Hyppää sisältöön

Pirkanmaan nuorimmat kansanedustajat innostuvat tunnin junasta – ”Mahdollistaisi ainakin Tampere–Helsinki-lentojen lakkauttamisen”

Vain osa Pirkanmaan vanhemmista kansanedustajista kannattaa Ylen kyselyssä uutta suurnopeusrataa. Ajansäästö kiinnostaa, mutta rahanmeno ja ympäristövaikutukset arveluttavat.

Kaksikerroksinen pendoliino -vaunu ja Tampere -kyltti Tampereen rautatieasemalla.
Suunniteltu suurnopeusrata lyhentäisi Tampereen ja Helsingin välistä matka-aikaa. Nykyiset raiteet jäisivät niille, jotka kulkevat junalla vaikkapa Tampereen ja Toijalan väliä. Kuva on Tampereen rautatieasemalta viime kesänä. Kuva: Matias Väänänen / Yle
Reija Grönroos
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

– Helsinki-Vantaalle voisi päästä jopa 45 minuutissa.

– Mahdollistaisi ainakin Tampere–Helsinki-lentojen lakkauttamisen.

Pirkanmaan kaksi nuorinta kansanedustajaa, Ilmari Nurminen (sd.) ja Iiris Suomela (vihr.), katsovat suurnopeusradan suunnitelmia lentomatkustajan silmin. Matka-aika Helsinki-Vantaan lentokentälle lyhenisi puolisen tuntia.

Yle kysyi kaikilta Pirkanmaan kansanedustajilta, kannattavatko he Tampereen ja Helsingin välille suunniteltua suurnopeusrataa. Kyse on niin kutsutusta Suomirata-hankkeesta.

Puolet vastaajista epätietoisia

Kyselyyn vastasi 14 kansanedustajaa, kun Pirkanmaan edustajia on kaikkiaan 19. Suurnopeusradan kannalla oli kaikkiaan neljä kansanedustajaa, vastustajia oli kaksi.

Kartassa Suomi-radan tulevaisuuden linjausvaihtoehdot.
Hankeyhtiö Suomi-rata oy suunnittelee parannuksia ratayhteyteen Helsingin ja Tampereen välille. Vaihtoehtoja on käytännössä kaksi: toinen on pääradan lisäraiteet ja oikaisut Riihimäen ja Tampereen välille, toinen kokonaan uusi suurnopeusrata. Kuva: Tommi Pylkkö / Yle, lähde: Suomi-rata Oy

Kahdeksan kansanedustajaa vastasi, ettei osaa sanoa kantaansa. Epätietoisten perusteluissa vilahtelivat hankkeen kallis hinta sekä uuden radan ympäristöön ja kulttuuriympäristöön tekemät haavat.

Huoli rahasta

Suurnopeusradan on arvioitu maksavan noin 5,5 miljardia euroa. Ennusteissa matkustajia on yli kuusi miljoonaa vuonna 2040.

Kokoomuksen Pauli Kiuru kannattaa uutta suurnopeusrataa, mutta miettii sen hintaa.

– Varauksellisesti kyllä, mutta aikataulu täytyy suhteuttaa taloudellisiin resursseihin. Valtion varoista toteuttaminen ei ole realistista pitkään aikaan.

– Kyseessä on suuri, pitkäkestoinen investointi. Ennen ratkaisua on tehtävä tarkat, perustellut vaikutusarvioinnit, vastaa kantaansa vielä empivä Sakari Puisto (ps.).

Huoli ympäristöstä

Suurnopeusradan linjaukset huolestuttavat erityisesti Etelä-Pirkanmaalla. Esimerkiksi Akaassa ja Lempäälässä on havahduttu siihen, mitä jäisi ratalinjan alle.

Yksi kantaansa edelleen miettivä on vasemmistoliiton Anna Kontula.

– Kannatan nopeita raideyhteyksiä. Juuri tähän hankkeeseen osaan ottaa kantaa vasta, kun luontoarvojen loukkaukset tiedetään paremmin ja suunnitelma niiden kompensoimisesta on laadittu.

Vanhassa vara halvempi

– En ole vielä varma siitä, kumpi on parempi, kokonaan uusi rata Helsingistä Tampereelle vai lisäraiteen tekeminen olemassaolevaan rataan, vastaa vihreiden Satu Hassi.

Keskustan Jouni Ovaska suhtautuu ”melko kielteisesti” uuteen ratahankkeeseen. Hän laittaisi panokset pääradan kunnostamiseen.

– Suurnopeusjunan aika tulee mahdollisesti 2030-luvulla vasta pääradan kunnostamisen jälkeen, katsoo Arto Satonen (kok.)

Vanhalla ehtii

Pian eduskunnan jättävä Veikko Vallin (ps.) puolustaa vanhaa olemassa olevaa rataa.

– Nykyisen radan kehittäminen on taloudellisesti ja muutenkin järkevää. Se on riittävän nopeakin.

Mitä mieltä sinä olet? Voit keskustella aiheesta tiistaihin 1. marraskuuta kello 23:een asti.

Enemmän aiheesta:

Kun selvitys tuli julki, Tuuli Joensuu puhkesi itkuun – Suomi-radan linjausta vastaan kytee vastarinta: ”Tuhoaisi tämän paikan tunnelman”

Suomi-radan linjaus ottaa useamman kuukauden aikalisän – osapuolet halusivat lisää selvityksiä

Nuoret sisarukset järkyttyivät – tunnin juna uhkaa jyrätä pellot, ja sama uhkaa satoja muita maatiloja: ”Rata näyttää menevän minun kotini päältä”

Suosittelemme