Hyppää sisältöön

Petokiistat näkyvät ilveksen metsästykseen haettujen lupien määrässä – metsästäjä: ”On muutakin tekemistä kuin hakea lupia tyhjään”

Ilveskanta on pysynyt ennallaan, mutta metsästykseen haettavien poikkeuslupien määrä on laskussa. Riistakeskus ei arvaile syitä, mutta metsästäjän mielestä työ olisi turhaa: luvista valitetaan ja ne jäisivät käyttämättä.

Ilveksen metsästys alkaa joulukuussa. Kuvan ilves on kuvattu eläinpuistossa. Kuva: Antti Mikkola / Yle

Metsästäjät ovat hakeneet poikkeuslupia ilveksen kannanhoidolliseen metsästykseen viimevuotista vähemmän.

Kanta on pysynyt ennallaan, eikä maa- ja metsätalousministeriö ole pienentämässä lupakiintiötä, mutta osa metsästäjistä pelkää, että luvat jäisivät valitusten vuoksi käyttämättä.

Kuhmolainen Timo Klemetti on ollut luvanhakijana aiemmin, mutta tänä vuonna ilvesluvat jäävät hakematta. Pelkona on, että jos Riistakeskus myöntäisikin luvat, niistä valitettaisiin ja ne menisivät täytäntöönpanokieltoon.

– Tavallaan tehdään tyhjää työtä, Klemetti sanoo.

Kainuussa haettiin tänä vuonna kolmea lupaa poronhoitoalueen ulkopuolelle. Jos ne myönnetään, niillä saa kaataa kymmenen ilvestä. Viime vuonna 21 luvalla kaatui koko Kainuussa 20 ilvestä.

”On muutakin tekemistä kuin hakea lupia tyhjään”

Koko maassa lupia on poronhoitoalueen ulkopuolella haettu tähän mennessä 193 yhteensä 577 eläimen kaatoon. Viime vuonna hakemuksia jätettiin 207 kappaletta 866 ilveksen ampumiseen.

Riistakeskus ei lähde arvioimaan syytä hakemusten vähenemiseen, mutta Klemetin mielestä taustalla on muun muassa tänä syksynä käyty kiista karhuluvista. Seurauksena on turhautumisen tunne.

– Minusta ainakin tuntuu, että on muutakin tekemistä, kun hakea niitä lupia tyhjään.

Kuuntele Timo Klemetin mietteet suurpetotilanteesta alta. Toimittajana on Sanna Kähkönen.

Kuhmossa karhunmetsästyksen estänyt valitus hallinto-oikeuteen on parhaillaan käsittelyssä. Sen arvioidaan valmistuvan loka-marraskuussa.

Suomen riistakeskus oli myöntänyt poikkeusluvan 18 karhun kaatoon Kuhmossa, mutta Itä-Suomen hallinto-oikeus asetti ne täytäntöönpanokieltoon valitusten vuoksi.

Samanlaisia valituksia on tehty karhunmetsästyksen luvista myös muualla Itä-Suomessa.

Lue lisää: Luonnonsuojeluliitto Tapiolan piirijärjestöt valittivat laittomina pitämistään karhunmetsästysluvista – metsästäjiä se suututtaa, mutta ei yllätä

WWF: Ilveskanta saisi kasvaa

Suomen metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola sanoo, että liitto on valmis avustamaan jäseniään oikeusprosesseissa, jos luvista tulee valituksia.

Silpolan mukaan liitto kannustaa metsästäjiä hakemaan pyyntilupia normaalisti, koska ilveskanta on hyvä, runsas ja elinvoimainen.

– Lisäksi ilves on suotuisalla suojelun tasolla, eikä metsästykselle ole meidän mielestä esteitä.

Metsästäjäliiton toiminnanjohtajan Jaakko Silpolan mukaan liitto on valmis avustamaan jäseniään poikkeuslupiin liittyvissä oikeusprosesseissa. Kuva: Metsästäjäliitto

Ilveksen metsästyksen kiintiö on parhaillaan maa- ja metsätalousministeriön käsittelyssä. Ministeriö esittää lupamääräksi samaa kuin viime vuonna, eli 320 eläintä.

– Kanta on kasvussa, mutta olemme pyrkineet pitämään lupamäärän samana, sanoo erityisasiantuntija Jussi Laanikari maa- ja metsätalousministeriöstä.

Muun muassa WWF Suomen mielestä (siirryt toiseen palveluun) kiintiö on kuitenkin liian suuri. Sen mielestä ilveskannan tulisi antaa kasvaa, sillä se rajoittaa esimerkiksi vieraslajien kuten valkohäntäpeuran kantaa.

Luonnonvarakeskuksen tuoreimman arvion mukaan (siirryt toiseen palveluun) ilveskanta on pysynyt viime vuodesta ennallaan tai ollut paikoin loivassa kasvussa.

Suurpetokiistoja ratkotaan oikeudessa

Varsinkin metsästäjätahot, mutta myös riistahallinto pitävät poikkeusluvilla tapahtuvan suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen tilannetta tällä hetkellä ongelmallisena.

– Järjestelmä on ollut toimiva ja laajasti hyväksytty, mutta viime aikoina on tullut uudenlaisia tulkintoja asiasta, Jussi Laanikari muotoilee.

Oikeudessa on kokeiltu niin ahman, suden kuin karhunkin metsästykseen myönnettyjen poikkeuslupien kestävyyttä.

Keväällä korkein hallinto-oikeus kumosi ilveksen pyyntiluvan, koska se katsoi, että luvan myöntäminen kansallisen hoitosuunnitelman tavoitteiden ja kannanhoidon vuoksi ei ole perusteltua.

Riistakeskus pyrkii antamaan lupapäätökset niin, että niiden valitusaika ehtisi päättyä ennen metsästyskauden alkua. Ilveksen metsästys alkaa joulukuun alussa.

Voit keskustella ilveksen metsästyksestä Yle-tunnuksella (siirryt toiseen palveluun). Keskustelu päättyy 6.10. kello 23.

6.10. kello 12.30 Korjattu maininta, että korkein hallinto-oikeus olisi asettanut karhulupia täytäntöönpanokieltoon. Päätöksen teki Itä-Suomen hallinto-oikeus.

Suosittelemme sinulle