Hyppää sisältöön

Sota on meidän häpeämme

Valkovenäläiset kokeilivat halausvallankumousta. Se ei toiminut, ja nyt maa on Venäjän pääliittolainen hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Kolme Suomen valkovenäläistä kertoo, mitä siitä ajattelevat.

Aliaksei, 30, pidätettiin, vaikkei hän tehnyt mitään

Aliaksei Zanouski, 30, ei ole käynyt kotimaassaan kahteen vuoteen.

Syynä on, ettei hän tiedä, mitä siitä seuraisi.

Voi olla, ettei tapahtuisi mitään. Mutta voi myös olla, että hänet otettaisiin kiinni heti rajalla ja passitettaisiin suoraan vankilaan.

Zanouski on kotoisin Valko-Venäjältä. Maasta, jota on kutsuttu Venäjän pääliittolaiseksi hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan.

Kun Zanouski viimeksi kävi Valko-Venäjällä, hänet pidätettiin.

Aliaksei Zanouski kertoo videolla, mikä toi hänet alun perin Suomeen – ja miksi on täällä edelleen.

Oli elokuu 2020. Valko-Venäjällä järjestettiin presidentinvaalit, joista moni toivoi vihdoin muutosta tuolloin 26 vuotta maata diktaattorin ottein johtaneelle Aljaksandr Lukašenkalle ja hänen hallinnolleen.

Viralliset luvut julistivat Lukašenkalle murskavoittoa: noin 80 prosentin äänisaalista.

Tulos kyseenalaistettiin laajalti, ja se johti maassa ennennäkemättömiin protesteihin.

Poliisin vastaus rauhanomaisiin mielenilmauksiin oli raju. Uutiset kertoivat tainnutuskranaateista ja kumiluodeista. Ihmisiä kuoli. Tuhansia pidätettiin.

Aliaksei Zanouski oli käymässä perheensä luona Valko-Venäjän länsiosassa.

Vaaleja seuranneena päivänä hän oli kävelemässä kaupungilla, kun näki keskusaukiolla liikettä. Paikalla oli joukko ihmisiä – ja mellakkapoliisi.

Aliaksei ZanouskiAliaksei Zanouski

Zanouski katsoi heitä päin. Joku käski hänen pysähtyä.

– Sitten he pidättivät minut. Se oli täysin sattumanvaraista, Zanouski sanoo nyt.

Hän oli sellissä kolme vuorokautta eikä halua kokea sitä uudelleen.

Ennen kaikkea hän ei halua läheistensä joutuvan pelkäämään puolestaan.

– Vanhempani olivat kauhuissaan. Heillä ei ollut aavistustakaan, missä olin. Minä vain katosin.

Lopulta Zanouski sai sakkorangaistuksen ja hänet vapautettiin. Hän pakeni Suomeen, jonne oli muuttanut arkkitehtuuriopintojen perässä syksyllä 2019.

Aliaksei Zanouski työskenteli aiemmin arkkitehtinä omassa yrityksessään. Hän toivoo, että pääsisi jonain päivänä auttamaan ukrainalaisia jälleenrakennuksessa. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Ja tänne hän on nyt rakentanut elämänsä. Zanouskin ja hänen arkkitehtivaimonsa oli tarkoitus palata Valko-Venäjälle, kunhan opinnot olisi saatu päätökseen, mutta se ei ole ollut mahdollista.

Kahdessa vuodessa tilanne kotimaassa on mennyt entistä synkempään suuntaan.

Aikoinaan paikan rauhanneuvotteluille silloisessa Itä-Ukrainan kriisissä tarjonnut Valko-Venäjä on valinnut puolensa, ja se on Venäjä.

Maa on ennen muuta antanut alueensa Venäjän asevoimien käyttöön. Yhteisestä sotilasyksiköstäkin on puhuttu.

