Hyppää sisältöön

Jyväskylään suunnitellaan esteetöntä uimarantaa

Rakennustyöt voidaan aloittaa vuonna 2024.

Esteettömän uimarannan valintaan vaikuttaa esimerkiksi maastonmuodot ja tilan määrä. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle
Riina Kasurinen

Jyväskylään aiotaan perustaa esteetön uimaranta. Uimarannan suunnittelu aloitetaan ensi vuonna, samoin kuin sopivan uimarannan kartoittaminen.

Esteettömän uimarannan valintaan vaikuttavat muun muassa olemassa olevat maastonmuodot, tilan määrä ja sijainti. Samalla arvioidaan mahdollisuudet yhdistää uimarantaan myös muita esteettömiä vesiliikunnan harrastusmahdollisuuksia.

Hankkeen varsinaiset rakennustyöt on mahdollista käynnistää vuonna 2024.

Esteettömän uimarannan perustamista esitti 59 kaupunginvaltuutettua. Ennen hankkeen käynnistämistä kaupunki kartoittaa mahdolliset yhteistyökumppanit. Lisäksi selvitetään mahdollisuudet hakea avustuksia esteettömän uimarannan toteutukseen.

Suosittelemme sinulle