Hyppää sisältöön

Asuntolainojen kysyntä vähentynyt Satakunnassa: ”Asunnon ostajan kannalta tilanne on nyt tavallaan aiempaa parempi”

Korkojen ja muiden asumiseen liittyvien kulujen nousu näkyy Satakunnassa toimivissa pankeissa asuntolainojen kysynnän vähenemisenä. Pankit korostavat asiakkaille tarvetta varautua riskeihin.

Kiinteistövälittäjän esittelykyltti asunnon edessä.
Asuntokauppaa on käyty tänä vuonna viime vuotta vähemmän Satakunnassa. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Antti Laakso
Avaa Yle-sovelluksessa

Korkojen voimakas nousu näkyy asuntolainojen kysynnän vähenemisenä Satakunnassa.

Yle kysyi maakunnan asuntolainamarkkinoiden tilanteesta Länsi-Suomen Osuuspankilta, Oma Säästöpankilta, Aito Säästöpankilta, Nordealta ja Danske Bankilta. Aiempi Eurajoen Säästöpankki on nykyään osa Oma Säästöpankkia, Huittisten Säästöpankki puolestaan liittyi taannoin Aito Säästöpankkiin.

Pankkien viesti on selvä: asuntokauppa on hiipunut, tosin vertailuvuosi 2021 oli koronaa edeltävään vuoteen 2019 verrattuna erinomainen. Markkinat eivät kuitenkaan ole lamaantuneet.

– Koko ajan on sellaista normaalia kysyntää, kun uudet parit haluavat ostaa yhteisiä koteja, tulee eroja, jolloin tarvitaankin ehkä uusia koteja, tai perheen koko kasvaa ja tarvitaan enemmän neliöitä, Oma Säästöpankin Euran ja Rauman konttorinjohtaja Pauliina Välimaa sanoo.

Normaali hidastuminen yhdistyy korkojen nousuun

Esimerkiksi Osuuspankissa asuntolainoja on nostettu tänä vuonna 20 prosenttia viimevuotista vähemmän. Nordeassa asuntolainojen kysyntä on nyt samalla tasolla kuin vuonna 2019.

Nordean Porin toimipaikanjohtaja Jarkko Niemi pitää korkojen nousun lisäksi syynä muutokseen inflaatiota, joka syö kotitalouksien käytössä olevia varoja. Taustalla on myös normaalia kysynnän vaihtelua.

– Asuntokaupan hiljenemisestä osa on normaalia hidastumista muutaman erittäin vilkkaan vuoden jälkeen, kun suurimmat asunnonvaihtotarpeet on tyydytetty ja rahaa suuntautuu enemmän muuhun kulutukseen, Niemi sanoo.

Korkomarginaalit ennallaan

Pankit vakuuttavat, että talouden epävarmuus ei vielä ole näkynyt pankkien omien korkomarginaalien eli viitekoron päälle maksettavan asiakaskohtaisen korko-osuuden merkittävänä nousuna.

Suomessa myönnettyjen asuntolainojen keskimääräinen marginaali oli Suomen Pankin tilastojen mukaan kesällä noin 0,8 prosenttia. Nousua vuoden takaiseen, ennätyksellisen alhaiseen marginaalikeskiarvoon on noin 0,1 prosenttiyksikköä.

Osa asiakkaista vaikeuksissa

Pankkien mukaan asuntolaina-asiakkaiden kanssa käydään tarkkaan läpi näiden maksukyky. Viitekorkojen nousu iskee kaikkiin, mutta erityisen vaikea tilanne voi olla kotitalouksilla, jotka ovat mitoittaneet lainansa maksukykyyn nähden äärirajoille.

– Kaikkein heikoimmilla ovat ne asuntovelalliset, jotka ovat kilpailuttaneet pankkeja sillä, mistä saa suurimman lainan omaan maksukykyyn nähden, ja joilta samaan aikaan on jäänyt unholaan sekä lainan korkosuojaus että lainan lyhentämisen ohessa säästäminen, Aito Säästöpankin luottopäällikkö Mikko Haverinen sanoo.

Pankit neuvovat vaikeuksiin joutuneita asiakkaita olemaan yhteydessä pankkiin mieluiten heti. Odottaminen ei yleensä paranna tilannetta.

Varovaisuus kasvaa

Taloustilanteen muuttuminen on saanut asiakkaat keskimäärin aiempaa varovaisemmiksi.

– Aiemmin teimme enemmän siltarahoituksia, jossa asiakas voi ostaa uuden asunnon ja myydä vanhan asunnon myöhemmin. Nyt halutaan yhä useammin, että nykyinen koti on myyty ennen uuden ostamista, Danske Bankin Porin konttorista vastaava johtaja Pia Nieminen kertoo.

Asiakkaat ovat pankkien mukaan aiempaa kiinnostuneempia korkotilanteesta ja suojautumisesta korkojen nousua vastaan. Pankkien tarjoamien korkosuojaustuotteiden lisäksi korkojen nousuun voi varautua säästämällä. Myös kiinteiden korkojen suosio on kasvanut.

ASP:ssa korkosuojaus sisällä

Ensiasunnon ostajille tarjottavassa ASP-lainassa on itsessään korkosuojauselementti: valtio maksaa lainan ensimmäisen kymmenen vuoden ajalta 70 prosenttia ASP-lainan korosta, joka ylittää 3,8 prosenttia

Aivan vielä ei olla näin korkeissa koroissa, mutta raja on lähestynyt nopeasti. Asuntolainoissa yleinen viitekorko 12 kuukauden euribor oli viikko sitten yli 2,6 prosenttia. Jos viitekorko nousee yli kolmen prosentin, tämän hetken keskimääräinen eli 0,8 prosentin korkomarginaali riittää täpärästi ylittämään valtion korkotuen rajan.

ASP-lainojen suosio ei kuitenkaan ole pankkien mukaan merkittävästi kasvanut. Yhtenä syynä on se, että lainan saadakseen on säästettävä vähintään kaksi vuotta. Säästäminen nyt nostettavia ASP-lainoja varten on siis alkanut vuonna 2020.

Pankit tarjoavat myös muita keinoja, jos korkojen ja hintojen nousu ahdistaa asuntovelallisen taloutta.

– Lainojen lyhennyskevennysten hakeminen olemassa oleviin lainoihin on viime viikkoina ollut nousussa, ei kuitenkaan dramaattisesti. Korona-aikana kuluttajille kertyi säästöjä normaalia enemmän, mikä auttaa nyt kohonneiden kustannusten ja korkojen tilanteessa, Länsi-Suomen Osuuspankin toimitusjohtaja Matti Kiuru sanoo.

Ostajalle hyvä markkinatilanne

Asunto- ja lainamarkkinoiden viilenemisessä on myös hyvät puolensa, ainakin asunnon ostoa nyt harkitseville. Vaikka korot ovat korkeammalla kuin aiemmin, myös valinnanvaraa on enemmän. Hintojen nousukin on pysähtynyt.

– Vuosi sitten asunnon osto piti päättää liki saman tien, mutta nyt ostaja voi rauhassa hakea mieluista asuntoa ja puntaroida ostopäätöstä kunnolla. Asunnon ostajan kannalta tilanne onkin tavallaan aiempaa parempi nyt, Aito Säästöpankin Haverinen sanoo.

Katso lisää aiheesta:

Suosittelemme