Hyppää sisältöön

Syrjintään kappalaisen valinnassa syyllistynyt Kokkolan seurakuntaneuvosto ei jatka valitusprosessia

Neuvosto ei ano valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.

Kuva: Antti Eintola / Yle

Kappalaisen valinnassa syrjintään syyllistynyt Kokkolan suomalaisen seurakunnan seurakuntaneuvosto ei ano valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.

Hallinto-oikeus päätti syyskuussa, että neuvosto syyllistyi lain vastaiseen syrjintään kappalaista valitessaan alkuvuodesta 2021.

Oikeuden mukaan Emilia Teerikangasta syrjittiin virantäytössä sukupuolensa vuoksi, sillä kappalaisen pestiin valittiin vähemmän ansioitunut mies, Heikki Myllyniemi. Teerikankaalla oli papin tehtävistä huomattavasti pidempi työkokemus.

Seurakuntaneuvoston 10 jäsentä kannatti syrjiväksi todettua päätöstä, 7 jäsentä taas äänesti vastaan.

Lue seuraavaksi: Hallinto-oikeus: Kokkolan suomalainen seurakunta syyllistyi syrjintään kappalaisen valinnassa – virkaan valittiin vähemmän ansioitunut mies (siirryt toiseen palveluun)

Kokkolan suomalaisen seurakunnan kappalaisen virankäyttö on ollut vuosia jäissä valituskierteen vuoksi. Virkaa on hoidettu sijaisjärjestelyillä.

Koska hallinto-oikeuden päätös ei ole lainvoimainen, ei neuvosto pääse vielä täyttämään virkaa.

Seurakuntaneuvosto anoikin tuomiokapitulilta Heikki Myllyniemelle viranhoitomääräystä kappalaisen sijaisuuteen joulukuun 2022 alusta maaliskuun 2023 loppuun.

Heikki Myllyniemi hoitaa tällä hetkellä kyseistä virkaa marraskuun loppuun. Kappalaisen virasta voidaan tehdä neuvostossa päätöksiä todennäköisesti marraskuun lopulla.

Kirkkoherra Jouni Sirviön mukaan vuosia kestänyt kiista sekä pari muuta seurakuntaneuvoston esiin nostamaa asiaa antavat kuvan riitaisesta seurakunnasta.

– Neuvostossa on ollut osittain vastakkainasettelua siitä, miten voidaan menetellä ja mitä seurakunnalta odotetaan.

Kuitenkin seurakunnan toiminta pyörii jupakasta huolimatta nyt sujuvasti, arvioi kirkkoherra.

– Työntekijät ovat tehtäviinsä sitoutuneita ja arvostavat yhteistyötä kaikkien kanssa, sanoo Sirviö.

Suosittelemme sinulle