Tämä kaikki tekee Valko-Venäjästä sodan osapuolen, vaikka maa yrittää sen kiistää, toteaa tutkijatohtori Kristiina Silvan Ulkopoliittisesta instituutista:

Tilanne surettaa Aliaksei Zanouskia. Hän sanoo, että koko sota perustuu valheelle ja Valko-Venäjän osallisuus siihen on häpeällistä.

– Olisi helppo sanoa, että Valko-Venäjä on Venäjän siirtomaa. Että emme ole itse syyllisiä. Mutta olemme me, minäkin. Emme tehneet tarpeeksi, tai teimme kompromisseja, jotka ovat johtaneet tähän. Tämä on omaa syytämme.

Tämänhetkisten, vahvistettujen tietojen mukaan Valko-Venäjän joukkoja ei Ukrainassa ole, mutta sen maaperältä on ammuttu ohjuksia maata kohti.

”En usko, että ukrainalaiset voivat antaa meille anteeksi.”

Aliaksei Zanouski

Yle tavoitteli juttua varten useita Suomessa asuvia valkovenäläisiä kysyäkseen, mitä ajatuksia Venäjän hyökkäyssota ja Valko-Venäjän tilanne herättävät.

Heitä ei kuitenkaan ole helppo saada puhumaan. Osa vaikuttaa pelkäävän synnyinmaataan eikä uskalla keskustella mistään politiikkaan viittaavasta.

Aliaksei Zanouski on valmis kommentoimaan arkaa aihetta, koska tahtoo, että keskustelussa olisi esillä myös hänen kaltaisensa keskitien kulkija. Nyt äänessä ovat hänen mielestään ääripäät.

Zanouski asuu nykyisin Helsingissä. Kaupungin arkkitehtuuri on hänen mielestään kiinnostava sekoitus uutta ja vanhaa. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Itse Zanouski ei koe olevansa poliittisesti erityisen aktiivinen. Aktivisti hän ei ole missään nimessä.

Silti juuri se on syy, miksi hän nyt työskentelee maisema-arkkitehtina helsinkiläisessä toimistossa eikä arkkitehtina Valko-Venäjällä.

Viranomaisten asiakirjoissa pidätysperusteeksi on kirjattu osallistuminen laittomaan kokoontumiseen. Sen takia paluu kotiin tuntuu liian suurelta riskiltä.

Suomessa Zanouski on pohtinut, minkä vuoksi Valko-Venäjä ja Ukraina ovat kehittyneet Neuvostoliitosta irtaannuttuaan niin eri suuntiin.

Miksi naapuruksista toinen taistelee urheasti vapautensa puolesta, kun toinen taipuu vastustelematta Venäjän tahtoon?

Tätä ovat Zanouskin ukrainalaiset ystävätkin kysyneet. Mikseivät valkovenäläiset vain nouse kapinaan ja vaadi vapautta ja demokratiaa?

– Olen vastannut heille, että olemme eläneet koko ikämme niin, että vastaan sanomisesta rangaistaan. Ei tule yhtä askelta eteen, vaan kaksi taakse.

”Suomi on luultavasti paras paikka, minne ihminen voi päätyä”, sanoo 30-vuotias Aliaksei Zanouski. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Ukrainalaiset sitä vastoin ovat kamppailleet vapaudestaan ennenkin ja saavuttaneet sen kerta toisensa jälkeen, hän toteaa.

– He tietävät, miten voittaa. Me emme.

Kuuntele, miksi entiset neuvostomaat ovat tutkija Kristiina Silvanin mielestä niin eri poluilla:

Valko-Venäjän tulevaisuus ei ole Zanouskin silmissä valoisa. Päinvastoin, tunnelin päässä ei näy valoa lainkaan.

Hän jatkaa vertaustaan: Ukrainankin tunneli on pitkä, pimeä ja ahdistava. Mutta valoa siellä on.

Se loistaa ukrainalaisista itsestään.

– Siksi mikään pimeys ei voi pysäyttää heitä.

Matvei vastusti itsevaltiasta, mutta välttyi putkalta

Keväällä 2021 Matvei oli tehnyt päätöksen. Hän jättäisi kotikaupunkinsa Minskin ja koko Valko-Venäjän.

Matvei on muuttanut Suomeen tämän vuoden aikana. Hänet kuvattiin Helsingin keskustassa. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Samoin oli tehnyt moni muukin hänen lähipiirissään. Ulkomaille muutti kokonaisia perheitä. Viisi kuusi, ainakin, Matvei laskee.

Arjesta oli tullut arvaamatonta ja pelottavaa. Tunnelma kiristyi koko ajan.

Myös Matvei oli marssinut kadulle osoittamaan mieltään presidentinvaalien tuloksen selvittyä elokuussa 2020.

Suomessa asuva valkovenäläinenSuomessa asuva valkovenäläinen

Hän kuvailee tapahtumien muistuttaneen sotatilaa – nimenomaan viranomaisten takia. Minskin keskusaukio oli kuin taistelutanner.

– Ympärilläni räjähti kranaatteja. Se oli hirveää.

Matvei loukkasi kätensä, kun siihen osui kumiluoti, mutta hän pääsi pakenemaan poliisia ja pidätyksiä.

Säikähdyksestä huolimatta hän osallistui kymmenkuntaan hallinnonvastaiseen mielenilmaukseen presidentinvaaleja seuranneina kuukausina.

Kevään kynnyksellä hän totesi, ettei muutosta tulisi. Hänellä ei olisi maassa tulevaisuutta.

Silloin hän muisti Suomen. Hän oli käynyt täällä joitakin vuosia aiemmin.

– Totta puhuakseni: rakastuin. Ilmasto ja luonto ovat hyvin samankaltaisia kuin Valko-Venäjällä.

Se ei ole ihme, sillä kilometreissä Valko-Venäjän raja on lähempänä Helsinkiä kuin Rovaniemi. Mutta muuten ero on valtava.

– Suomi on kuin esimerkki siitä, millainen maan pitäisi olla.

Matvei ei aio palata synnyinmaahansa. Koti on nyt Suomessa. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Matvei puristaa kaidetta Helsingin päärautatieasemalla. Hän ei esiinny jutussa omalla nimellään, koska pelkää, että tieto mielenosoituksiin osallistumisesta voisi viedä hänet vuosiksi vankilaan Valko-Venäjällä. Hänen henkilöllisyytensä on kuitenkin toimituksen tiedossa.

Pelko vankilaan joutumisesta on perusteltu, ja se kertoo paljon Valko-Venäjän todellisuudesta.

Maan viranomaiset yrittävät edelleen ottaa kiinni niitä, jotka ovat osoittaneet mieltään kaksi vuotta sitten – niin absurdilta kuin se kuulostaakin, sanoo tutkija Kristiina Silvan:

Matvei ei muuttanut Suomeen heti. Hän opetteli ensin englannin kielen ja hoiti käytännön asiat kuntoon.

Rahoittaakseen elämänmuutoksensa hän joutui esimerkiksi myymään puolet omaisuudestaan.

”Valko-Venäjällä ei tiedä koskaan, mitä huomenna tapahtuu”, Matvei kuvaa maan arkea. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Matvei asui vielä Valko-Venäjällä, kun Venäjän joukot hyökkäsivät sen kautta Ukrainaan ja kohti Kiovaa aiemmin tänä vuonna.

Hän sanoo itsevaltaisen Lukašenkan hokeneen vuosia, että Valko-Venäjä on oikea rauhan ja vakauden tyyssija sotaa käyvässä maailmassa ja se on hänen ansiotaan.

Helmikuussa kuva särkyi. Sodan pelko vyöryi Valko-Venäjällekin.

– Keittiöissä keskusteltiin, missä on lähin pommisuoja. Osa ihmisistä hankki kuukauden tai kahden edestä elintarvikkeita kotiinsa. Odotettiin, räjähtääkö jossain, Matvei sanoo.

