Hyppää sisältöön

Yrityksen omistajanvaihdos on hankalaa monille yrittäjille – vaikeinta on löytää yritystoiminnalle jatkaja

Moni yrittäjä lykkää omistajanvaihdokseen liittyviä toimenpiteitä muun muassa työläiden lakiteknisten seikkojen vuoksi.

Päijät-Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Heta Vihervirta-Vuontelo katsoo kameraan hymyillen työhuoneessaan.
Päijät-Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Heta Vihervirta-Vuontelo rohkaisee yrittäjiä pyytämään apua omistajanvaihdosprosessissa. Kuva: Markku Lähdetluoma / Yle
Kalle Suomi
Avaa Yle-sovelluksessa

Päijäthämäläisillä yrittäjillä ei ole tarpeeksi tietoa yrityksen omistajanvaihdokseen liittyvistä prosesseista. Asia ilmenee Päijät-Hämeen Yrittäjät ry:n lokakuun lopulla tekemästä kyselystä, johon vastasi 115 yrittäjää.

Eniten vastaajia oli teollisuudesta, palvelualalta, rakentamisesta sekä tukku- ja vähittäiskaupasta. Lähes 70 prosenttia vastanneista yrittäjistä kokee, ettei heillä ole tarpeeksi tietoa omistajanvaihdoksesta.

Vastanneista yrityksistä 17 prosentilla on tarvetta omistajanvaihdokselle juuri nyt. Vastaajista 46 prosenttia kertoi omistajanvaihdoksen olevan ajankohtainen 1–5 vuoden sisällä.

Suurimmaksi hankaluudeksi koettiin yrityksen jatkajan löytäminen, 47 prosenttia vastaajista koki tämän vaikeaksi.

Yleisimmin yrittäjät kaipaavat apua lakiteknisissä asioissa, muun muassa myyntisopimuksen laatimisessa sekä yrityksen arvon määrityksessä. Tärkeintä sujuvan omistajanvaihdoksen valmistelussa on kuitenkin ajoitus, sanoo Päijät-Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Heta Vihervirta-Vuontelo.

– Mahdollisimman aikaisin liikenteeseen, eli useita vuosia ennen itse vaihdosta. Silloin pystytään tekemään paljon yritysjärjestelyjen osalta, jolloin jatko on mahdollisimman kannattavaa ja hyvin suunniteltua. Heti kun tuntuu siltä, että vaikkapa 4–5 vuoden päästä haluaisin luopua yrityksestä, niin heti yhteys asiantuntijoihin.

Apua omistajanvaihdokseen liittyviin asioihin saa muun muassa Yrittäjäjärjestöstä, LADECista ja Yrityskauppavälittäjiltä.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme