Hyppää sisältöön

Poliisi epäilee valepoliisien anastaneen kymmenien iäkkäiden naisten eläkesäästöt – käytti etsinnöissä salaisia pakkokeinoja

Puhelimessa poliiseina ja pankkitoimihenkilöinä esiintyneet epäillyt saivat haltuunsa uhrien pankkitunnuksia.

Poliisin mukaan ensimmäisen selvitetyn petosaallon syytteen nostamisen määräpäivä on 12. lokakuuta. Suurin osa tapauksista etenee syyttäjälle lokakuun alkupuolella. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Helsingin poliisi on paljastanut laajan valepoliisikokonaisuuden, joka kohdistui kymmeniin pääosin iäkkäisiin naisiin lokakuun 2021 ja heinäkuun 2022 välillä.

Poliisin mukaan epäillyt esiintyivät puhelimessa poliiseina ja saivat anastettua asianomistajien pankkitietoja. Poliisi epäilee useita ihmisiä virkavallan anastuksista, törkeistä petoksista ja törkeiden petosten yrityksistä. Asianomistajia on yli 60 ympäri Suomen.

Poliisin mukaan kaikissa tapauksissa toistui samanlainen kaava. Yleensä epäillyt matkustivat Ruotsiin, jossa he etsivät numeropalvelusta etunimiltään iäkkään kuuloisten suomalaisten henkilöiden yhteystietoja. Tämän jälkeen epäillyt soittivat uhreille, esiintyivät poliiseina tai pankkitoimihenkilöinä ja saivat haltuunsa heidän pankkitunnuksiaan.

Pankkitunnusten avulla epäillyt siirsivät uhreilta suuria summia rahaa etukäteen hankittujen bulvaanien tileille ja nostivat anastetut rahat käteisautomaateista ympäri Suomea.

– Käytännössä heidän epäillään nostaneen asianomistajien eläkesäästöt kokonaan. Osalta vietiin myös luottovaroja. Tekijät pyrkivät selkeästi ja määrätietoisesti kohdistamaan teot juuri iäkkäisiin henkilöihin. Useammassa tapauksessa tekijät onnistuivat siirtämään jopa kymmeniätuhansia euroja ja nostamaan rahat ulos lähes samanaikaisesti useammalta automaatilta. Puheluissa tekijät usein esittivät uhreille, että he ovat juuri estämässä tämän kaltaisia rikoksia, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Matias Björklund poliisin tiedotteessa.

Epäillyt saivat erehdyttämällä siirrettyä uhrien tileiltä yhteensä yli 700 000 euroa. Esitutkinnan aikana poliisi pysäytti ja palautti yhdessä pankkien kanssa yhteensä noin 200 000 euroa.

Petoskokonaisuudessa on viisi pääepäiltyä, jotka ovat edelleen vangittuina. Nuorin heistä on syntynyt vuonna 1996 ja vanhin vuonna 1956. Poliisi otti kiinni ensimmäiset pääepäillyt toukokuussa. Kolme heistä otettiin kiinni heinäkuussa.

– Pääsimme tekijöiden jäljille omien tutkimustemme avulla. Salaisia pakkokeinoja hyödyntämällä saimme lopulta selville keskeisimmät henkilöt ja pystyimme keskeyttämään pitkään jatkuneen toiminnan. Kyseessä oli löyhä järjestelmä, johon kuului myös väliportaita. Osa epäillyistä hieman vaihteli eri rikosaalloissa, kertoo Björklund.

Lue lisää:

Suosittelemme sinulle