Leevi Mutrun hyvin alkanut harjoituskausi sai heinäkuussa järkyttävän käänteen, kun hän kaatui pahoin Lahden normaalimäessä.
Mutrun hyppy meni pahoin yli. Hän tuli maahan hartia ja pää edellä, eikä tästä tullut tälli päähän ollut mikään pieni isku.
– Siinä tuli näköaivokuorelle pienimuotoinen verenpurkauma. Olin yön sairaalassa ja sen jälkeen oli kuukausi aikamoista toipumista, Mutru kertoi Yle Urheilulle Planican harjoitusleiriltä.
– Iso aivotärähdys ja aivoverenvuoto. Kyllähän tuollaisesta aivovammasta palautuminen on ollut niin fyysisesti kuin psyykkisesti haasteellista, mutta se on antanut hyvin paljon perspektiiviä jatkotoimiin. Aika iloista miestä on ollut mäessä.
Mutru myöntää, että hän on tapaturman jälkeen käynyt mielessään monia erilaisia skenaarioita ja luulosairaus on välillä meinannut haitata. Hän tiedostaa, että aivovammat voivat saada aikaan peruuttamattomia asioita. Myös mäkeen palaaminen mietitytti.
– Jouduin pohtimaan sitä, mikä on jatko ja olenko edes kykenevä palaamaan urheilun pariin.
”On aika kiva olla täällä”
Vaikka tärsky oli kova, ei Mutrulta mennyt niin sanotusti filmi poikki, eli hän muistaa kaatumisen hyvin. Siksi paluu mäkeen kahden kuukauden toipumisen jälkeen oli hänelle iso asia.
– Se jännitti aivan valtavasti, mutta minulla oli kuitenkin sellainen pääintressi, että en halunnut jättää uraa tai hyppyjä siihen. Olin päättänyt, että aion niin sanotusti tappaa akan, ja sen teinkin kesä-SM-kisojen korvilla.
Leevi Mutrun viime kausi oli hyvin ailahteleva, ja hän joutui sydänlihastulehduksen takia harjoitus- ja kilpailutauolle juuri ennen Pekingin olympialaisia. Kesä-SM-kisojen neljäs sija oli hänelle kaikkien ongelmien jälkeen todella mainio tulos.
Mutru ei halua pelätä mäessä. Hän kertoo, että on joutunut tekemään paljon töitä pitääkseen paketin kasassa. Tähän hän on saanut apua muun muassa joukkueen psyykkiseltä valmentajalta Terhi Lehtoviidalta. Joka kerta, kun Mutru on päässyt mäestä ehjänä alas, se on antanut hänelle lisää luottamusta.
– Sen jälkeen, kun pääsin hommaan kiinni, olen yrittänyt löytää hyppäämisestä pelkkiä positiivisia puolia. Pienet tekniikkavirheet eivät enää hirveästi paina. Oikeastaan tämä on sellaista rakkaudesta lajiin ja intohimon kanssa työtä tehdessä. On aika kiva olla täällä.
Lue myös: