Kaikki ikäneidot eivät kaipaa elämänkumppania. Se käy selväksi lähes heti, kun Vapaaehtoiskeskus Pysäkin keskustelupiiri Hämeenlinnassa on alkamassa. Toiset mukana olijat ovat tuttuja jo vuosien ajalta, jotkut uskaltautuvat vasta mukaan.
Piirin naiset ovat olleet leskinä jo vuosia, osa vuosikymmeniä.
– Ei ole ollut tarvetta tai halua hakea uutta miestä. Olen aina ollut hiukan huono flirttailija, ja haluan tulla sekä mennä oman kellon mukaan, kertoo Maire Hietanen, 94.
Yhteistä on eletty elämä, ja sitä on takana paljon. Joku tuo joskus kirjan, useimmiten juttu rönsyilee.
– Piirissä on hyvä keskustella. Voi pitää vuoroista kiinni, ja kaikki pääsevät ääneen, ne hiljaisemmatkin, supattaa Maire Hietanen.
Liisa Kivelän, 85, elämään on mahtunut niin hyvää kuin huonoakin. Huumori on auttanut eteenpäin. Alkoholisoituneen puolison velkoja kuitatessa piti aikanaan tehdä kolmea työtä, hän kertoo.
– En vaihtaisi nykyistä elämää kirveelläkään. On ihanaa vetää ovi kiinni päivän päätteeksi niin, ettei kukaan ole kotona. En minä ole mikään miesvihaaja, kavereita voidaan olla.
Merkitykselliset ihmissuhteet tärkeitä
Yksinäisyydestä kärsii joka kolmas ikäihminen. Puhutaan sadoista tuhansista.
Ikäihmisten yksinäisyydestä väitellyt Uotila ja muutkin tutkijat ovat huomanneet, että usein yksinäisyys kilpistyy ulkopuolisuuden tunteeseen. Ihminen ei tunne kuuluvansa tärkeänä pitämäänsä porukkaan. Hän ehkä liikkuu huonommin, eikä käy enää ulkona kuten ennen.
– Ei ole mitään tiettyä tekijää, joka lisäisi riskiä kokea yksinäisyyttä. Siihen liittyvät kuitenkin korkea ikä, heikko toimintakyky, vähäiset sosiaaliset suhteet sekä yksin asuminen, sanoo Uotila.
Yksinäisyyttä ei ole tutkijankaan helppo määritellä. Kokemus on aina subjektiivinen. Kaikki yksin elävät eivät ole yksinäisiä. Toisaalta joku kokee itsensä yksinäiseksi, vaikka ympärillä olisi ihmisiä.
Jollekin yksinäisyys määrittää koko elämää.
– Tärkeää on, että on merkityksellisiä ihmissuhteita, sanoo terveystieteiden tohtori Hanna Uotila.
Myös Liisa Kivelällä on useita tärkeitä ihmisiä, vaikka hän asuu yksin. On oma poika, tämän perhe, suku sekä keskustelupiiri, jossa Kivelä on lähes nuorin.
– Ystäviä saa olla, mutta en enää aloittaisi uutta liittoa.
Toiveet ja todellisuus eivät kohtaa
Sosiaaligerontologian tutkija Jari Pirhosen mukaan usein yksinäisyydessä on kyse siitä, että elämä ei vastaa odotuksia. Toiveet ja todellisuus eivät kohtaa.
Pirhonen puhuu yhdessä koetusta, kollektiivisesta yksinäisyydestä. Se on hänestä kasvussa.
– Osa iäkkäistä kokee vahvasti, että me vanhat olemme syrjään heitettyjä, vähän irrallaan tästä touhusta. Tunne, ettei enää kelpaa tai ei kuulu tähän systeemiin, on lisääntynyt.
Ulkopuolisuuden tunnetta ruokkii moni asia. Kaupasta ei löydy sopivia vaatteita, teknologia pelottaa ja liikennevalot vaihtuvat niin nopeasti, ettei ehdi kadun yli. Yhteiskunnasta huokuu nuorten ja nopeiden arvostus.
– Voidaan jo puhua sosiaalisesta kuolemasta. Mutta se ei missään nimessä koske kaikkia, summaa Pirhonen.
Osa iäkkäistä kokee vahvasti, että me vanhat olemme syrjään heitettyjä, vähän irrallaan tästä touhusta.
Sosiaaligerontologian tutkija Jari Pirhonen
Uuteen parisuhteeseen vaikka kahdeksankymppisenä
Seksuaaliterapeutti Tanja Simola ja psykoterapeutti, seksuaalineuvoja Tanja Koivula uskovat, että uuden parisuhteen voi aloittaa iässä kuin iässä.
– Miksei voisi? Toki siihen vaikuttaa se, mitä toiselta odottaa. Ikääntyessä ihminen haluaa ehkä erilaisia asioita kuin aikaisemmin, Simola sanoo.
Jokaisen omista toiveista lähtee, millaisia ihmissuhteita hän haluaa.
– Tärkeää on, että kokee ihmissuhteen ja sen tuomat kohtaamiset merkityksellisiksi. Olkoon kyseessä naapuri tai lapsi, sukulainen tai ystävä, Koivula sanoo.
Myös läheisyyden ja kosketuksen tarve vaihtelee.
– Kaikki tarvitsevat kokemusta, että tulee nähdyksi, kuulluksi tai rakastetuksi. Mutta on tosi yksilöllistä, tarvitseeko fyysistä läheisyyttä. Läheisyys voi olla sellaista, mihin ihminen kokee olevansa valmis.
Läheisyyttä ja kosketusta voi olla esimerkiksi hierojalla tai kampaajalla käynti.
Valoisia puolia ajatellen
Pysäkillä on kotiinlähdön aika. Maire Järvisen, 92, silmät loistavat kuin nuorella tytöllä.
– Ahkera ja sisukas on pitänyt olla, mutta minulla on ollut hyvä elämä. Minulla on ollut myönteinen asenne. Yritän nähdä asiat niin, etteivät ne ole mustavalkoisia, vaan niissä on aina monta puolta, Maire kertoo.
Tuorein keskustelukerholainen Ritva Kuokkanen, 84, nyökyttelee vieressä.
– Vapaus tuntuu ihanalta. Miehet ovat minulle nykyään ystäviä ja pelikavereita, mitään sen kummempaa en tarvitse.
Lue myös:
Voit keskustella aiheesta maanantaihin 24.10.2022 klo 23:een asti.