Hyppää sisältöön

Apinarokkorokotukset alkavat Etelä-Savossa – rokotteen voi saada vain riskiryhmään kuuluvat

THL:n uuden ohjeistuksen mukaan rokotteen voi saada ennaltaehkäisevästi. Aiemmin rokotteen on saanut vain, jos on altistunut taudille tai ollut lähikontaktissa sairastuneen kanssa.

Savonlinnassa apinarokkorokotuksen voi saada pääterveysaseman neuvolan rokotusvastaanotolta. Kuva: STELLA Pictures / Splash News
Tarja Nyyssönen

Etelä-Savossa aloitetaan apinarokkorokotusten jakaminen THL:n uuden ohjeistuksen mukaisesti. Jatkossa henkilöt, joilla on suuri riski saada apinarokkotartunta, voivat saada rokotteen ennaltaehkäisevästi.

Tähän asti rokotteen on voinut saada vain, jos on altistunut taudille tai on lähikontaktissa sairastuneen kanssa.

Apinarokkorokotusta suositellaan henkilöille, joilla arvioidaan olevan suurin riski saada apinarokkotartunta. Riskiryhmiin kuuluvien määrittelyssä (siirryt toiseen palveluun) on huomioitu sekä tartuntariski että rokotteiden rajallinen saatavuus.

Sekä Sosterissa että Essotella rokotuksiin tulee varata aika. Sosterissa apinarokkorokotukset (siirryt toiseen palveluun) on keskitetty Savonlinnan pääterveysaseman neuvolan rokotusvastaanotolle.

Essotelta pyydetään olemaan yhteydessä perusterveydenhuollon tartuntatautihoitajiin rokotusajan järjestämiseksi.

Etelä-Savossa ei ole toistaiseksi todettu varmistettuja apinarokkotapauksia.

Suosittelemme sinulle