Savonlinnan tiistai-iltaisessa kolarissa kuoli kaksi noin 20-vuotiasta paikkakuntalaista. Asiasta kertoo tutkinnanjohtaja Jouni Väisänen Itä-Suomen poliisista.
Kolarissa kuolivat auton kuljettaja ja etupenkillä istunut matkustaja. Takapenkillä matkusti kolme noin parikymppistä savonlinnalaista, jotka loukkaantuivat. Poliisilla ei ole tietoa heidän vammojensa vakavuudesta.
Onnettomuus tapahtui tiistai-iltana kello 19.40 Savonlinnantiellä. Henkilöauto suistuti ajoradalta vastaantulevien kaistan yli ja törmäsi kovalla nopeudella puuhun. Törmäys tapahtui Miekkoniemen ja Mertalan risteysten välisellä suoralla.
– Poliisin tämänhetkisen tiedon mukaan kuljettaja ajoi huomattavaa ylinoupeutta ennen onnettomuutta, Väisänen sanoo.
Paikalla on kuudenkympin nopeusrajoitus.
Tapahtumapaikalla satoi onnettomuushetktellä vettä ja tienpinta oli märkä.
– Tutkinta on hyvin alkuvaiheessa. Jatkamme tapahtumien selvittämistä, Väisänen toteaa.
Savonlinnassa tapahtui myös heinäkuun lopulla kolari, jossa kuoli kolme noin 20-vuotasta paikkakuntalaista. Autossa ollut neljäs henkilö loukkaantui vakavasti.
Heinäkuun onnettomuudessa auto törmäsi liikenteenjakajan opastinpylvääseen kylki edellä. Poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksina.
Kriisiapua läheisille ja nuorille
Savonlinnassa ainakin seurakunta ja kriisikeskus tarjoavat keskusteluapua sitä tarvitseville.
Savonlinnan tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen Antti Rahikainen kertoo, että seurakunta haluaa olla suuren surun hetkellä savonlinnalaisten rinnalla.
Savonlinnan seurakunta järjestää suruhartauden Talvisalon kappelissa torstaina kello 18. Hartautta voi seurata myös suorana Facebook-livelähetyksenä seurakunnan Facebook-sivulla.
– Torstain hartauden lisäksi kehen tahansa meidän työntekijään voi olla yhteydessä. Yhteystiedot löytyvät verkkosivuilta, Rahikainen sanoo.
Rahikainen muistuttaa, että ahdistavien ajatusten kohdatessa niistä kannattaa keskustella.
– Tärkeintä on puhua perheen, kavereiden tai vaikkapa nuorten kanssa työtä tekevien kanssa.
Rahikaisen mukaan Savonlinna ja etenkin sen nuoria kohdanneet onnettomuudet ovat valtavan surun aihe.
– Jo kesän onnettomuuden jälkeen nuorten hyvinvointi on noussut esille jatkuvasti keskusteluissa.
Rahikainen arvioi, että nuorten tilannetta mietittäisiin yhteistyössä kaikkien nuorisotötä tekevien tahojen kesken.
Paikalla on seurakunnan työntekijöitä henkilökohtaisia keskusteluja varten. Heihin voi olla yhteydessä myös puhelimitse, seurakunta kertoo nettisivuillaan.
Juttuun lisätty tietoja kriisiavusta sekä Antti Rahikaisen haastattelu 2.11.2022 kello 17.12.
Juttua korjattu 2.11.2022 kello 19.11. Savonlinnan tuomioseurakunnan kappalainen on Antti Rahikainen, ei Antti Hartikainen.
Lisää aiheesta: