Hyppää sisältöön

Puolustusministeri Kaikkonen: Suomi jatkaa Nato-jäsenyyden hakemista edelleen Ruotsin kanssa – ”Muita suunnitelmia ei ole”

Turkki on ollut poikkiteloin Suomen ja Ruotsin Nato-tiellä, ja erityisesti Ruotsin Nato-jäsenyys on ollut maalle ongelma.

Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan Suomi ja Ruotsi jatkavat Nato-jäsenyyden hakemista edelleen samanaikaisesti.

– Kun Nato-hankkeeseen lähdettiin läheisen kumppanimme Ruotsin kanssa, yhdessä tätä tietä taivalletaan eteenpäin. Muita suunnitelmia meillä ei ole. Pyrimme siihen, että homma hoituu yhdessä maaliin saakka, kuten alun perin on suunniteltukin, Kaikkonen sanoi torstaina Ylen aamun haastattelussa.

Kaikkosen mukaan Suomen ja Ruotsin yhtäaikaisilla Nato-jäsenyyksillä on erityisesti maanpuolustuksellista merkitystä.

Turkki on ollut poikkiteloin Suomen ja Ruotsin Nato-tiellä, ja erityisesti Ruotsin Nato-jäsenyys on ollut maalle ongelma. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola sanoi tiistaina Ilta-Sanomien haastattelussa (siirryt toiseen palveluun), että Suomessa olisi hyvä miettiä sitä, miten Suomi suhtautuu siihen tilanteeseen, jos Turkki päättääkin hyväksyä Suomen Nato-jäseneksi, mutta ei Ruotsia.

Suomeen tuskin sijoitetaan ydinaseita

Antti Kaikkosen mukaan puolustushallinto käy parhaillaan läpi erilaisia vaihtoehtoja siitä, mitä Naton mahdollinen läsnäolo Suomessa voisi olla, kun olemme sotilasliiton jäsen.

Nato-jäsenyys ei velvoita Suomea ottamaan alueelleen ydinaseita, pysyviä tukikohtia tai joukkoja. Kaikkosen mukaan Suomi katsoo, millainen Naton läsnäolo voisi olla sellaista, joka olisi itse sotilasliiton kannalta perusteltua.

– Ja mikä tärkeintä, sen pitäisi olla myös Suomen turvallisuutta vahvistavaa. Näiden päätösten aika on vasta myöhemmin. Tällä hetkellä tärkeintä olisi saada itse jäsenyys maaliin.

Kaikkonen muistuttaa, että Nato ei ole perustanut pysyviä tukikohtia tai sijoittanut uudelleen ydinaseita jäsenmaihinsa tällä vuosituhannella.

Kaikkonen kuitenkin myöntää, että Suomen tulee Naton jäsenenä hyväksyä se, että ydinaseet ovat osa sotilasliiton puolustusta ja pelotetta. Hän ei kuitenkaan usko, että ydinaseita sijoitettaisiin Suomen maaperälle.

Suosittelemme sinulle