Hyppää sisältöön

Näyttelijäliiton kysely kertoo syrjinnästä ja rasismista – alan opiskelijaa se ei yllätä: ”Huomaan, että esitän stereotypioita aina välillä”

Vähemmistöihin kuuluvat näyttelijät kertoivat vaikeuksista hakeutua alalle ja toimia näyttelijän ammatissa. Rasismia ja syrjintää ei edelleenkään tunnisteta eikä siihen puututa.

Toisen vuoden näyttelijäopiskelijat Leo Ikhilor ja Sulo Rahman pohtivat, millaista syrjintä näyttämöllä voi olla. Video: toimittaja Elina Nieminen, kuvaus ja editointi Antti Eintola / Yle
Elina Nieminen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kun menee katsomaan esitystä Tampereen yliopiston Teatterimonttuun, voi odotellessaan katsella teatterityön tutkinto-ohjelmasta Nätystä valmistuneiden valokuvia. Kuvissa on monia tuttuja näyttelijöitä, mutta muita kuin valkoisia ei juuri näy.

Tilanne muuttuu pikkuhiljaa, mutta ei itsestään, sanoo teatterityön professori Pauliina Hulkko.

– Ei se mikään automaatio ole. Kyllä moninaisuuteen ja yhdenvertaisuuteen täytyy kiinnittää huomiota valintakokeissa. Paitsi ihonväriin, se voi liittyä myös hakijoiden kulttuuritaustaan, sosiaaliluokkaan tai vaikka aiempiin asuin- tai opiskelupaikkoihin. Siinä meillä on iso työ, ja siitä pitää koko ajan puhua.

Sulo Rahman fyysisen teatterin oppitunnilla Tampereen Nätyllä.
Teatterityön professori Pauliina Hulkon mukaan Nätyssä pyritään siihen, että kaikki toiminnot ja käytännöt ovat selkeitä, oikeudenmukaisia, yhdenvertaisia, tasa-arvoisia ja kunnioittavia. Kuvassa toisen vuoden opiskelijoita harjoituksissa. Kuva: Antti Eintola / Yle

Tällä hetkellä Nätyssä opiskelee 24 nuorta, joista muutama kuuluu rodullistettuun vähemmistöön.

Huonoa kohtelua on edelleen

Näyttelijäliitton syyskuussa julkaisema kysely osoittaa, että yhdenvertaisuuden edistämisessä on paljon työtä myös näyttelijöiden työkentällä. Selvityksen mukaan alalla on syrjintää ja rasismia, jota ei tunnisteta ja johon ei puututa.

Vähemmistöihin kuuluvat näyttelijät kertoivat myös vaikeuksistaan hakeutua alalle ja toimia näyttelijän ammatissa.

Kyselyn vastausprosentti oli alhainen, mutta yksikin syrjintätapaus on liikaa. Yle kysyi näyttelijäopiskelijoilta heidän kokemuksiaan asiasta.

Leo Ikhilor koppaamassa palloa fyysisen teatterin oppitunnilla Tampereen Nätyllä.
Nätyssä on kerrallaan aina kaksi vuosikurssia. Nyt opiskelijat ovat joko toisen (kuvassa) tai neljännen vuoden opiskelijoita. Uusia opiskelijoita otetaan seuraavan kerran sisään keväällä 2024 järjestettävissä pääsykokeissa. Kuva: Antti Eintola / Yle

Nätyssä neljättä vuotta opiskeleva Senna Vodzogbe sanoo yllättyneensä siitä, kuinka monenlaisia kokemuksia rasismista ja syrjinnästä ihmisillä edelleen on. Kyselyyn vastanneet kertoivat muun muassa nimittelystä, ulkopuolelle jättämisestä ja kiusaamisesta.

– Se, että tällaista on ollut aiemmin teatterissa ja av-alalla, ei yllätä. Mutta että samat asiat ovat edelleen näin vahvasti pinnalla, on aika huolestuttavaa myös oman tulevaisuuden kannalta.

Näyttelijäopiskelija Senna Vodzogbe poseeraa Tampereen yliopiston teatterityön opetustilojen ulko-ovella.
Senna Vodzogben isä on Ghanasta. ”Itse olen syntynyt Suomessa ja kotoisin Järvenpäästä – en sen eksoottisemmasta paikasta.” Kuva: Elina Nieminen / Yle

Vodzogbe on tähän mennessä tehnyt töitä lähinnä av-alalla, esimerkiksi sairaalasarjassa Syke. Hän sanoo törmänneensä lähinnä eksotisointiin, joka perustuu siihen, että ihmisillä ei ole oikeaa tietoa.

– Teatterista minulla ei ole juuri kokemusta. Siihen, miten siellä otettaisiin vastaan ja miten etnisyyteni saattaisi vaikuttaa, liittyy pientä huolta. En kuitenkaan usko, että se estäisi minua ottamasta töitä teatterista, jos niitä tarjottaisiin.

Vähemmistöjen tarinoita esitetään vähän

Samoin kuin Vodzogbe, myös toista vuotta opiskeleva Sulo Rahman on viihtynyt näyttämöllä pienestä pitäen. Kokemukset ovat olleet aina positiivisia.

– En ole kokenut teatterihommissa missään vaiheessa rasismia. Olen kuitenkin kuullut paljon tarinoita, että kyllä sitä on.

Näyttelijäopiskelija Sulo Rahman.
Sulo Rahman on syntynyt Lappeenrannassa, mutta asunut lapsena seitsemän vuotta isänsä kotimaassa Bangladeshissä. ”Kun palasimme Suomeen, aloitin teatteriharrastuksen, ja tällä tiellä ollaan.” Kuva: Antti Eintola / Yle

Näyttelijäliiton kyselyssä tuotiin esiin, ettei etnisyyksistä ja vähemmistöjen tarinoista puhuta eikä niitä tavoitella ohjelmistoon. Myös Rahman on huomannut samaa.

– Kun olen vielä tämmöinen mixed, eli puoliksi suomalainen, kaipaan etenkin niitä tarinoita. Tuntuu, ettei sellaisia kauheasti ole ja haluaisin itsekin olla tekemässä niitä.

Laitosteatterin näyttämöllä Rahman ei itseään välttämättä näen pääosin taiteellisista syistä. Taustalla on silti muutakin.

– Kun katsoo, miten homogeenistä näyttelijäkunta niissä on, tulee sellainen tunne, että kuulunko minä sinne.

Iso yleisömäärä tuo ison vastuun

Rahmanin kurssikaveri Leo Ikhilor ei laitosteattereita vierasta. Ennen opiskelua hän on tehnyt töitä tanssijana ja näyttelijänä erilaisissa produktioissa. Tänä syksynä hänet voi nähdä Tampereen Työväen Teatterin Come from away -musikaalissa.

Leo Ikhilor fyysisen teatterin oppitunnilla Tampereen Nätyllä.
Leo Ikhilor on kotoisin Helsingistä, hänen isänsä on nigerialainen. ”Olen kasvanut kahden kulttuurin välissä, mutta suomalainen kulttuuri tuntuu jokseenkin enemmän omalta.” Kuva: Antti Eintola / Yle

Ikhilor sanoo, ettei ole yhtään yllättynyt näyttelijäliiton kyselyssä esiin nousseista asioista.

– Se on vähän harmikin. Toisaalta kehitystä on tapahtunut paljon, mutta jotkut tuntuvat jäävän siitä jälkeen.

Ikhilor on huomannut, että tällä hetkellä tehdään paljon produktioita, joissa halutaan hyödyntää erinäköisiä näyttelijöitä kuin mihin suomalaiset ovat aikaisemmin tottuneet.

– Toki sekin herättää kysymyksiä. Onko se oikea tapa? Varsinkin, jos johtajina ja ohjaajina on vain ihmisiä, joiden sukujuuret ovat täysin Suomessa.

Laitosteattereilla on Ikhilorin mielestä yleisömääriensä vuoksi iso vastuu.

– Jos näytelmässä on vaikka väärällä lailla representoitu joku rooli, sen voi nähdä kymmenentuhatta ihmistä. He saattavat sen jälkeen luulla, että ok, tämmöisiä nämä ihmiset siis ovat.

Asioista pitää uskaltaa puhua

Näyttelijäliiton mukaan selvitys osoittaa, että alalla tarvitaan merkittävästi lisää tietoa, keskustelua ja yleistä asenteiden muutosta sekä selkeitä ohjeita ja tapoja puuttua ongelmiin.

Myös Sulo Rahmanin mielestä avointa keskustelua tarvitaan, mutta sen ylläpitäminen ei voi olla vain vähemmistöön kuuluvien vastuulla.

Leo Ikhilor fyysisen teatterin oppitunnilla Tampereen Nätyllä.
Leo Ikhilor sanoo tulleensa Nätyyn akateemisen koulutuksen vuoksi: ”Sellainen ajatus, että koulut kannattaa käydä, oli vahvasti taustalla.” Kuva: Antti Eintola / Yle

Senna Vodzogbe on samaa mieltä. Hän toivoo, että asioista pystyisi puhumaan ilman, että ajatellaan ongelmia esiin nostavan olevan vaikea ihminen.

– Ymmärrän, että varsinkin isommissa teatteritaloissa on paljon henkilöitä, jotka ovat työskennelleet siellä pitkään. Nyt asiat ovat alkaneet muuttua ja totta kai se voi olla hankalaa ja epämukavaa. Ehkä muutoksen pitääkin aina olla vähän epämukavaa kaikille.

Millaisia mietteitä juttu herättää? Voit keskustella aiheesta torstaihin kello 23 asti.

Lue myös:

Henry Hanikka: ”Rupesin oikein miettimään, miten mustaa miestä näytellään” – kolme tarinaa muuttuvasta Suomesta

Sudanista Suomeen lapsena muuttanut näyttelijä Geoffrey Erista: ”Olen asunut Suomessa yli 25 vuotta ja tunnen itseni edelleen vieraaksi tässä yhteiskunnassa”

Suosittelemme sinulle