Hyppää sisältöön

Nurmijärvellä löytyi teollisuusalueelta maahan haudattuja jätteitä

Jätetynnyrit ovat olleet maassa vuosikymmeniä. Asiasta on ilmoitettu muun muassa ympäristöviranomaisille.

Läheltä
Varpu Helpinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Senaatti-kiinteistöjen tontilla Nurmijärven Karhukorven teollisuusalueella on löytynyt maahan haudattuja jätteitä. Ne löytyivät kaapelikaivun yhteydessä.

Maasta löytyneiden tynnyreiden perusteella on arvioitu, että jätteet ovat olleet maassa vuosikymmeniä ja pitkään ennen Senaatin omistusaikaa.

Maahan on ollut haudattuna nelisenkymmentä öljy- ja kemikaalitynnyriä, jotka on jo pääosin saatu siivottua pois. Tynnyrien alkuperästä tai tekijästä ei ole tällä hetkellä tietoa.

Senaatti ryhtyi välittömästi toimenpiteisiin vahinkojen estämiseksi ja on tehnyt asiasta myös tutkintapyynnön poliisille. Pelastuslaitos on käynyt tekemässä ensivaiheen torjuntatyöt, ja tilanteesta on ilmoitettu kunnan ympäristöviranomaisille ja ELY-keskukselle.

Havaittu jätealue sijaitsee Senaatin maa-alueella ja osittain naapurikiinteistöllä. Senaatti on ostanut kohteen vuonna 2003, ja tontilla sijaitsee tällä hetkellä vanha lavastevarasto.

– Maaperän pilaantuneisuuden laajuutta selvitetään parhaillaan erilaisin tutkimuksin, ja sovimme jatkotoimenpiteistä yhteistyössä ympäristöviranomaisten kanssa. Vastuullisena toimijana haluamme torjua kaikin tavoin mahdolliset ympäristöriskit, toteaa Senaatti-kiinteistöjen yhteiskuntavastuujohtaja Timo Kanerva tiedotteessa.

Täältä Uudenmaan alueen uusimmat uutiset Radio Suomessa

Suosittelemme