29-vuotias mikkeliläinen Laura pakkaa työpaikallaan infomateriaaleja laatikoihin. Hän on juuri siivonnut toimiston keittiön ja hörppii teetä kupistaan työn ohessa. Laura on työskennellyt järjestöassistenttina Viola-yhdistyksessä puoli vuotta.
Sitä ennen hän oli vuosia poissa työelämästä. Laura sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, ja kesti kauan ennen kuin oikea hoitotasapaino löytyi. Lauran menneisyydessä on asioita, joiden takia hän esiintyy tässä jutussa vain etunimellään.
Työ ei ole Lauralle vain välttämätön keino hankkia elantoa. Se on yksi elämän tärkeimmistä asioista ja mielenterveyttä kannatteleva voima.
Työn merkitystä voimavarana ei ymmärretä riittävän hyvin, arvioidaan MIELI Suomen Mielenterveys ry:ssä.
Työ on terveydelle hyödyllistä
Työelämä näyttäytyy julkisessa keskustelussa usein taakkana, joka haittaa hyvinvointia. Tätä mieltä on MIELI ry:n Työelämän mielenterveys -yksikön päällikkö, psykologi Sari Nuikki. Tosiasiassa työ on merkittävä terveyttä tukeva asia suurimmalle osalle työssäkäyvistä aikuisista.
– Ne, jotka ovat työelämän ulkopuolella, todellakin haluaisivat takaisin työelämään, kunhan työstä osattaisiin tehdä sopiva eri mielenterveyden tilassa oleville henkilöille, Nuikki sanoo.
Laura tekee lyhennettyä työviikkoa, sillä liiallinen kuormitus voisi horjuttaa hänen vointiaan. Hän voisi kuitenkin huonosti, jos ei olisi lainkaan töissä.
– Ilman työtä elämä olisi tosi tylsää ja merkityksetöntä. Masennusjaksoina varmaan vaan eristäytyisin kotiin, Laura sanoo.
Laura kuvailee saavansa työstä onnistumisen kokemuksia, jotka kohentavat itsetuntoa. Kaksisuuntainen mielialahäiriö tarkoittaa, että Lauralla on muutaman kerran vuodessa joko masennusjakso tai liiallisesti kohonneen mielialan jakso.
Onnistumisen kokemukset työssä auttavat jaksamaan masennusjaksojen yli. Toisaalta, kun elämässä uhkaa olla liikaa vauhtia, työkaverit ovat tärkeässä roolissa sen huomaamisessa.
– Ajattelen, että työkaverini ovat peilejä itselleni. Iso osa sosiaalisista kontakteistani on töistä. He ovat ihania ja empaattisia ihmisiä, joille uskallan puhua, Laura kertoo.
Psykologi Sari Nuikin mukaan tutkimustieto vahvistaa Lauran kokemuksen siitä, miksi työ on suurimmalle osalla voimavara. Työelämä vastaa kolmeen psykologiseen perustarpeeseen: autonomian, kyvykkyyden ja yhteisöllisyyden tarpeeseen.
– Työssä päästään tekemään itsenäisiä päätöksiä sekä käyttämään omaa potentiaalia ja kokemaan onnistumisen tunteita. Mielenterveyden ja hyvinvoinnin kannalta yhteisöllisyyden kokemus on merkittävin, Nuikki kertoo.
Laura ei ole aina kokenut olevansa työkykyinen. Sairautensa pahimmassa vaiheessa hän sairastui psykoottiseen masennukseen ja yritti itsemurhaa. Hän oli sairaalahoidossa ja lopulta useamman vuoden poissa työelämästä.
Pitkä sairausloma työstä oli Lauralle silloin paikallaan. Psyykkisissä sairauksissa se ei kuitenkaan aina ole oikea hoitokeino.
Pitkä sairausloma ei aina auta, vaan haittaa
Käypä hoito -suosituksen mukaan psyykkisten sairauksien hoidossa olisi tärkeää pyrkiä takaisin töihin mahdollisimman pian. Pitkään jatkuva poissaolo työstä voi heikentää toimintakykyä ja nostaa kynnystä töihin paluuseen.
– Viimeistään silloin on aika palata töihin, kun kotona alkaa olla tylsää, psykologi Sari Nuikki neuvoo.
Tylsyyden kokemuksesta huolimatta työhön paluun kynnys voi olla korkea etenkin silloin, kun sairastuminen liittyy vahvasti työhön, kuten työuupumuksessa.
– Silloinkin sairausloman piteneminen vain kasvattaa kynnystä työhön paluuseen. Voi olla järkevää suunnitella työhön paluu portaittaiseksi yhdessä työnantajan ja työterveyshuollon kanssa, Nuikki sanoo.
Nuikki on työskennellyt psykologina työterveyshuollossa 16 vuotta. Hänen kokemuksensa mukaan liian pitkiä sairauslomia kirjoitetaan harvoin. Niitä tarvittaisiin vielä harvemmin, jos työnantajat rohkenisivat mukauttaa työtä erilaisten elämäntilanteiden mukaan.
– Puolet meistä kokee jonkun mielenterveyden häiriön elämänsä aikana, eli puhutaan ihan normaalista asiasta. Jos heti kriisin alkuvaiheessa annetaan lupa ottaa iisimmin ja esimerkiksi lupa käydä terapiassa työajalla, ihminen voisi koko kriisin ajan pysyä ainakin osatyökykyisenä. Se on win win -tilanne.
Lauran sairauden luonteeseen kuuluu, että välillä hän tarvitsee sairauslomaa. Sairauslomat kestävät yleensä noin viikon.
– Tiedän olevani se tarpeessa, kun en enää pysty työhön. Tai jos olen valvonut koko yön tai itkenyt koko edellisen päivän.
Sairaalahoidon, lääkityksen ja terapian avulla Laura on päässyt nykyiseen pisteeseen elämässään.
Kesti kauan, että hän ymmärsi pystyvänsä työhön.
– Määrittelin itseni sairaaksi ja mielenterveysongelmaiseksi. Kuvittelin, että sairaus rajoittaa elämääni niin paljon, etten pysty elämään normaalisti. Tosiasiassa rajoitin itse itseäni.
Nykyään Laura ei halua ajatella olevansa mielenterveysongelmainen. Hän on oppinut, että sairauden kanssa voi elää.
– En halua elää ongelmassa, vaan ratkaisussa.
Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 19.10. klo 23 saakka.
LUE LISÄÄ