Pienen pieni Parikkalan kunta on vienyt laulaja-lauluntekijä Mariskan sydämen.
Mariska hankki Etelä-Karjalan pohjoisimmasta kunnasta, itärajan tuntumasta, toisen kodin noin vuosi sitten.
– Reissaan Parikkalan ja Helsingin väliä ahkerasti junalla, Mariska kertoo.
Rakkaus paikkakuntaan syntyi äkisti. Parikkala teki artistiin vaikutuksen eräänä yönä keikan jälkeen.
– Olin ajelemassa Joensuusta yötä myöten Parikkalaan, jossa olin yötä. Vietin muutaman tunnin Parikkalassa ja koin, että tässä on jotain hyvin ihmeellistä.
Hänen mieleensä jäi, että asiaa pitää tutkia tarkemmin. Lopulta sopiva koti suorastaan ”hyppäsi syliin”, Mariska kertoo. Nyt hän on asunut puoliksi Helsingissä ja puoliksi idässä jo vuoden ajan.
– Suhteeni Parikkalaan syvenee jatkuvasti. Joka kerta tuntuu vaikeammalta hypätä junaan ja lähteä sieltä pois, Mariska kertoo.
Hänellä on omien sanojensa mukaan kulkijaluonne.
– Jos minulla ei olisi meno-paluu-optiota, suhteeni Parikkalaan olisi varmaan toisenlainen. Mutta nyt olen aikan rakastanut paikkaan, ja niin on lapsenikin, muusikko sanoo.
Ei himmailulle
Mariska julkaisi uuden Mäihä-albuminsa lokakuun puolivälissä.
Levy on monipuolinen kokonaisuus, josta löytyy muun muassa punkkia. Mariskan mukaan se on paluu hänen nuoruuteensa, koska klassisen musiikin jälkeen hän siirtyi nimenomaan punk-musiikkiin.
– Minun musiikkiurani ei ole koskaan ollut yhden asian juttu. Tämän albumin kohdalla ajatus oli, että nyt ei himmailla palettia musiikin suhteen, Mariska kertoo.
Monipuolisuus ja eri musiikkityylit ovat leimanneet artistin uraa. Oman musiikkinsa lisäksi hän on tehnyt musiikkia myös muille artisteille, kuten esimerkiksi Jenni Vartiaiselle.
Kesällä Mariskalle myönnettiin Reino Helismaa -sanoittajapalkinto. Mariska on Paula Vesalan ohella ainoa naissanoittaja, joka on kyseisen palkinnon saanut.
Parikkala viittaa paratiisiin
Uudelta Mäihä-levyltä löytyy myös kappale nimeltä Pahuus on hiipinyt Parikkalaan.
Niin mitä toi mies tuol uutisis jauhaa. Ennen kuin huomaatkaan, pahuus on hiipinyt Parikkalaan.
– Ote Mariskan laulusta Pahuus on hiipinyt Parikkalaan.
Mariskan mukaan laulussa Parikkala on vertauskuva paratiisille.
– Nykyajassa pahuuden muodot ovat moninaiset. Kun Helsingissä jalkaudun kadulle, näen monenlaista kurjuutta ja sen mukanaan tuomaa pahuutta, Mariska sanoo.
Enemmän aiheesta: