Hyppää sisältöön

Tämä kaikki tiedetään Porvoon kohtalokkaasta kolarista – poliisi epäilee 18-vuotiaan kuskin ajaneen huomattavaa ylinopeutta

Nuorten liikenneonnettomuuksien taustalla on usein riski- ja elämyshakuisuutta yhdistettynä vähäiseen ajokokemukseen, arvioi Liikenneturvan asiantuntija.

18-vuotias kuljettaja loukkaantui itsekin vakavasti kuolonkolarissa.

Poliisi epäilee 18-vuotiaan miehen ajaneen huomattavaa ylinopeutta Porvoon kuolonkolarissa.

20- ja 26-vuotiaat miehet kuolivat lauantaina 1. lokakuuta tapahtuneessa onnettomuudessa. 18-vuotiaan kuljettama auto törmäsi heidän autoonsa kovaa vauhtia risteysalueella.

18-vuotiaan kuljettajan kyydissä oli seitsemän 16-vuotiasta tyttöä ja poikaa. Heistä kolme oli auton takakontissa. Poliisin mukaan kaikki autossa olleet loukkaantuivat eriasteisesti.

Onnettomuus tapahtui Läntisen Mannerheiminväylän ja Hornhattulantien risteyksessä noin kahden kilometrin päässä Porvoon keskustasta. Autot tulivat risteävistä ajosuunnista.

Poliisi epäilee 18-vuotiasta kuljettajaa kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja useista törkeistä vammantuottamuksista.

Mies loukkaantui onnettomuudessa itsekin vakavasti. Häntä ei ole toistaiseksi pidätetty tai otettu kiinni. Poliisi on alustavasti kuullut kuljettajaa tapahtuneesta. Häneltä on otettu ajolupa pois.

Poliisi selvittää edelleen onnettomuuteen johtaneita tekijöitä. Selvityksessä on muun muassa, oliko 18-vuotias kuljettaja päihtynyt.

Nuorilla kaksinkertainen riski liikennekuolemaan

15–24-vuotiaiden kuolemaan johtaneet liikenneonnettomuudet ovat vähentyneet lähes kolmanneksella viimeisen kymmenen vuoden aikana, ilmenee Liikenneturvan tilastoista. Loukkaantumisten määrä on jopa puolittunut vastaavana aikana.

Silti edelleen keskimäärin 40 nuorta kuolee ja yli tuhat loukkaantuu liikenteessä vuosittain. Nuorten riski kuolla liikenneonnettomuudessa on jopa kaksinkertainen muuhun väestöön verrattuna.

Etenkin nuoret miehet ovat onnettomuustilastoissa yliedustettuina. Liikenneturvan Hanna Rutilan mukaan tätä voi selittää nuoruuteen liittyvä riski- ja elämyshakuisuus yhdistettynä vähäiseen ajokokemukseen.

Nuorten onnettomuuksissa on usein taustalla ylinopeutta.

– Nuoret eivät ole vielä ehtineet harjoitella niin paljoa liikenteessä olemista. Sen vuoksi omat kyvyt voidaan arvioida paremmiksi kuin ne ovat, Rutila toteaa.

Hän kuitenkin muistuttaa, että pääosa nuorista liikkuu liikenteessä turvallisesti. Rutila ei ota kantaa Porvoon tapaukseen, vaan kommentoi nuorten liikenneonnettomuuksia yleisellä tasolla.

Jos pelottaa, sen voi sanoa

Rutilan mukaan nuorten onnettomuuksissa autossa on tyypillisesti mukana kavereita. Kuljettajalla on vastuu siitä, että koko joukko pääsee turvallisesti perille.

Kyytiläisillä on silti tärkeä rooli kuljettajan turvallisen ajon tukemisessa.

– Matkustajat voivat sanoa, jos kyydissä pelottaa. Jos on tiedossa, että kuski ei ole turvallinen, kannattaa miettiä jo etukäteen, pääseekö jollain muulla tavalla kotiin, Rutila neuvoo.

Liikenneturvan tekemän kyselyn mukaan seitsemän kymmenestä 15–24-vuotiaasta kuljettajasta toivoo saavansa ajamisestaan palautetta matkustajilta.

Erilaiset kaahausvideot ja niiden jakaminen sosiaalisessa mediassa on viime vuosina yleistynyt vaarallinen ilmiö. Tykkäysten ja huomion saaminen voi lietsoa kuljettajaa kokeilemaan lain ja ajotaitojensa rajoja.

– Jokainen voi miettiä, että jos somessa näkee tällaisen videon, miten siihen suhtautuu. Puuttuuko kaverin turvattomaan käytökseen, vai tukeeko sitä tykkäämällä ja jakamalla näitä videoita, Rutila toteaa.

Lisää aiheesta:

Suosittelemme sinulle