolitiikkaa. Ylen Venäjän-kirjeenvaihtaja Heikki Heiskanen taas arvioi, mitä liikekannallepano tarkoittaa Venäjän armeijan tilanteelle.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 28.9. klo 23:een asti.

Suosittelemme sinulle