Pariisin kesäolympiakisat alkavat 26. heinäkuuta 2024. Kisojen alkuun on siis reilut puolitoista vuotta. Suomalaisten toiveena olisi, että kisoissa nähtäisiin mahdollisimman monta suomalaisurheilijaa, kenties jopa miesten palloilujoukkue.
Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön varajohtaja Leena Paavolainen sanoo, että kaikkien muiden lajien paitsi yleisurheilun osalta karsintajärjestelmät ja aikataulut tiedetään hyvin tarkkaan. Myös yleisurheilun osalta aikataulujen tulisi selvitä kuluvan vuoden aikana.
– Suurimpia muutoksia aiempiin kisoihin verrattuna on, että ensimmäistä kertaa olympiakisojen historiassa Pariisissa on yhtä monta nais- ja miesurheilijaa, Paavolainen sanoo.
Kisojen lajikirjo muuttuu hieman. Uutena lajina Pariisissa on mukana breakdance ja vielä Tokiossa mukana ollut karate tippuu pois.
– Lajien sisällä tapahtuu jonkin verran muutoksia naisten ja miesten luokissa tai sarjoissa ja sen myötä urheilijamäärissä. Lisäksi mixed-kilpailuja, joissa miehet ja naiset kilpailevat samassa joukkueessa, tulee mukaan lisää.
Osassa lajeissa kisapaikkoja jaetaan Pariisiin hyvin samalla tavalla kuin Tokioon, mutta erojakin on.
– Muun muassa ampumaurheilussa paikat jaetaan vain maanosien arvokisojen ja MM-kisojen perusteella. Maailmancupeista ei enää paikkoja ole tarjolla.
Kisapaikkoja Pariisiin ei irtoa helposti, ei ainakaan helpommalla kuin aiempiin kisoihin. Haastetta aiheuttaa erityisesti valintojen jääminen monessa tapauksessa aivan viime hetkille.
– Vain ratsastuksen paikat selviävät vuoden 2023 loppuun mennessä. Purjehdus ratkeaa huhti-toukokuussa 2024. Kaikkien muiden lajien osalta karsinnat jatkuvat vielä kevään ja alkukesän 2024 aikana ja suurin osa suomalaisten paikoista selviää vasta kesäkuussa 2024, Leena Paavolainen kertoo.
Tämänhetkisen tiedon mukaan Suomi ei saa mihinkään lajiin niin sanottua villiä korttia.
Oman ongelmansa saa aikaan Ukrainan sota. KOK:ssa on pohdittu skenaariota, jossa sota olisi ohi Pariisiin mennessä ja sen myötä venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat voisivat olla mukana Pariisissa. Kyseessä on merkittävä ja vaikea poliittinen kysymys, koska Venäjän tapauksessa kyseessä on suurvalta, jonka osallistumisoikeutta varjostavat lisäksi dopingepäselvyydet.
Mutta millainen on suomalaisurheilijoiden tie Pariisiin? Yle Urheilu kävi tilanteen läpi laji lajilta.
Ammunta
Perinteinen menestyslaji. Suomalaisilla erinomaiset mahdollisuudet kisapaikkoihin useassa lajissa.
Breakdance
Suomessa on kansainvälisen tason urheilijoita, mutta kaikkiaan kisoihin on tarjolla vain 32 paikkaa, 16 molemmille sukupuolille ja viidelle maanosalle.
Golf
Suomi lähettää kaksi miestä ja kaksi naista maailmanlistan sijoitusten perusteella kesäkuun 2024 tilanteen mukaan.
Jalkapallo
Suomi ei mukana. Miehissä 16 maata, naisissa 12.
Jousiammunta
Suomalaisosannotto mahdollinen.
Judo
Suomalaisosanotto mahdollinen.
Kiipeily
Mukana ei suomalaisia.
Koripallo
Miehillä on mahdollisuus kisapaikkaan. Koripallossa paikan voi saada joko MM-kisojen kautta tai keväällä 2024, jolloin neljästä kuuden maan karsintaturnauksesta jokaiselle parhaalle on paikka tarjolla.
Käsipallo
Suomi ei mukana.
Lainelautailu
Suomi ei mukana.
Lentopallo
Syksyllä 2023 on karsintaturnauksia, joista on mahdollisuus kisapaikkaan.
Beach volley
Ratkeaa kesäkuussa 2024 rankingin mukaan. Suomalaisten paikat ovat kovan työn takana, mutta mahdollisia.
Maahockey
Suomi ei mukana.
Melonta
Suomalaisten kisapaikka ei aivan poissuljettu, mutta vaatii isoja onnistumisia.
Miekkailu
Niko Vuorinen valmentautuu kohti Pariisia. Olympiapaikka ratkeaa 1.4.2024, jolloin olympiaranking menee kiinni.
Nykyaikainen viisiottelu
Pieni mahdollisuus suomalaispaikkaan. Ratkeaa rankingin mukaan kesäkuussa 2024.
Nyrkkeily
KOK järjestää kilpailut ja on ottanut kansainväliseltä liitolta IBA:lta järjestelyoikeudet, kuten tapahtui Tokion osalta.
Ensimmäiset paikat jaetaan ensi kesän Euroopan kisoista (European Games), joista jaetaan 44 suoraa paikkaa (22 miehet ja 22 naiset). Se on suurin Pariisin karsintakisa, eli siellä on eniten paikkoja jaossa. Keväällä 2024 kaksi maailman karsintaturnausta.
Olympiasoutu
Suomalaispaikat tiukassa ja selviävät vasta keväällä 2024.
Paini
On realistista, että miehet saavat paikkoja Pariisiin. Vuoden 2023 MM-kisoista jaetaan viisi paikkaa jokaiseen sarjaan. Lisäksi on maanosakarsintoja.
Painonnosto
Sarjoissa on muutoksia. Pariisissa viisi sarjaa molemmille sukupuolille. Rankingaika päättyy huhtikuussa 2024. Molemmille sukupuolille yhteensä 60 paikkaa. Ennen kisoja tapahtuneet dopingkäryt voivat vähentää maan kiintiöitä ja maa voidaan sulkea kisojen ulkopuolelle.
Purjehdus
Suomella on realistinen mahdollisuus saada 5–8 purjehtijaa Pariisiin. Paikat MM-kisojen kautta.
Pyöräily
Lotta Henttalalla on pieni mahdollisuus kisapaikkaan, koska harjoittelee jo äitiysloman jälkeen, mutta tilanne on täysin auki.
Pöytätennis
Benedek Olahilla on realistinen mahdollisuus kisapaikkaan, vaikka tämä vuosi ei ole mennyt parhaalla mahdollisella tavalla. Paikat jaetaan MM-kisoissa, rankingin pohjalta ja maanosakarsinnoissa.
Ratsastus
Pieniä mahdollisuuksia kisapaikkaan. Ranking menee umpeen vuoden 2023 lopussa.
Rullalautailu
Vasta 11-vuotias Heili Sirviö on ilmoittanut tähtäävänsä Pariisiin. Hänen lähettämistään on vastuullisuuden näkökulmasta pohdittava. Ei ole aivan utopistista, että hänen tasonsa riittäisi kisoihin.
Sulkapallo
Ranking sulkeutuu huhtikuun lopussa 2024. On realismia, että suomalaisia on paljon mukana kisoissa.
Taekwondo
Paikat ovat tosi tiukassa. Ei kovin realistista.
Taitouinti
Suomalaisia ei mukana.
Tennis
Suomalaisilla hyvät mahdollisuudet kisapaikkaan. Ranking sulkeutuu kesäkuussa 2024. Paikkoja molemmille sukupuolille 86. Maailman rankingin kautta 56 suoraa paikkaa. Ei kiintiöpaikkoja maanosille. Maakohtaiset neljän urheilijan kiintiöt ovat olemassa.
Triathlon
Suomalaisia ei mukana.
Uimahypyt
Suomalaisia ei mukana.
Uinti
Paikat ratkeavat kesäkuun 2024 lopussa. Suomalaisilla hyvät mahdollisuudet saada paikkoja.
Vesipallo
Suomi ei mukana.
Voimistelu
Paikat suomalaisille mahdollisia erityisesti miesten telinevoimistelussa. Paikat ovat kuitenkin tosi tiukassa sekä teline- että rytmisen voimistelun puolella.
Yleisurheilu
Suomalaisia mukana, mutta karsintajärjestelmä selviää vasta vuoden lopussa.