Porin kaupunki herättelee kiinteistönomistajia tarkastamaan hulevesiväylien kunto.
Hulevesillä tarkoitetaan kaduille, teille, rakennusten katoille ja muille pinnoille kertyviä sade- ja sulamisvesiä.
Tällä hetkellä puiden lehdet kulkeutuvat usein tuulen ja veden mukana hulevesirakenteisiin, jotka saattavat tukkeutua tai talven pakkasilla jäätyä umpeen.
– Vaikka hulevesirakenteiden huoltaminen ei olisikaan itselle ajankohtaista, on silti hyvä muistaa, että roskat kuuluvat aina roskikseen. Hulevesiä ei puhdisteta, joten kaikki ojiin ja ritiläkaivoihin heitetyt roskat ajautuvat lopulta jokeen ja mereen sellaisinaan, muistuttaa rakennusinsinööri Aleksi Siirtola Porin kaupungin tiedotteessa.
Porin kaupungin tulvasuojelu on koostanut syksyn huoltotöihin avuksi muistilistan, josta on helppo tarkistaa, että kaikki tarvittavat työt tulee tehdyksi niin pientaloissa kuin taloyhtiöissäkin:
- Kattovesijärjestelmät: Tyhjennä rännit lehdistä ja havuista, poista tukokset syöksyputkista ja tarkista rännien toimivuus. Tee puhdistustyöt joko pitkävartisella harjalla, tukevalta telineeltä käsin tai katolta turvavaljaiden avulla.
- Hulevesi- eli sadevesikaivot: Puhdista ritiläkannet roskista ja mahdollisesta kannen päälle kasvaneesta nurmikosta. Tilaa tarvittaessa sakkapesien tyhjennys.
- Ojat: Ojat ovat tärkeässä roolissa hulevesien siirrossa yhdessä hulevesiverkoston kanssa. Ojia ei käytetä syyslehtien keruupisteinä tai maankaatopaikkoina. Rajaojien kunnossapito on kaikkien naapureiden yhteisellä vastuulla.
- Liittymärummut: Tarkista tonttiliittymän alta kulkevan rummun kunto ja avonaisuus. Mikäli rumpu on lähellä maanpintaa ja altis jäätymiselle, voi rumpuun ujuttaa ennen talven tuloa puutarhaletkun, jonka molemmat päät on tulpattu. Keväällä lumen ja jään sulamisen alkaessa letkun tulpat voi avata ja kaataa letkuun kuumaa vettä, jolloin sulamisvesille avautuu reitti rummun läpi. Rummun huolto ja kunnossapito on kiinteistönhaltijan vastuulla.
- Salaojajärjestelmät: Tarkistuskaivojen sijainti ja toimivuus on hyvä tarkistaa muutaman vuoden välein. Salaojajärjestelmän takaiskuventtiilien olemassaolo ja toimivuus on syytä tarkastaa erityisesti kellarillisissa kiinteistöissä. Myös salaojan pumppukaivon toimivuus pitää varmistaa, mikäli sellainen on käytössä.