Kansallinen liiga huipentui kauden kahden parhaan joukkueen kohtaamiseen, kun toisen perättäisen mestaruuden jo varmistanut KuPS kohtasi kotikentällään hopeajoukkue HJK:n. Kaksikko päättyi pistejakoon 2–2 (0–0) -tuloksella.
KuPS sai ensimmäisen jakson lopussa vyörytettyä useita hyviä maalitilanteita, mutta viimeistely ontui. Toisella jaksolla HJK otti otteen ja Oona Sevenius oli lähellä avausosumaa jo 53. minuutilla. Tuolloin veto lipui niukasti tolpan ohi, mutta viisi minuuttia myöhemmin Sevenius viimeisteli kauden 16. maalinsa tarkalla alakulmalaukauksella.
Vain hetki tämän jälkeen KuPS pääsi hyvään hyökkäykseen. Maali jäi uupumaan, mutta tilanteessa kotijoukkueen maalitykki Gentjana Rochi loukkasi jalkaansa. Hänet otettiin tämän jälkeen vaihtoon.
HJK lisäsi johtonsa 2–0:aan 68. minuutilla, kun Laura Hillberg seurasi tilanteen loppuun asti ja puski ylärimaan osuneen pallon verkon perukoille. KuPS vastasi minuutti myöhemmin. Rochin tilalle tullut Aino Kröger viimeisteli 1–2-maalin ensimmäisellä kosketuksellaan palloon.
Kröger nousi kotijoukkueen sankariksi aivan viimeisillä minuuteilla, sillä hän täräytti tasoitusmaalin kulmapotkun jälkitilanteesta ottelun 89. minuutilla.
– Kyllä se on laatu ja jokapäiväinen työ, mitä täällä tehdään. Loistava valmennus ja loistavat pelaajat, Kröger kertoi joukkueensa menestyksen salaisuuden.
Ottelu oli viimeinen HJK:n kapteeni Essi Sainiolle, joka päätti 20-vuotisen peliuransa tähän kauteen. Sainion merkitys suomalaiselle jalkapallolle on ollut merkittävä, ja hän on ollut naisten jalkapallon tienraivaajia.
– Essin ura on huikea. Hän on nähnyt ylä- ja alamäet ja monet taistelut. Hän on hyvä esikuva monelle nuorelle, mutta kaikki loppuu aikanaan, Yle Urheilun asiantuntija Pauliina Miettinen totesi.
Sainio myönsi ottelun jälkeen, että hänen tunnelmansa olivat ristiriitaiset.
– En oikein vielä pysty sanoittamaan sitä, miltä minusta tuntuu. Nekin varmaan tulevat tuossa illan aikana, huomenna ja seuraavien kuukausien aikana. Onneksi tässä maailmassa on kaikki tunteet sallittu, Sainio totesi.
Viimeisen kierroksen suurimmat panokset olivat ottelussa PK-35 Vantaa-Åland United, jossa ratkottiin pronssimitalien kohtalot. Åland Unitedille riitti mitaleihin tasapelikin, ja sen se saikin 2–2-lukemin.
Kotijoukkue PK-35 Vantaa tarrasi hetkeksi kiinni pronssiin, kun se meni johtoon 53. minuutilla Wilma Forsblomin maalilla. Muutama minuutti myöhemmin Katherine Loferski nosti Unitedin kuitenkin tasoihin, ja 65. minuutilla hän vei saarelaiset 2–1-johtoon rangaistuspotkusta. Lisäajalla Åland teki vielä oman maalin.
Kierroksen muissa otteluissa sarjanousijat ONS ja NJS pelasivat 3–3-tasapelin, PK-35 voitti kotonaan HPS:n 3–2 ja FC Honka vieraissa Ilveksen 3–0.
PK-35 sijoittui viidenneksi, HPS kuudenneksi, Honka seitsemänneksi ja Ilves kahdeksanneksi. NJS:n putoaminen Ykköseen oli jo varmistunut aikaisemmin, ONS pelaa liigakarsinnan PKKU:ta vastaan.
Sarjataulukot näet tästä linkistä.
Päivitys kello 20.37: Lisätty Krögerin ja Sainion kommentit.
Lue myös: