Hyppää sisältöön

Jokereiden taustayhtiön omistus varmistui – ainoa omistaja on Joel Harkimo

Team Jokerit Oy:n omistukset salattiin kuukausien ajan, mutta nyt yhtiö on siirretty Jokereiden entisen omistajan Hjallis Harkimon pojan nimiin.

Joel Harkimo.
Joel Harkimo arkistokuvassa. Kuva: All Over Press
Jyri Hänninen
Avaa Yle-sovelluksessa

Jääkiekkojoukkue Jokereiden uutta tulemista suunnitteleva taustayhtiö on sataprosenttisesti Joel Harkimon omistuksessa, selviää kaupparekisteriin jätetyistä asiakirjoista.

Yle tavoitti Joel Harkimon, joka ei halunnut kommentoida asiaa.

Joel Harkimo on Jokereiden entisen omistajan, kansanedustaja Hjallis Harkimon poika. Joel Harkimo on myös Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen. Hän edustaa isänsä perustamaa Liike Nyt -puoluetta.

Helsinkiläinen asianajotoimisto I&O Partners Oy perusti Team Jokerit Oy:n maaliskuussa 2022 nimellä Ahold VI Oy. Perustettaessa sen omistajaksi merkittiin kaksi asianajotoimiston partneria eli osakasta. Näin toimitaan usein, kun asianajotoimisto perustaa asiakkailleen valmisyhtiön.

Syyskuussa 2022 yhtiö muutti nimensä Team Jokerit Oy:ksi. Yle pyysi I&O Partnersia syyskuussa toimittamaan Team Jokereiden osakasluettelon, mutta pyyntöön ei suostuttu. Osakeyhtiölain mukaan osakasluettelo on julkinen asiakirja.

Jokereiden taustayhtiö on kuitenkin toimittanut kaupparekisteriin yhtiökokouksen pöytäkirjan. Sen mukaan Joel Harkimo omistaa yhtiön sataprosenttisesti. Tähän asti Joel Harkimo on kiistänyt olevansa hankkeen keulakuva.

Kuva Jokerien logosta pelipaidassa.
Jokerien edustusjoukkueen tulevaisuus on puhuttanut maaliskuusta lähtien. Kuva: Elmeri Elo / All Over Press

Hjallis Harkimo myi Jokerit venäläisille

Jokerit siirtyi vuonna 2014 pelaamaan venäläisvetoisessa KHL-liigassa sen jälkeen, kun Hjallis Harkimo oli myynyt osuutensa entisessä Hartwall Areenassa eli nykyisessä Helsinki-hallissa sekä omistuksiaan Jokereista venäläissuomalaisille oligarkeille Gennadi Timtšenkolle ja Rotenbergin perheelle. Oligarkit kuuluvat Venäjän presidentinVladimir Putinin lähipiiriin.

Timtšenko ja Roman Rotenberg ovat edelleen Helsinki-hallin suurimpia osakkeenomistajia. Timtšenkon omistukset halliyhtiössä on kuitenkin takavarikoitu EU:n Venäjän-vastaisen pakotteiden takia. Viranomaiset ovat puuttuneet myös Roman Rotenbergin omistuksiin Suomessa.

Lue myös: Analyysi: MOT jäljitti Hartwall Areenan omistajan miljoonia – rahat ovat peräisin Putinin miehiltä

Pakotteiden takia Helsingin Keski-Pasilassa sijaitseva monitoimiareena on ollut tyhjillään helmikuusta lähtien.

Harkimo myi loputkin omistuksensa Jokereista vuonna 2019 entiselle jääkiekkoilijalle Jari Kurrille. Viime vuosina Jokereiden toimintaa oli rahoittamassa Norilsk Nickel Oy, jonka suurin omistaja on Venäjän rikkain mies Vladimir Potanin.

Jokereiden taival KHL:ssä päättyi sen jälkeen, kun Venäjä aloitti laajamittaisen sodan Ukrainassa helmikuussa 2022. Jokerit on ollut halukas palaamaan kotimaiseen SM-liigaan. Toiminnan jatkamisesta on ollut kiinnostunut myös Teemu Selänteen johtama sijoittajaryhmä, jonka kanssa Jokereiden tuotemerkin omistava Jokerit Ry ei kuitenkaan päässyt sopimukseen.

Kuva Helsingin areenasta Ilmalassa.
Nykyinen Helsinki-halli on ollut käyttämättömänä Jokerien KHL-taipaleen katkeamisesta lähtien. Kuva: Petri Saarelainen / All Over Press

Jokerien paluusta SM-liigaan on puhuttu pitkään, mutta sen suhteen konkretia puuttuu edelleen.

Jääkiekon SM-liiga linjasi 1. syyskuuta, ettei se ota liigan ulkopuolelta lisenssihakemuksia vastaan kaudelle 2023–24.

– Nyt on yksinkertaisesti aika rauhoittaa tilanne. Osakkaat katsovat, että heillä on vallitsevissa olosuhteissa tarve ja velvollisuus suojella sekä Liigan että suomalaisen huippujääkiekkoilun intressejä, SM-liigan hallituksen puheenjohtaja Heikki Hiltunen sanoi tuolloin.

Hiltusen mukaan liiga ei ole saanut Jokereilta liigalisenssin haun suhteen mitään konkreettista. SM-liiga antoi alun perin liigalisenssin haun takarajaksi lokakuun lopun.

Mestis-seuroista Kiekko-Espoo pyrkii pääsarjaan kaudeksi 2024–25 ja myös Joensuun Kiekko-Pojilla on liigapyrkimyksiä.

Suosittelemme sinulle