Mielestäni internet toimii tällä hetkellä melko hyvin.
Näin Marissa Mayer vastaa, kun häneltä kysyy suurten teknologiayritysten valta-asemasta. Niiden jättiläisten, jotka ovat viimeisten vuosikymmenten aikana määrittäneet käsityksemme internetistä.
– Siellä on joukossa isoja toimijoita, mutta mielestäni nuo toimijat palvelevat ihmisiä kaiken kaikkiaan todella hyvin, Mayer sanoo.
Mayer on seurannut amerikkalaisen teknologia-alan kasvua aitiopaikalta viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Hän on ollut mukana nousuissa ja laskuissa.
Googlen ensimmäisiin työntekijöihin kuuluva Mayer oli mukana kehittämässä yhtiön hakukonetta ja sen ympärille rakennettua mainosalustaa. Muutamassa vuodessa hän nousi johtamaan kasvavan yhtiön karttapalveluita.
Ei siis ole yllättävää, että Mayer näkee teknologiayhtiöiden vaikutukset positiivisessa valossa. Hän nostaa esille Googlen karttapalvelun, käännöskoneen ja luokkahuonesovelluksen esimerkkeinä kaikesta hyvästä, jota teknologiayhtiöt ovat saaneet aikaiseksi.
– Nämä ovat uskomattomia teknologioita, joita monet eivät voineet uskoa mahdollisiksi kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten. Ja niin kauan kuin nämä teknologiat palvelevat ihmisiä hyvin ja vastaavat heidän tarpeisiinsa, nämä yhtiöt jatkavat vahvoina toimijoina.
Mayer uskoo markkinoiden voimaan
Mayer uskoo, että teknologiayhtiöiden toimintaan on syytä suhtautua kriittisesti ja sääntelyä tarvitaan, mutta lopulta markkinat päättävät, mikä yhtiö kulloinkin hallitsee. Jos yhtiön toiminta ei miellytä sen käyttäjiä, joku toinen houkuttelee heidät luokseen.
Näin kävi esimerkiksi 2000-luvun alkupuolen suosituimmalle internet-sivusto Yahoolle, Mayerin entiselle työpaikalle. Internet-hakemistona alkunsa saanut Yahoo laajensi voimakkaasti palvelujaan huippuvuosinaan. Se teki useita yritysostoja, mutta siltä puuttui visio. Hiljalleen pienemmät ja ketterämmät yhtiöt menivät ohi sekä oikealta että vasemmalta.
Kun Mayer valittiin Yahoon toimitusjohtajaksi 2012 yhtiön johdossa oli ovi käynyt tiuhaan. Mayer oli neljäs toimitusjohtaja neljän vuoden sisään.
Viisi vuotta kestäneen pestinsä aikana Mayer ei onnistunut nostamaan Yahoota takaisin suurten teknojättien joukkoon. Hänen kaudellaan yhtiön liikevaihto, voitot, työvoima ja käyttäjämäärät kaikki pienenivät.
Yahoon markkina-arvo kuitenkin nousi samana aikana, mutta siihen Mayerilla ei oikeastaan ollut osaa eikä arpaa. Arvon nousu johtui lähes yksinomaan siitä, että Yahoon johto oli vuonna 2005 ostanut merkittävän osuuden kiinalaisesta verkkokauppayhtiö Alibabasta.
Mayerin viiden vuoden toimitusjohtajuus päättyi Yahoon myymiseen teleyhtiö Verizonille. Entisen internet-jätin hinta oli vajaat 5 miljardia dollaria. Kahdeksan vuotta aiemmin Microsoft oli tehnyt Yahoosta ostotarjouksen 47 miljardilla dollarilla.
Lumi vaihtui auringonpaisteeseen
Verizon-kauppojen myötä Mayer jätti Yahoon ja palasi takaisin startup-maailmaan. Mayer perusti yhdessä entisen Yahoo-yhtiökumppaninsa kanssa Lumi Labs -nimisen yhtiön (Mayerilla on sukujuuret Suomessa), jonka tehtäväksi kerrottiin arjen helpottaminen tekoälyn avulla.
Muutaman vuoden kehitystyön jälkeen yhtiö teki täysikäännöksen brändäyksessä ja otti nimekseen Sunshine. Samalla yhtiö julkaisi puhelimen yhteystietoja kuratoivan sovelluksen.
Tekoälystä on tullut muotisana, joka helposti liitetään kaikkeen vähänkin monimutkaisempaan tietojenkäsittelyyn.
– Tekoälyn määritelmä on muuttunut ajan myötä, mutta se, että kone pystyy ratkomaan sille täysin uusia ongelmia ja saamaan tuloksia, tulee aina kuulumaan tähän määritelmään, Mayer pohtii.
Mayer näkee, että elämme nyt tekoälyn renessanssia, joka kestää vielä pitkään. Hyvien asioiden lisäksi uusi aikakausi tuo mukanaan uhkia. Tekoälyä kehitetään jo nyt eri puolilla maailmaa täysin toisistaan poikkeavista lähtökohdista ja periaatteista.
– Todennäköisesti suurin huolenaihe tekoälyyn liittyen on se, pystyykö lännen kehittämä tekoäly vastaamaan esimerkiksi Kiinan kehittämään tekoälyyn ja onko se yhtä tehokas, Mayer sanoo.
Mayerin mielestä mainokset eivät sovi someen
Monenlaisessa asemassa työskennellyt Mayer sanoo tykänneensä kaikista tehtävistään niin nopeasti kasvaneessa Googlessa kuin täyskäännöstä vaatineessa Yahoossa. Nyt oman yhtiön johdossa Mayer kertoo nauttivansa siitä, että ihmiset käyttävät juuri hänen rakentamaa tuotetta.
– En tykkää työskennellä varjoissa pitkään, Mayer sanoo hymyillen.
Sunshine on tähän mennessä julkaissut kaksi sovellusta Applen puhelimille. Niistä kumpikaan ei ole ladattavissa Suomessa.
Mayerin mukaan yhtiön tarkoituksena on luoda liikevaihto sovelluksissa tehtävien tilausmaksujen pohjalle. Tavoitteena on välttyä mainosmyynniltä.
– On paikkoja, joissa mainokset toimivat hyvin, vaikkapa hakutoiminnon yhteydessä, mutta esimerkiksi Facebookissa ja sosiaalisessa mediassa mainokset toimivat paljon huonommin. Kun ihmiset puhuvat elämänsä suurista iloista ja suruista, ja siellä seassa on mainoksia, se on mielestäni mautonta, Mayer toteaa.
Sunshinen sovellukset pyörittävät käyttäjiensä kalentereja ja yhteystietoja, mitkä ovat erittäin henkilökohtaisia. Niiden yhteyteen Mayer ei halua mainoksia. Mutta jossain toisaalla mainoksista voi ehkä olla käyttäjälle jopa hyötyä, Mayer huomauttaa ja jättää oven auki mainosdollareille.
Lue myös: