Hyppää sisältöön

Miehen taposta Alepan edessä epäilty on kylvänyt pelkoa Malminkartanossa jo pitkään – uhkasi viiltää myyjän kurkun auki

Taposta epäilty vuonna 1991 syntynyt mies on väkivaltainen taparikollinen.

Yksi ihminen kuoli puukotukseen Helsingissä Malminkartanossa tiistaina 27.9.2022.

Helsingin Malminkartanossa tiistaina tapahtuneesta puukotuksesta epäilty on 31-vuotias mies.

Epäilty henkirikos tapahtui Puustellipolulla sijaitsevan Alepan edessä. Uhri kuoli vammoihin elvytyksestä huolimatta.

Ylen Helsingin käräjäoikeudesta saamien tietojen mukaan taposta epäillyllä on pitkä rikostausta. Mies on ollut syytettynä lukuisista rikoksista aina 18-vuotiaasta lähtien.

Malminkartanossa sijaitsevissa kaupoissa mies on tuttu myymälävaras. Yleensä hän on varastanut alkoholijuomia.

Mies on aiemmin tuomittu muun muassa väkivaltarikoksista, omaisuusrikoksista, huumausainerikoksista ja liikennerikoksista. Henkirikosta tai sen yritystä ei miehen kontolla vielä aiemmin ollut.

Miestä esitetään vangittavaksi Helsingin käräjäoikeudessa perjantaina taposta epäiltynä.

Taustalla väkivaltaa ja huumeita

Ylen saamista tuomioista piirtyy kuva monenlaisia päihteitä käyttävästä aggressiivisesta miehestä. Parikymppisenä hän kulki yleisiä paikkoja töhrivässä porukassa. Ryhmä kirjoitteli erilaisia kirjainyhdistelmiä rakennusten seiniin ja julkisiin kulkuvälineisiin.

Poliisien ja järjestyksenvalvojien yritettyä puuttua miehen toimintaan, hän on vastustanut heitä usein väkivaltaa käyttämällä ja uhkailemalla. Tappamisella uhkaaminen on ollut miehelle tyypillistä.

Mies on toiminut väkivaltaisesti myös muita kuin viranomaisia kohtaan. Hänet on tuomittu vuonna 2016 tapahtuneesta törkeästä pahoinpitelystä.

Tuolloin mies potki maassa maannutta miestä päähän useita kertoja, hyppi tämän päällä ja retuutti. Uhri oli pitänyt miestä kaverinaan.

Mies on aiheuttanut pelkoa Malminkartanossa muun muassa uhkaamalla viiltää Malminkartanon Alepassa työskennelleen miehen kurkun auki, jos tämä jäisi asuinalueelle. Uhkailija oli aiemmin jäänyt Alepassa kiinni myymälävarkaudesta.

Mies sai muun muassa edellä mainituista teoista yhteensä vuoden ja 11 kuukauden vankeusrangaistuksen Helsingin käräjäoikeudessa vuonna 2017.

Vuonna 2018 mies kävi käsiksi Malminkartanon Siwan työntekijään. Lonkerotölkkejä vienyt mies tuomittiin ryöstöstä.

Epäillään nyt 45-vuotiaan taposta

Poliisin tuoreen tiedotteen (siirryt toiseen palveluun) mukaan Malminkartanon tiistaisen puukotuksen uhri oli noin 45-vuotias mies. Helsingin Sanomien (siirryt toiseen palveluun) mukaan mies vietti lähes päivittäin aikaa Malminkartanon aukiolla.

Poliisi sai puukotuksesta ilmoituksen puoli viiden aikaan iltapäivällä. Taposta epäilty mies saatiin kiinni pari tuntia teon jälkeen Helsingin Rautatieasemalla seisoneesta junasta.

Kiinniotto sujui rauhallisesti. Poliisi on jo päässyt kuulemaan epäiltyä.

– En pysty ottamaan kantaa keskustelujen sisältöön tai mahdolliseen motiiviin. Jatkamme esitutkintaa tavalliseen tapaan muun muassa tekemällä teknistä tutkintaa. Myös silminnäkijöitä on kuultu, sanoo tapauksen tutkinnanjohtaja, komisario Mari Päivärinta.

Päivitetty 29.9. kello 16.40 poliisin julkaiseman uuden tiedotteen tiedoilla.

Suosittelemme sinulle