Hyppää sisältöön

Hyviä uutisia syyslomalle suuntaaville: Oulun alueella ei juuri nyt liiku suuria tautiaaltoja

Koronatartuntojen määrät ovat lievässä kasvussa, mutta muuten tautitilanne on tasainen.

Oulussa ensi viikko on syyslomaviikko. Arkistokuva Oulusta. Kuva: Juha Virranniemi / Yle
Anna Polo

Oulun kaupungin terveysjohtaja Jorma Mäkitalo kuvaa tämänhetkistä tartuntatautitilannetta alueella ”aika tasaiseksi”.

Influenssakausi ei ole vielä alkanut, mutta muita flunssatauteja on liikkeellä, kuten ilmojen viiletessä yleensäkin.

Koronatilanne näyttää tällä hetkellä siltä, että tartuntamäärät olisivat lievässä kasvussa. Sairaalassa olevien koronapotilaiden määrät ovat olleet korkeahkot loppukesästä saakka. Etenkin Keski-Euroopassa monet maat ovat jo varoittaneet uuden korona-aallon lähestymisestä.

Mäkitalon mukaan Oulussakin on syytä varautua siihen, että loppusyksystä tai alkutalvesta terveydenhuollon kuormitus koronan takia voi lisääntyä, mikä voi johtaa myös kiireettömän hoidon siirtoihin jälleen.

Hän sanoo, että kansalainen voi kuitenkin vaikuttaa tartuntatautitilanteeseen tutuilla keinoilla: käsihygienialla ja pysymällä kotona, jos on minkäänlaisia ylähengitystie-, vatsa- tai kuumeoireita. Näissä oireissa kannattaa myös tehdä koronan kotitesti ja pysyä tuloksesta riippumatta sisällä tapaamatta oman talouden ulkopuolisia ihmisiä.

Mäkitalo suosittelee myös influenssarokotetta. Sen saa Oulun kaupungilta ilmaiseksi, jos kuuluu riskiryhmään. Myös muut saavat rokotteen hankkimalla reseptin esimerkiksi Oulun Omahoidon kautta.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

Aiheesta voi keskustella lauantaihin 22. lokakuuta kello 23 asti.

Suosittelemme sinulle