Hyppää sisältöön

Rosa Lindstedt muistaa mieskiekkoilijan oudon kysymyksen 10 vuoden takaa – kolmivuorotyötä tehnyt lähihoitaja oli juuri päättänyt satsata urheiluun

Naisleijonien luottopuolustaja teki nuorena pelaamisen ohella täyttä työviikkoa, kunnes päätti panostaa jääkiekkoon. Nyt Lindstedt voi kutsua itseään ammattilaiseksi.

Rosa Lindstedt.
Rosa Lindstedt kuvassa. Kuva: Jorma Vihtonen / Yle
Jussi Paasi
Avaa Yle-sovelluksessa
Oodi amatööreille

Kolmivuorotyö yhdistettynä jääkiekkoilijan uraan. Yhtälö kuulostaa mahdottomalta.

Sitä Rosa Lindstedt kuitenkin yritti. Lindstedt teki täyttä työviikkoa lähihoitajana vanhainkodissa ja pelasi Tampereen Ilveksessä jääkiekkoa.

– Siinä alkoivat voimavarat olla vähissä. Arjen pyörittäminen oli aika ruljanssia. Se ei ollut toimiva yhtälö, että tekee täyttä työviikkoa ja kuvittelee olevansa urheilija siinä samalla, Lindstedt muistelee yli kymmenen vuoden takaista aikaa.

Naisten jääkiekossa ei ollut tuolloin – eikä ole vieläkään – ammattilaisuuteen tähtäävää urapolkua. Suomessa naisten pitää yhä monessa kiekkoseurassa maksaa pelaamisesta, vaikka olisi yltänyt pääsarjatasolle asti.

Silti Lindstedt päätti satsata kaiken mahdollisen jääkiekkoon.

– Haluanko, että elämä menee minulta ohitse, että menen vain oravanpyörässä? Vai haluanko tehdä niitä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi ja mistä oikeasti nautin, hän pohti.

Damlejonen firar mål.
Rosa Lindstedt (nro 4) ja Jenni Hiirikoski juhlivat maalia muiden kanssa. Kuva: EPA/ClaudioBresciaini/AllOverPRess

Lindstedt muutti vuonna 2012 Jyväskylään, hyvän ystävänsä Jenni Hiirikosken houkuttelemana.

– Silloin mietin, että jos haluan ihan oikeasti panostaa urheiluun, niin nyt minulla on hyvä sauma. Se oli oman uran käännekohta. Pääsin hyvään valmennukseen ja hyvään seuraan, Lindstedt kertoo siirtymisestään JYPiin.

Palkkatöitä ei voinut kokonaan jättää, sillä elanto oli hankittava kaukaloiden ulkopuolelta.

– Siinä piti laskea tarkkaan, että mikä on se minimiraha, millä tulen toimeen. Millä saan maksettua vuokran ja laskut? Kuinka paljon tarvitsen rahaa ruokaan?

Rakkaudesta lajiin.

Rosa Lindstedt

Lindstedt löysi hyvän työnantajan, jonka kanssa työvuorot sai sovitettua harjoittelun ja pelaamisen kanssa.

– Aloin tekemään puolikasta työviikkoa. Silloin huomasin, että kun aikaa jäi harjoittelulle ja palautumiselle, niin jaksoi paremmin, Lindstedt sanoo.

Päätös jääkiekkoon panostamisesta ei ollut kuitenkaan helppo.

– Se vaatii rohkeutta. Koska jos on reilu parikymppinen nainen, niin kyllähän siinä ruvetaan miettimään, että olisiko kohta perhettä. Eihän ole soveliasta laittaa koko elämäänsä vain urheiluun!

Epäilijöitä ja hämmästelijöitä riitti. Lindstedt muistaa yhä kuvaavan hetken Hippoksen jäähallilla.

– Eräs miesten joukkueen pelaaja tuli kysymään meiltä, että minkä takia te pelaatte, kun ette saa tästä palkkaa. Olimme aivan hölmistyneitä.

Lindstedtin ja hänen joukkuetovereidensa vastaus tuli hölmistymisestä huolimatta heti.

– Minkä takia pelaat?

Keskustelu päättyi siihen.

Rosa Lindstedt nostaa puntteja.
Rosa Lindstedt nostaa puntteja. Kuva: Jorma Vihtonen / Yle

Lindstedt kyllä tiesi tarkkaan, miksi hän pelasi jääkiekkoa. Ja pelaa yhä.

– Se itse pelaaminen on niin kivaa, että sitä haluaa tehdä. Ja tavoitella maajoukkuepaikkaa. On kiva mennä hallille, haastaa itsensä harjoituksissa ja peleissä. On niin kova imu siihen tekemiseen. Rakkaudesta lajiin.

”Minulla on mahdollisuus olla ammattilainen”

Jyväskylässä pelatessaan Lindstedt joutui välillä lainaamaan rahaa isältään, jos eteen tuli yllättäviä menoja, kuten vaikkapa hammaslääkärissä käyminen.

Hän vietti JYPissä yhteensä neljä vuotta. Lopulta penninvenytys palkittiin. Lindstedt pääsi pelaamaan Ruotsiin.

– Nyt olen useamman vuoden viettänyt täällä Ruotsissa ja koen olevani nykyään ammattilainen.

Kaudet 2016–2020 Lindstedt pelasi HV71:n riveissä. Nyt päällä on Brynäs IF:n paita, jonka rintapielessä komeilee kapteenin C-kirjain.

Ammattilaisuuden määritelmä on Lindstedtille yksinkertainen.

– Saan tällä hetkellä keskittyä pelkästään harjoitteluun ja pelaamiseen. Ja saan seuralta korvauksen tehdystä työstä.

Lisäksi Lindstedt, 34, valmentaa muutaman tunnin viikossa Brynäsin tyttöjoukkuetta.

– Ja sen (seurajoukkueen) lisäksi iso mahdollistaja on Olympiakomitean tukiraha. Eli ne ynnättynä yhteen minulla on mahdollisuus olla ammattilainen.

Taloudellinen hyöty toissijainen asia

– Isoin juttu näin naiskiekkoilijana on se, että pääsee pelaamaan maajoukkueeseen. Siinä ei raha merkkaa. Ei siellä ensimmäisenä mietitä, että saanko minä tästä jonkun taloudellisen hyödyn, hän sanoo.

Vaikka suurin osa naisten jääkiekkomaajoukkueen pelaajista on amatöörejä, on Naisleijonien julkinen arviointi silti samanlaista kuin ammattiurheilijoilla.

Rosa Lindstedt diskuterar med sin tränare i landslaget, Pasi Mustonen.
Rosa Lindstedt ja valmentaja Pasi Mustonen juttutuokiolla.

– Nythän viimeaikainen uutisointi on ollut negatiivista, on muun muassa kyseenalaistettu sitoutumista. Se keskustelu on toisaalta ollut ihan paikallaan. Oleellista oli käydä asioita läpi.

Entisen päävalmentajan Pasi Mustosen ja maalivahti Noora Rädyn välisiä kiistoja on käsitelty julkisuudessa viime kuukausien aikana lukuisia kertoja. Naisleijonien MM-turnauksen suurimmat otsikot kirjoitettiin, kun joukkueen tähtipelaaja Susanna Tapani poistui kesken turnauksen ystävänsä häihin ja jätti yhden ottelun väliin.

Lindstedtin mielestä julkinen paine ja kritiikki kuuluvat asiaan, kun pelataan olympialaisissa tai maailmanmestaruuskisoissa, olipa kyseessä sitten ammattilais- tai amatöörilaji.

– Jos haluat olla siellä joukossa, missä mitataan sitä, kuka on maailman paras, niin vaatimustaso on silloin kova, ja kriteerit ovat myös kovia. Silloin laitat itsesi sellaiseen tilanteeseen alttiiksi, että sinua voidaan arvostella ja tekemisiä arvioida.

Lindstedt on kokenut naiskiekkoilijan arjen amatöörinä ja ammattilaisena.

– Enkä ole päivääkään katunut.

Rosa Lindstedt ja Marko Malvela keskustelivat urheilun amatööriyden ja ammattilaisuuden suhteesta Jussi Paasin toimittamassa Urheiluhullut-ohjelmassa. Kuuntele keskustelu Yle Areenasta.

Oodi amatööreille

Suosittelemme