Hyppää sisältöön

Rauman telakka tavoittelee jäänmurtajatilauksia, odottaa seuraavalta hallitukselta päätöksiä

Suomen nylyinen jäänmurtajakalusto on tulossa elinkaarensa päähän.

Monitoimimurtaja Nordica on rakennettu Rauman telakalla. Kuva: Risto Makkonen

Telakkayhtiö Rauma Marine Construction tavoittelee isoja murtajatilauksia. Suomen nykyinen kalusto on tulossa elinkaarensa päähän, ja RMC odottaa seuraavalta hallitukselta päätöksiä Suomen jäänmurtajien uusimisesta.

Yhtiön mukaan yhteistyön hyödyntäminen etenkin Ruotsin kanssa on myös tärkeää elvyttää.

Jäänmurtajakalusto nousi esille RMC:n järjestämässä merenkulun seminaarissa keskiviikkona.

– Suomi on maailman ainoa maa, jonka kaikki satamat voivat jäätyä talvisin. Lisäksi Suomen ulkomaankauppa nojaa merenkulkuun. Myös huoltovarmuuden näkökulmasta merikuljetusten tulee olla ympärivuotisesti mahdollisia, seminaarissa puhunut Liikenne- ja viestintäministeriön konserniohjausosaston osastopäällikkö Olli-Pekka Rantala totesi.

Ruotsista jo tiedusteluja

Ruotsissa jäänmurtajakannan uusimisesta on jo tehty päätös. Ruotsi on tiedustellut alustavasti RMC:n kiinnostusta jäänmurtajien rakentamiseen, kerrotaan RMC:n tiedotteessa.

Ruotsi on linjannut, että uudet murtajat tulee rakentaa Euroopassa. Tällä hetkellä Ruotsissa keskustellaan neljästä uudesta murtajasta merialueille sekä yhdestä murtajasta, joka operoisi Vättern-järvellä.

Rauman telakalla on kokemusta jäänmurtajien rakentamisesta. Raumalla on rakennettu vuosina 1993–1998 kolme monitoimimurtajaa: Fennica, Nordica ja Botnica.

RMC:n hallitukseen muutoksia

RMC kertoi seminaarissa muutoksista hallituksen kokoonpanossa. Hallituksen uutena puheenjohtajana aloittaa vuorineuvos Stig Gustavson. Aiempi puheenjohtaja Mikko Niini jatkaa hallituksen jäsenenä. Hallituksen uutena jäsenenä aloittaa hankejohtaja Petri Hepola Patriasta. Lisäksi hallituksen uutena tarkkailijajäsenenä aloittaa Puolustusvoimien Logistiikkalaitoksen kaupallinen johtaja Lars-Christian Schauman. Hallituksessa jatkavat lisäksi Karri Haaparinne ja Tuomas Kaitila ja tarkkailijajäsenenä Jussi Hattula.

Uusi puheenjohtaja Stig Gustavson sanoo, että Rauman telakka on uudesti syntynyt ja opettelee toimimaan tehokkaasti verkostostrategian mukaisesti.

– Siinä on päästy jo pitkälle, mutta vielä on myös paljon tekemistä. Uuden toimitusjohtajan avulla voimme päästä siihen kapasiteettiin, mitä alalla Suomessa odotetaan niin telakan toiminnalta kuin teknologialta.

Suosittelemme sinulle