Hyppää sisältöön

Ouluun perustettiin uusi hyvinvoinnista ja osallisuudesta vastaavan johtajan virka – myös kotoutumispalveluita vahvistetaan

Kun hyvinvointipalvelut siirtyvät Pohteelle, on kaupungin jatkossakin osaltaan huolehdittava oululaisten hyvinvoinnin edistämisestä, ja myös yhteistyöstä Pohteen kanssa. Uusi johtaja vastaa näistä.

Oulun kaupungin keskustan kattoja lännestä itään päin kuvattuna.
Uusi johtaja palkataan muun muassa oululaisten hyvinvoinnin edistämisen asiantuntijaksi. Hänen vastuulleen kuuluvat myös sote-alueelle siirtymättömät ehkäisevät päihdepalvelut. Kuvituskuva Oulun keskustasta. Kuva: Taneli Kärki / Yle
Hanna Holopainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Oulun kaupunginhallitus perusti tiistain kokouksessaan uuden hyvinvoinnista ja osallisuudesta vastaavan johtajan viran. Se laitetaan julkiseen hakuun.

Hyvinvointialueiden aloittaessa ensi vuoden alusta kunnille jää edelleen hyvinvoinnin edistämisen tehtäviä. Virkaan valittava johtaja edistää tehtävässään kaupunkilaisten hyvinvointia, kotoutumista ja osallisuutta. Hänen vastuullaan ovat myös Pohteelle siirtymättömät järjestöavustukset ja ehkäisevä päihdetyö.

Yksi keskeisistä tehtävistä on yhteistyön organisointi hyvinvointialueen kanssa.

Hyvinvoinnista ja osallisuudesta vastaavalta johtajalta vaaditaan tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulu tutkinto, johtamiskokemusta sekä hyvää englannin kielen taitoa. Eduksi luetaan julkishallinnon tuntemus. Tehtäväkohtainen palkka on hieman yli 5 900 euroa kuukaudessa.

Kuntalaisten hyvinvoinnin edistämistä valvoo ja kehittää uusi lautakunta, joka on nimetty hyvinvointi-, kulttuuri- ja liikuntalautakunnaksi.

Hyvinvointipalvelujen rakennemuutoksen vuoksi Oulun kaupunginhallitus päätti tiistaina perustaa myös neljä vakituista asiantuntijan virkaa pakolaisten kotoutumispalveluihin.

Aiheesta voi keskustella torstaihin 3. marraskuuta kello 23:een asti.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

Suosittelemme sinulle