Coloradon ja Columbuksen toinen kohtaaminen Tampereen areenassa lauantaina 5.11. klo 20. Suora lähetys TV2:ssa, Yle Areenassa ja Yle-sovelluksessa käyntiin kello 19.45.
TAMPERE. Patrik Laineen maali, maailmanluokan show ja planeetan parasta jääkiekkoa. Siihen tiivistyivät suomalaisen kiekkoväen odotukset perjantain NHL-ottelua kohtaan.
Toiveet toteutuivat perjantai-iltana Tampereella. Eivät täysin, mutta varsin hyvin kuitenkin.
Lähdetään siitä, että Columbuksen ja Coloradon ottelua on odotettu huhtikuun lopulta lähtien, kun NHL julkisti Tampereen otteluparin. Samoihin aikoihin Ilves varmisti ensimmäisen mitalinsa SM-liigassa 21 vuoteen ja Tappara tuuletti taas yhtä Suomen mestaruutta. Molempia juhlittiin Tampereen uudella areenalla. Palataan siihen myöhemmin, miten tämä liittyy illan NHL-koitokseen.
Kun Colorado vei kesäkuussa Stanley cupin ja Laineen jatko Columbuksessa varmistui heinäkuussa, asetelma Tampereen NHL-hekumaan alkoi olla kohdallaan.
Tällä viikolla huuma yltyi entisestään, kun Avalanchen tähtisentteri Nathan MacKinnon innostui kehumaan Karhu-olutta ja mestareille maistui poronkäristys. Poika muisti myös saunoa ja päivittää sen someen.
Vakavasti puhuen, NHL tekee erinomaista markkinointityötä kaukalon ulkopuolella. Pelaajat eivät kaihda selfieitä pulliaisten kanssa ja hoitavat mediahommansa viimeisen päälle. Koneisto on rasvattu kuin MacKinnonin reisilihas.
Mennään kolmeen toiveeseen. Laineen paluu kotikaupunkiinsa oli menestys, mikä ei sinänsä yllätä. Niin hyvin mies on pelannut aina silloin, kun kiinnostus Suomessa on häntä kohtaan suurin.
Perjantain pelissä kansa areenalla ehti jo innostua toisen erän alussa, mutta hidastus paljasti, että Jakub Voracek ohjasi Laineen rannekudin sisään. Lehtereiltä kuului tietenkin pettynyt huokaus.
No eipä siinä kauan mennyt, kunnes Laine korjasi tilanteen napakalla vedolla Aleksandr Georgijevin längistä.
Ensimmäisen erän perusteella näytti, että Laine tekee onnelliseksi vain kaksi katsojaa. He kun saivat Laineen katsomoon ohjaamat kiekot talteen. Toinen erä takasi, ettei muidenkaan Laineen takia satasia maksaneiden tarvinnut pettyä.
Entä maailmanluokan show? Paikalla olleet muistavat jo Helsingin NHL-peleistä neljän vuoden takaa, ettei näissä peleissä synny kunnon kiekkotunnelmaa. Huutojen, saati kannatuslaulujen sijaan areenassa kuuluu lähinnä vaimea puheensorina. Tampereellakin desibelit nousivat korkealle lähinnä siinä vaiheessa, kun suomalaistähdet esiteltiin yleisölle ennen peliä tai he venyttivät vastustajan verkkoa.
Toki loppua kohti meno parani ja 55 minuutin kohdalla lehtereillä kiersi hetken jopa aalto. Yleisöä oli täysi tupa, 12 882.
NHL-tasoinen areena tarjosi hienot puitteet ja kaikki vaikutti sujuvan, kuten pitikin. Suurimmat syylliset vau-efektin puutteeseen ovat areenan vakikäyttäjät Ilves ja Tappara, jotka ovat liekittäneet pytinkiä viime joulukuusta saakka. Molemmat tamperelaisseurat ovat saaneet mediakuutiosta, ledinauhoista ja äänentoistosta enemmän irti kuin NHL.
Kun tähän lisätään aito kannatuskulttuuri, SM-liigan pudotuspelit peittoavat NHL:n runkosarjapelin 6–0. Jos puhutaan jääkiekkotapahtumasta, perjantai-ilta oli vähintään yhtä hyvää markkinointia SM-liigalle kuin NHL:lle. Suomessa on syytä olla ylpeä omasta pääsarjasta.
Lopuksi pari sanaa planeetan parhaasta jääkiekosta. Ei ole liikaa sanottu, että Colorado Avalanche on maailman paras kiekkoporukka. Pettymysten marinoima ja supertähtien siivittämä Avalanche myrskysi NHL:n mestariksi loistavalla pelillä, joka vei koko lajia taas piirun verran pidemmälle.
Nyt joukkue ei ole tietenkään samalla tasolla kuin runsaat neljä kuukautta sitten, mutta loistosta näkyi Tampereella sentään häivähdys. Ykkösviittaa kantoi Mikko Rantanen (3+1), jonka peli on tylyä ja tehokasta. Colorado voitti lopulta 6–3 ja lakit lensivät jäälle, kun Rantanen sinetöi hattutemppunsa tyhjiin.
Columbus taas näyttää joukkueelta, jonka päävalmentaja ei ole eläissään laittanut yhtään ohjauspeliä kuntoon. Paluulennolle Blue Jacketsin kannattaisi varata paikka Jukka Jaloselle, joka oli Tampereella seuraamassa NHL-humua.
Pelin paras huuto kuultiin avauserässä, kun Colorado viimeisteli 2–0-maalin ja Columbus oli täysin kuutamolla.
”Hyvä Kekäläinen!”, katsomosta kajahti. Huudossa oli noin 100 prosenttia sarkasmia.
Joukkueet kohtaavat uudelleen lauantaina kello 20. Suora lähetys perjantain tapaan Ylen kanavilla kello 19.45.