Elokapinan mielenilmaus Kemissä Metsä Groupin rakennustyömaalla päättyi maanantaina iltapäivällä rauhallisesti.
– Blokki on purettu lopullisesti kello viisi, kertoo ympäristöliikkeen mediavastaava Miriam Ronkainen.
Ronkaisen mukaan kiinniottoja ei tapahtunut, ja osallistujat poistuivat paikalta oma-aloitteisesti.
Metsä Fibren Kemin biotuotehdasprojektin johtajan Jari-Pekka Johanssonin mukaan mielenilmaus sujui rauhallisesti myös yhtiön näkökulmasta. Rakennustyöt jatkuivat maanantaina normaalisti, eikä vaaratilantilanteita liikenteessä tullut mielenilmauksen aikana.
Paikalla oli 30 mielenosoittajaa
Elokapinan järjestämä mielenilmaus esti maanantaina kulun tehtaan rakennustyömaalle Sahasaarenkadun kautta. Paikalla oli 30 mielenosoittajaa, joista osa istui ajoradalla ja osa nousi tielle pystytettyjen puisten kolmijalkojen päälle.
Kemiin saapunut Elokapinan Otto Snellman kuvaili aamulla tilanteen tehtaan lähistöllä olevan rauhallinen.
– Raskasta liikennettä on jonossa jonkin verran ja paikallisia on läheisellä ylikulkusillalla seuraamassa tilannetta.
Verkkolähetyksen voit katsoa kokonaisuudessaan jutun lopussa olevaa kuva klikkaamalla.
Ei vaikutusta projektin etenemiseen
Jari-Pekka Johansson kertoi aiemmin maanantaina, että Elokapinan järjestämä mielenilmaus ei vaikuta projektin etenemiseen. Ajoneuvoliikenne ohjattiin vaihtoehtoista reittiä pitkin.
– Seuraamme tilannetta ja olemme tehneet väliaikaisratkaisuja, jotka eivät ole optimaalisia, mutta tarvittava liikenne sujuu, Johansson kertoi.
Johanssonin mukaan poliisi oli paikalla seuraamassa mielenilmausta.
Luontokato protestin taustalla
Elokapina perustelee protestia sillä, että tehometsätalous hakkuumäärineen on suurin syy kiihtyvään luontokatoon Suomessa.
– Pohjois-Suomen metsäluonto ei tule kestämään tätä. Suomen viime vuosien hakkuutasot ovat olleet valmiiksi ennätyksellisen korkealla, sanoo Snellman.
Snellmanin mukaan Elokapina järjestää protestinsa juuri Kemin sellutehtaan rakennustyömaalla, koska ensi vuonna valmistuva uusi tehdas on paisuttamassa hakkuiden määrää Suomessa.
Elokapinan Ida Korhonen haluaa korostaa, että heidän tavoitteenaan ei ole metsäteollisuuden lopettaminen Kemistä tai muualtakaan Suomesta.
– Kun metsäteollisuus on oikeasti luonnonvarojen kestävän käytön rajoissa, se on edellytys metsäteollisuuden jatkumiselle.
Snellman kertoo mielenilmauksen aikana käyneensä paikallisten kanssa mielenkiintoisia keskusteluja.
– Osa on ollut samaa mieltä, osa eri mieltä. On tärkeää keskustella siitä, miten tärkeintä luonnonvaraamme käytetään.
Protesti kohdistuu myös muihin metsäjätteihin
Elokapinan mukaan Suomen metsien hiilinielun pelastaminen edellyttää Metsä Groupin ja muiden metsäjättien puunkäytön supistamista. Yhtiöiden kasvamistaan kasvava puunkäyttö on jo nyt romahduttanut metsien hiilinielut, mikä uhkaa vesittää Suomen ilmastotavoitteet.
Kemin uusi sellutehdas kasvattaa Suomen vuosittaista hakkuumäärää peräti 4,5 miljoonalla kuutiolla, mikä pienentää metsien hiilinieluja entisestään 6–7 miljoonalla tonnilla.
– Emme halua lakkauttaa metsätaloutta Kemistä ja Pohjois-Suomesta, vaan varmistaa sen jatkumisen sillä, että se pysyy luonnon reunaehtojen rajoissa, sanoo protestiin osallistuva Myrsky Petäjistö Elokapinan tiedotteessa.
Otto Snellmanin mukaan he pitävät vääränä Kemiin rakennettavan uuden biotuotetehtaan perusajatusta, että hakattavan puun määrää lisätään ja siitä tehdään enimmäkseen sellua eli bulkkituotetta, joka lähtee enimmäkseen vientiin.
– Toivomme, että Metsä Group ja muut metsäjätit ottaisivat tämän kriisin vakavasti ja muuttaisivat tuotantoaan. Suomeen tarvitaan uudenlaista metsätaloutta, jossa hakkuumäärät pienenevät ja tuotteisiin käytetään vähemmän puuta ja tuotteiden jalostusarvo kasvaa.
Elokapinan mielenilmaus kohdistuu Metsä Groupin lisäksi myös muihin metsäjätteihin UPM:ään ja Stora Ensoon.
Kemin protesti on osa viime viikolla käynnistynyttä luontokatoviikkoa.
Mitä ajatuksia heräsi? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella 11.10. kello 23 saakka.
Lue myös: