Hyppää sisältöön

Kokkolan hybridiareenan kustannukset kohonneet lähes 25 miljoonalla – kaupunginhallitus saa puntaroitavakseen rajusti kasvaneen rakennusbudjetin

Jos kaupunginhallitus ja valtuusto hyväksyvät hankkeen, rakennustyöt toteutetaan kolmessa vaiheessa.

Kokkolan urheilupuistoon aiotaan rakentaa laaja kokonaisuus harrastusmahdollisuuksia eri lajien edustajille. Monikäyttöinen areena palvelisi myös muun muassa messujärjestäjiä Kuva: Ville Viitamäki / Yle

Kokkolan lähivuosille suunnitellun suurhankkeen eli hybridiareenan kustannukset ovat kohonneet kymmenillä miljoonilla.

Kokkolan kaupunginhallitus käsittelee urheilu- ja tapahtumapuistoa maanantaina ja päättää, miten se suhtautuu rajusti nousseisiin kustannuksiin.

Hankkeen toteutuksesta vastaava Kokkolan Urheilupuisto esittää toteutettavaksi 74,9 miljoonaa euron kokonaisuutta. Vielä keväällä ja kesällä kustannusarvio oli noin 50 miljoonaa.

Hybridiareenaan rakentuisi monitoimiareena, jalkapallostadion katsomoineen, remontoitu jäähalli ja uusi harjoitusjäähalli, voimailusali, kuntosali sekä sisäjuoksurata.

Lue seuraavaksi: Kokkolan hybridiareenan rakentajaksi ehdolla kaksi yritysrypästä – ”Nyt on oikea aika vaikuttaa hankkeen sisältöön”

Kaupungilta tarvitaan myös omavelkainen takaus

Jos kaupunginhallitus ja valtuusto hyväksyvät hankkeen esityksen mukaisesti, rakennustyöt toteutetaan kolmessa vaiheessa. Rakennusaikataulu on suunniteltu Kokkolan kaupungin mukaan niin, että urheilu- ja harrastustoiminta häiriintyisi mahdollisimman vähän.

Ennen rakentamista Urheilutalon laajennus pitää purkaa. Nykyinen Best-Hall areena taas purettaisiin alkukesästä 2024.

Ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan hybridiareena, toisessa vaiheessa rakennetaan harjoitusjäähalli, ja kolmas vaihe sisältää nykyisen jäähallin saneerauksen.

Hybridiareena toteutetaan allianssi-mallilla. Siinä tilaaja, suunnittelijat ja urakoitsijat muodostavat yhteisen organisaation ja vastaavat yhdessä projektin suunnittelusta ja toteutuksesta.

Lisäksi kaupungin pitäisi antaa omavelkainen takaus Urheilupuisto-yhtiölle lainan vakuudeksi. Vastavakuutena olisivat jäähallikiinteistö ja hankkeessa toteutettavat kiinteistöt. Esityksenä on myös, että Kokkola hankkisi jatkossa yhtiöltä hybridiareenan palveluita kolmella miljoonalla vuodessa.

Kokonaisuuden suunnittelu alkaisi vielä tänä syksynä ja rakentaminen keväällä 2023. Viimeisen vaiheen eli jäähallin saneerauksen pitäisi valmistua kaudeksi 2025–2026.

Lopullisen päätöksen hankkeesta tekee kaupunginvaltuusto.

Lue myös:

Kokkolan Urheilupuistolle valittiin tekijät – 50 miljoonan euron hanke etenee odotettua nopeammin

Rahoituspäätös 50 miljoonan urheilu- ja tapahtumapuistosta siirtyy syksyyn Kokkolassa – ”Kustannuksista vaaditaan tarkemmat laskelmat

Suosittelemme sinulle