Hyppää sisältöön

Sanna Marin kannattaa itärajan osittaista aitaamista – ”Edellytyksiä päätöksen tekemiselle on”

Pääministeri otti asiaan kantaa vieraillessaan maanantaina Joensuussa.

Pääministeri Sanna Marin vieraili Joensuussa maanantaina. Kuva: Heikki Haapalainen / Yle

Pääministeri Sanna Marin (sd.) katsoo, että Suomen ja Venäjän välisen valtiorajan osittaiselle aitaamiselle on olemassa perusteet.

Marin otti aiheeseen kantaa maanantaina Joensuussa. Rajavartiolaitos on ehdottanut, että aitaa rakennettaisiin itärajan kriittisimpiin kohtiin tehostamaan rajavalvontaa.

Pääministerin mukaan ajatus on hyvä ja se tulee ottaa vakavasti.

– Näkisin, että asiassa tarvitaan vielä parlamentaarista yksituumaisuutta esimerkiksi eduskuntapuolueiden välillä. Edellytyksiä päätöksen tekemiselle kuitenkin on, Marin kommentoi.

Marin toivoo, että päätös itärajan mahdollisesta aitaamisesta tehtäisiin ”ripeästi”. Hän ei kuitenkaan täsmennä, mitä tuo aikataulu tarkoittaisi käytännössä.

Suomella on maarajaa Venäjän kanssa noin 1 300 kilometriä. Rajavartiolaitoksen mukaan kiinteälle aidalle olisi tarvetta korkeintaan 260 kilometrin matkalle.

– Kyseessä ei olisi lyhyt prosessi vaan se tulisi vaatimaan useita vuosia. Senkin takia yksituumaisuus olisi päätöksen yhteydessä tärkeää, Marin sanoo.

Pääministeri ei koe, että aita lisäisi merkittävästi jännitteitä Suomen ja Venäjän välillä, toisin kuin rajakysymyksiin perehtyneet tutkijat ovat varoitelleet.

– Eurooppa on sodassa. Eipä tästä kovin paljon jännitteisempään tilanteeseen voi joutua, Marin toteaa.

Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta 4.10. klo 23:een saakka.

Sisäministeri Mikkonen: Pidän tärkeänä, että aidan rakentamista itärajalle tarkastellaan

Rajavartiolaitoksen päällikkö: Itärajan aita olisi jopa välttämätön laajamittaisen ja välineellistetyn maahantulon hallitsemiseksi

Itärajan järeä aitaaminen saa kovaa kritiikkiä tutkijalta – Jussi P. Laine: "Aita ei ole vain aita"

Suosittelemme sinulle