Hyppää sisältöön

Kokoomusedustaja arvostelee Marinin inflaatiopäivitystä: ”Pitääkö pääministerin mielestä rahapolitiikka siirtää poliitikkojen mestaroimaksi?”

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) some-päivityksen on tulkittu kritisoivan keskuspankkien koronnostoja. Kansanedustaja Matias Marttinen (kok.) vaatii kunnioittamaan keskuspankin itsenäisyyttä.

Kansanedustaja Matias Marttinen (kok.) eduskunnassa. Kuva: Pekka Tynell / Yle

Kansanedustaja Matias Marttinen (kok.) ihmettelee pääministeri Sanna Marinin (sd.) some-päivitystä, joka koskee keskuspankkien toimintaa.

Marin julkaisi viikonloppuna Twitterissä päivityksen, jonka on tulkittu arvostelevan keskuspankkien koronnostoja.

Keskuspankit ovat nostaneet ohjauskorkojaan, koska inflaatio on ylittänyt merkittävästi keskuspankkien tavoitetason.

Tällä hetkellä esimerkiksi euroalueen inflaatio eli hintojen vuosimuutos on yli kymmenen prosenttia, kun Euroopan keskuspankin tavoitteena on pitää inflaatio noin kahdessa prosentissa pitkällä aikavälillä.

Mitä pääministeri tarkoittaa?

Marin lainaa päivityksessään Suomen Kuvalehden artikkelin kohtaa: ”Vallitsevissa rahapolitiikan ideoissa on jotain pahasti vialla, kun keskuspankit suojelevat uskottavuuttaan ajamalla taloudet taantumaan.”

Raumalainen kansanedustaja Marttinen vaatii pääministeriä kertomaan avoimesti, mitä tämä tarkoittaa päivityksellään.

– Kansalaisilla on oikeus kuulla, millaisin talousopein suomalaisten asioita hoidetaan. Pitääkö pääministerin mielestä rahapolitiikka siirtää poliitikkojen mestaroimaksi vastoin talouden perusoppeja? Marttinen kirjoittaa tiedotteessaan.

EKP on itsenäinen

Euroopan keskuspankki ei ole poliitikkojen määräysvallassa, vaan se toimii itsenäisesti. Koronnostoilla keskuspankki pyrkii hillitsemään inflaatiota.

Kansanedustaja Marttinen kehottaa huolehtimaan tarkasti, etteivät poliitikot pääse vaikuttamaan korkopäätöksiin.

– Turkista voi nähdä mitä tapahtuu, kun poliitikko alkaa leikkiä keskuspankkiiria ja kuvitella, että maailma toimiikin omien haavekuvien mukaan. Elintaso on romahtanut ja hinnat nousevat 80 prosentin vauhdilla, liira on mennyt jyrkänteeltä alas ja elintaso laskenut. Tämä talousoppi kannattaa kiertää kaukaa, Marttinen sanoo.

Korot nousussa

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostossa istuva Marttinen arvostelee nykyhallitusta löysästä suhtautumisesta velkaantumiseen.

Korot ovat nousseet selvästi Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainassa. Tämä heijastuu sekä valtion ottamiin lainoihin että kuluttajien ja yritysten lainamarkkinoihin.

Euroopan keskuspankki on jo nostanut ohjauskorkoaan ja sen odotetaan nostavan sitä syksyn aikana vielä lisää. Tätä ennen Euroopassa ehdittiin tottua vuosien ajan siihen, että ohjauskorot ovat miinuksella.

Uutisesta voi keskustella Yle Tunnuksella 6.10. klo 23 saakka.

Katso lisää aiheesta:

Suosittelemme sinulle