Hyppää sisältöön

Pelastajat auttoivat pulaan joutunutta unissakävelijää Pieksämäellä

Miehen käsi oli jäänyt tiukasti kiinni kerrostaloasunnon postiluukkuun.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen ajoneuvon kyljessä teipattuna yleinen hätänumero 112.
Etelä-Savon pelastuslaitoksella oli erikoinen pelastustehtävä sunnuntaiaamuna Pieksämäellä. Kuvituskuva. Kuva: Heli Kaski / Yle
Vilma Ruokoski
Avaa Yle-sovelluksessa

Etelä-Savon pelastuslaitos auttoi sunnuntaiaamuna Pieksämäellä unissakävelijän pois pinteestä. Pelastuslaitos kertoo asiasta tiedotteessaan.

Mies oli poistunut unissaan kerrostaloasunnosta ja havahtunut hereille ulkona.

Unissakävelijä oli jättänyt kotiavaimet asuntoon, joten hän yritti avata asunnon oven postiluukun kautta. Yritys epäonnistui, ja miehen käsi jäi kiinni postiluukkuun.

Etelä-Savon pelastuslaitos sai tapauksesta hälytyksen sunnuntaina aamuyhdeksältä.

Pelastajat saivat taloyhtiöltä käyttöön yleisavaimen oven avaamiseen, mutta käden irrotus postiluukusta vaati vielä muutamia työvaiheita. Pelastajat irrottivat postiluukun ovesta ja purkivat luukun osiin, ennen kuin miehen käsi saatiin vapautetuksi puristuksesta.

Unissakävelijän onnettomuus päättyi lopulta hyvin. Miehelle ei aiheutunut sairaalahoitoa vaativia vammoja, ja ovi sekä postiluukku pysyivät ehjinä.

Suosittelemme