Hyppää sisältöön

Kaukolämmön kokonaishinta laskee Varkaudessa

Suurimmalla osalla Varkauden Aluelämmön asiakkaista kaukolämmön kokonaishinta laskee 1,4–1,8 prosenttia. Muutamalla harvalla hinta pysyy suunnilleen samana. Syynä on perusmaksujen aleneminen.

Yhdyskuntajätettä Riikinvoiman jätteenpolttolaitoksella.
Varkauden Aluelämmön toimitusjohtajan Mikko Onkalon mukaan Riikinvoiman jätteenpolttolaitoksen omistajana Varkauden Aluelämpö voi vaikuttaa paikalliseen lämmön ja sähkön tuotantoon. Kuva: Toni Pitkänen / Yle
Helmi Nykänen

Varkautelaisten kaukolämmön kokonaishinta laskee. Varkauden kaupungin ja Savon Voiman omistama Varkauden Aluelämmön hallitus on päättänyt pitää ensi vuonna kaukolämmön energiahinnan jo kolmatta vuotta samalla tasolla.

Varkauden Aluelämmön toimitusjohtaja Mikko Onkalon mukaan kokonaishinnan lasku johtuu perusmaksujen alentamisesta.

– Pientaloilla hinnan lasku on 1,8 prosenttia ja rivitaloilla ja pienkerrostaloilla 1,4 prosenttia. Muutamilla harvoilla suurilla kerrostaloilla ja isoilla liikerakennuksilla hinta pysyttelee suunnilleen ennallaan, Onkalo kertoo.

Energiakriisistä, inflaatiosta ja korkeista raaka-ainehinnoista huolimatta Varkaudessa voidaan Onkalon mukaan laskea tai pitää kokonaishinnat ennallaan, koska yhtiö käyttää lämmöntuotannossaan vain vähän fossiilisia polttoaineita. Myös sähkön myyntitulot ovat kasvaneet.

– Meillä fossiilisten polttoaineiden osuus on vain 1–1,5 prosenttia. Toinen iso vaikuttava tekijä on osakkuus Riikinvoiman jätteenpolttolaitoksessa, siellä on saatu budjetit kestämään. Meillä on myös oma pieni ja tehokas organisaatio, jonka toimintaa on tehostettu.

Aiheesta myös:

Suosittelemme sinulle