Hyppää sisältöön

Autiotalopalojen sarja on tauonnut Pirkanmaalla – poliisi tutkii saamiaan vihjeitä, mutta on vaitonainen tutkinnan etenemisestä

Pirkanmaalla paloi elo-syyskuussa viitisentoista asumatonta rakennusta. Palojen sarjaan ei ole tullut uusia tapauksia reiluun kahteen viikkoon.

Yksi tuhoutuneista taloista sijaitsi Kangasalla. Kuvituskuvaa palaneen talon raunioista. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Poliisi on jatkanut tulipalojen sarjan tutkintaa Pirkanmaalla. Sillä on tällä hetkellä tutkittavana viitisentoista erillistä palopaikkaa, joita epäillään tahallaan sytytetyiksi.

Poliisi tiedotti epäillystä tuhotyösarjasta 13. syyskuuta. Tuolloin kerrottiin, että 8. elokuuta ja 12. syyskuuta välisenä aikana oli syttynyt 12 selittämätöntä paloa.

Lue lisää: Mystinen tulipalojen kierre riivaa, jo 15 autiotaloa palanut Tampereen lähialueilla – kysyimme asiantuntijalta, mikä saa ihmisen polttamaan taloja

Tämän jälkeen paloja on tullut ainakin kolme lisää. Viimeisin oli Kangasalla 18. syyskuuta. Rakennukset ovat olleet käyttämättömiä tai tyhjillään, asuintalojen lisäksi on palanut muun muassa vanhoja liikerakennuksia.

Tutkinnanjohtaja Lassi Suoranta Sisä-Suomen poliisista kertoo, että poliisi on saanut asiaan liittyviä vihjeitä, joita on tarkistettu ja tarkistetaan. Laajemmin hän ei halua tässä vaiheessa kommentoida tutkinnan tilannetta.

– Emme tiedota asiasta enempää. Mennään nyt esitutkinta edellä. Tiedotamme, kun esitutkintaa vaarantamatta voimme sen tehdä, Suoranta sanoo.

Tapauksia tutkitaan vahingontekoina tai törkeinä vahingontekoina.

Lue lisää:

Poliisi tutkii, liikkuuko Pirkanmaalla tuhopolttaja – syksyn aikana eteen tullut jo liki kymmenen mysteeriksi jäänyttä autiotalon paloa

Mystinen tulipalojen kierre riivaa, jo 15 autiotaloa palanut Tampereen lähialueilla – kysyimme asiantuntijalta, mikä saa ihmisen polttamaan taloja

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuillaja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Juttua on täsmennetty kello 13.29: Lisätty tietoa palaneista rakennuksista.

Suosittelemme sinulle