Hyppää sisältöön

Näin hoitajien työriidan sopua kommentoidaan – hyvinvointijohtaja: ”Todella tärkeää on, että saataisiin palautettua ilo työhön”

Yle kerää tähän juttuun kommentteja eri puolilta Suomea.

Pirkanmaan hyvinvointialueen johtaja Marina Erhola kommentoi tuoreeltaan sopua Ylelle. Video: toimittaja Kai Pohjanen ja mediatoimittaja Antti Eintola.
Tekijät
Avaa Yle-sovelluksessa

Hoitajaliitot Tehy ja Super sekä työnantajajärjestö KT eli Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat ovat hyväksyneet keväästä asti jatkuneen työriidan sovintoehdotuksen.

Sopu myös poistaa uhan työtaistelutoimista, kuten hoitajien joukkoirtisanoutumisesta.

Pirkanmaan hyvinvointialueen johtaja Marina Erhola kommentoi tuoreeltaan sopua Ylelle.

– Huojennus on suuri. Tämä on ollut vaikea koko yhteiskuntaa koskettava tilanne. Olen erittäin huojentunut, että sopu on syntynyt, Suomen suurinta hyvinvointialuetta johtaja Erhola sanoo.

Erholan mukaan sopu on helpotus, koska hyvinvointialueet aloittavat vuodenvaihteessa. Hänen mukaansa rahoitus ja työolot on saatava kuntoon. Sotealalla ihmiset viihtyvät, jos nämä asiat ovat kunnossa.

– Todella tärkeää on, että saataisiin palautettua ilo jokapäiväiseen työhön, Erhola sanoo.

Lue lisää: Tällainen sopu hoitoalan kiistaan saatiin – Tehyn Rytkönen: Sairaanhoitajan palkka nousee keskimäärin yli 3 000 euroon

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Juhani Sand on myös erittäin tyytyväinen sopuun.

Hän ei tiedä vielä yksityiskohtia, mutta koska osapuolet ovat sen hyväksyneet, hän uskoo sen olevan sellainen, jonka kanssa voidaan elää ja joka rauhoittaa tilannetta.

– Tosi hyvältä tuntuu, että ratkaisu syntyi.

Lappi: pääluottamies tyytyväinen

Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymän Tehyn pääluottamusmies Esa Rusanen on tyytyväinen neuvottelutulokseen. Rusanen on myös Tehyn valtuutettu eli hän on ollut päättämässä asiasta.

– Tämä on erinomainen ratkaisu, mutta väki olisi ollut valmis jatkamaan pitempäänkin, jos olisi ollut tarvetta. Olemassa olevassa tilanteessa tämä on mielestäni hyvä lopputulos.

Turku: Ei ratkaise kokonaan hoitajapulaa

Tehyn Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin pääluottamusmiehen Jussi Rantasen mielestä sopimusta pitää tulkita niin, että nyt on löytynyt sopu ja työrauha ja palkkoja korotetaan.

– Pelastusohjelman tavoitteena oli viiden vuoden palkkaohjelma, jossa sairaanhoitajan palkka alkaa kolmosella ja nyt me saavutamme sen kolmessa vuodessa.

Rantasen mukaan hoitajajärjestöjen tavoitteet ovat täyttyneet hyvin tässä kohtaa.

– Ehkä tämä nyt ei vielä kokonaan hoitajapulaa ratkaissut, mutta tämä on oikea suunta sinne.

Lue lisää: Tällainen sopu hoitoalan kiistaan saatiin – Tehyn Rytkönen: Sairaanhoitajan palkka nousee keskimäärin yli 3 000 euroon

Kuopio: Vaatii selvittelyä

Tehyn pääluottamusmies Hilkka Kontiainen Pohjois-Savon sairaanhoitopiiristä Kuopiosta on hieman ymmällään. Hän ei ymmärtänyt tuoreeltaan, mitä tarkalleen oli päätetty.

– Minun on vaikea ottaa kantaa. Markku Jalonen ja Tehyn sekä Superin puheenjohtajat puhuivat kuin kahdesta eri asiasta.

– Olen aika pitkään ollut päätöksenteossa ja luottamusmiehenä, mutta nyt en ymmärrä.

Kontiaisen mukaan palkkaratkaisut ovat yleensä selkeästi laskettavissa ja ymmärrettävissä.

– Tilanne vaatii selvittelyä ja neuvotteluosapuolten selvittelyjä, että he puhuisivat jotenkin samoilla termeillä. Markku Jalonen puhui palkkaharmonisoinnista ja työntekijäjärjestöt palkkaohjelmasta.

Oulu: Vihdoin normaaliin

Oulun yliopistollisen sairaalan vs. johtajaylilääkäri Kati Ojala otti huojentuneena illalla vastaan tiedon hoitajien työtaistelun päättymisestä. Hän kertoo, että Tehyn ja SuPerin sekä kuntatyönantajien hyväksymä uusi työehtosopimus oli todella hyvä uutinen, johon hän alkoi uskoa vasta ihan viime hetkillä.

– Vielä jokin aika sitten pelkäsin, että miten tämä syksy jatkuu, mutta tänään jotenkin oli hyvä fiilis ja arvelin että tässä vielä kuullaan hyviä uutisia, sanoo Kati Ojala heti kuultuaan sopimuksen syntymisestä.

– Tässä päästään vihdoinkin palaamaan normaaliin. Meillä on seitsemän kuukautta eletty omituisessa poikkeustilassa mutta nyt me päästään pikku hiljaa normaaliin ja päästään taas rakentamaan normaalia arkea.

Suosittelemme