Hyppää sisältöön

Energiansäästötalkoot näkyvät Lappeenrannan liikkujille – myös liikuntapaikkamaksut nousevat

Lappeenrannan kaupunki päätti korottaa liikuntapaikkamaksuja sekä listasi kohteet, joilla saadaan 125 000 euron säästöt energiankulutuksessa.

Amiksen tekonurmi
Amiksen tekonurmikentän ylläpidosta luopumisella tammi-helmikuuksi Lappeenrannan kaupunki säästää 70 000 euroa. Kuvituskuva. Kuva: Kari Saastamoinen/ Yle
Tanja Hannus
Avaa Yle-sovelluksessa

Lappeenrannan kaupunki korottaa liikuntapaikkamaksuja.

Vuodenvaihteesta porrastetusti voimaan tulevilla korotuksilla saadaan 201 000 euron säästöt.

Esimerkiksi Huhtiniemen ensilumen ladun kausimaksu on 20 euroa. Uimahallin kertamaksu aikuisilta on jatkossa 6,95/6,60 euroa, kun se aiemmin oli 6,30 euroa. Liikuntaseurojen aikuisryhmien harjoitusvuoron tuntihinta on Kisapuiston liigahallissa 90 euroa, kun se oli ennen 79 euroa.

Kaupungin liikuntapaikkamaksuissa on ollut korotuspaineita jo pidempään.

Liikuntatoimelle puolestaan saadaan 125 000 euron energiansäästöt, kun Amiksen tekonurmikentän ylläpidosta luovutaan tammi-helmikuuksi, pieniä tekojäitä käytetään vain, jos luistelukausi jäisi säiden vuoksi lyhyeksi, ja liikuntapaikkojen hoitoa ja kunnossapitoa priorisoidaan.

Amiksen tekonurmikentän ylläpidosta luopuminen tammi-helmikuuksi säästää 70 000 euroa.

Yhteensä 35 000 euron säästöt saadaan, kun Kimpisen, Voisalmen ja Joutsenon pieniä tekojäitä käytetään, jos luistelukausi jää säiden vuoksi lyhyeksi, ja Kisapuiston ison tekojään koneet käynnistyvät, jos keskilämpötila on alle neljä astetta.

Liikuntapaikkojen hoitoa ja kunnossapitoa priorisoidaan, mistä saadaan 20 000 euron säästöt.

Säästökohteista päätettiin Lappeenrannan kulttuuri- ja liikuntalautakunnassa.

Suosittelemme sinulle