Hyppää sisältöön

Kaksi hiehoa hukkui lietekaivoon Kuortaneen Salmella

Eläinten pelastamiseksi ei ollut mitään tehtävissä enää torstaina puoliltapäivin, kun pelastuslaitos kävi paikalla.

Mustavalkoisia lehmiä syömässä pihattonavetan ruokintapöydältä apetta.
Kuortaneella hiehojen kohtaloksi koitui lietekaivoon hukkuminen. Kuva: Elina Ervasti / Yle
Anne Elhaimer
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaksi 300-kiloista hiehoa hukkui lietekaivoon Kuortaneen Salmella torstaina. Eläimet olivat päässeet karkuun yön aikana tilan vanhasta navettarakennuksesta, jossa pidettiin nuorempaa karjaa.

Lypsykarjatilalla eläinten puuttuminen huomattiin vasta torstaina aamupäivällä, jolloin pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi enää kuolleiden eläinten nostaminen kaivosta.

Eläimillä oli epäonnia matkassa rutkasti, sillä ne olivat ensin saaneet auki navetan ulko-oven ja portin ja sen jälkeen vielä lietekaivon kansi oli pettänyt niiden alta.

Eläimet kuljetetaan Honkajoelle hävitettäväksi.

Suosittelemme sinulle