Hyppää sisältöön

Nuorisopsykiatrian lähetemäärät kipusivat viime vuonna ennätykseen Varsinais-Suomessa – koronavuosien hintalappu nähdään lähivuosina

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin nuorisopsykiatriassa on pahimmillaan useiden kuukausien jonot palveluihin. Seuraavat vapaat ajat ensikäynnille Turun poliklinikalle ovat ensi vuoden huhtikuussa.

Nuoret ovat kirjoittaneet toisilleen tsemppiviestejä yhteiseen puuhun TYKSin nuorisopsykiatrian osastolla. Kuva: Johanna Lehtola / Yle

Nuorisopsykiatrian lähetemäärät ovat edelleen korkealla tasolla Varsinais-Suomessa.

Viime vuonna lähetteitä tehtiin ennätysmäärä, 2 700 kappaletta. Tänä vuonna lähetteitä on tehty tähän mennessä reilut 1 700.

– Jostain syystä lähetemäärät ovat olleet tänä vuonna pienessä laskussa. Mitään isoa pudotusta ei ole, mutta lähetteitä on tehty noin viitisen prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin nuorisopsykiatrian vastuualuejohtaja Maijastiina Hietamäki kertoo.

Tuore vastuualuejohtaja Maijastiina Hietamäki näkee hyvinvointialueille siirtymisessä mahdollisuuden panostaa nuorten mielenterveystyöhön. Kuva: Johanna Lehtola / Yle

Nuorten akuuttiosasto on TYKSissä kymmenenpaikkainen, mikä on ajoittain riittävästi, mutta suurimman osan ajasta ei.

– Osasto on ollut tänä syksynäkin toistuvasti ylipaikoilla, ja pahimmillaan nuoria voi olla osastolla jopa 18. Näin suurissa ylipaikkatilanteissa osa nuorista joutuu nukkumaan sohvilla ja patjoilla, Hietamäki pahoittelee.

Lähetemäärät kasvaneet jo vuosikausia

Lähetemäärät eivät ole korkeat vain Varsinais-Suomessa. Samanlaisia viestejä on kuultu myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä sekä Pirkanmaalta.

Maijastiina Hietamäki muistuttaa, että kyseessä on silti pidempiaikainen trendi. Lähetemäärät ovat olleet nousussa jo yli kymmenen vuoden ajan.

Erityisesti nuorten ahdistus-, masennus- ja syömishäiriö-oireiden määrä on kasvanut koronan jäljiltä. Asiantuntijoiden mukaan koronavuosien vaikutusta ei vielä ole kokonaan nähty.

– Ajattelen, että edelleen meillä on paljon piilossa olevaa oireilua. Se tulee näkymään nuorissa seuraavina vuosina ja uskon, että emme ole saavuttaneet sitä huippua kaikilta osin. Nyt on tärkeää suunnata resursseja nuorten ehkäisevään mielenterveystyöhön, Hietamäki sanoo.

TYKSin nuorisopsykiatrian osastolla ollaan keskimäärin hoidossa noin viikon ajan. Kuva: Johanna Lehtola / Yle

Hyvinvointialueilta toivotaan päätöksiä

Maakunnan 13–19-vuotiaista nuorista vajaat 10 prosenttia oli viime vuonna psykiatrisen erikoissairaanhoidon piirissä.

Nuorisopsykiatrian vastuualuejohtaja Maijastiina Hietamäen mukaan luku olisi saatava alemmas, ja tässä ensisijaisena keinona pitäisi olla perusterveydenhuolto.

– Nämä ovat asioita, jotka pitää ottaa huomioon päätöksenteossa. Toivon, että hyvinvointialueelle siirtyessään perusterveydenhuolto vahvistuisi, ja saisimme hoidettua aikaisempaa enemmän nuoria matalan kynnyksen palveluissa ja pystyisimme nopeammin reagoimaan nuorten oireiluun, Hietamäki kertoo.

Esimerkiksi tällä hetkellä TYKSin nuorisopsykiatrian poliklinikka Turussa kärsii valtavista jonoista. Hietamäen mukaan seuraavat vapaat ajat Turun poliklinikalle uusien potilaiden osalta ovat vasta huhtikuussa.

– Sairaanhoitopiirin valtuuston myöntämä lisävakanssipaketti tulee toivottavasti helpottamaan Turun poliklinikan tilannetta jatkossa. Tämä ei kuitenkaan korjaa ydinongelmaa eli sitä, että liian suuri määrä apua tarvitsevista nuorista ohjautuu tällä hetkellä erikoissairaanhoitoon, koska perustasolla ei ole riittävästi apua tarjolla, Hietamäki alleviivaa.

Voit keskustella aiheesta Yle-tunnuksella 29. syyskuuta kello 23:een asti.

Lue lisää:

Suosittelemme sinulle