Aliaksei Zanouskin tavoin Matvei ajattelee, että Valko-Venäjä on sodan osapuoli, vaikkei sen joukkoja olekaan tällä hetkellä Ukrainassa. Lokakuussa mediat kertoivat maan aloittaneen pienimuotoisen liikekannallepanon, kuten Venäjä ennen sitä.

Ennen vaalivuotta 2020 Lukašenka pelasi pelejään Euroopan unionin ja Venäjän suuntaan ja oli jossain määrin itsenäinen, Matvei kokee. Enää näin ei ole.

– Hän on täysin riippuvainen Venäjästä. Tänä päivänä hän ei päätä mistään itse.

Ennen elokuuta 2020 kaikkialla Valko-Venäjällä puhuttiin vain yhdestä asiasta: tulevista vaaleista, Matvei sanoo. Ilmassa oli toivoa, mutta se murskattiin tylysti. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Matvein mielestä valkovenäläiset olivat lapsellisia kuvitellessaan, että voisivat vaikuttaa asioihin rauhanomaisilla mielenilmauksilla.

– Nyt ymmärrän, että se on mahdotonta. Voimaan on vastattava voimalla.

Tämä on kokemus kansan keskuudessa laajemminkin, ja se huolettaa Ulkopoliittisen instituutin Kristiina Silvania:

Matvei ei aio palata kotimaahansa, vaikka valta joskus vaihtuisikin. Hänen toiveensa ovat suomalaisittain vaatimattomia.

”Haluan elää tavallista elämää. Liikkua luonnossa, kävellä kaupungilla. Ilman pelkoa. Se riittää.”

Matvei

Tavallista elämää on takana jonkin aikaa. Välillä Matvei unohtaa, että on nyt Suomessa. Että hänen ei tarvitsisi esimerkiksi joukkoliikenteessä varoa, että joku näkee hänen lukevan oppositiomielisiä kanavia viestintäsovellus Telegramissa.

Tavasta on ollut vaikea päästä eroon. Valko-Venäjällä hänestä voitaisiin ilmoittaa viranomaisille ja hän voisi joutua pulaan.

Siksi Matvei matkustaa usein puhelin taskussaan ja avaa sen vasta, kun on yksin.

Matveilla oli elämä Valko-Venäjällä. Nyt se on rakennettava alusta asti uudelleen, Suomeen. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Elämä Valko-Venäjällä on sitä, että on jatkuvassa stressitilassa. Se on kuluttavaa, Matvei sanoo.

Suomessa olo on turvallinen, mutta unta on silti vaikea saada öisin.

– Tiedän, ettei minua haeta yöllä vankilaan. Mutten voi unohtaa julmuuksia, joita Valko-Venäjällä tälläkin hetkellä tapahtuu.

Kiryl, 35, otettaisiin kiinni, jos hän yrittäisi palata

Kiryl Kirylau, 35, seisoo Helsingin Kaartinkaupungissa punavalkoinen lippu kädessään.

Takana on arkinen kerrostalo, joka on kuitenkin kaikkea muuta kuin arkinen. Sisällä sijaitsee Valko-Venäjän ja Aljaksandr Lukašenkan edustusto Suomessa.

Kiryl Kirylau sanoo, että jos hänellä ei jo olisi Suomen kansalaisuutta, hän hakisi täältä turvapaikkaa, Valko-Venäjän nykytilanteen takia. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Seinän tangossa liehuu maan virallinen lippu, väriltään punavihreä. Myös valkosävyisellä lipulla on pitkä historia, mutta nykyisin sitä käyttävät lähinnä rohkeimmat oppositioaktivistit.

Sellaiset kuin Kirylau. Hän on pitänyt Valko-Venäjän epäkohdista niin paljon meteliä, että suurlähetystön kynnystä lähemmäs hän ei synnyinmaataan pääse – ei ainakaan turvallisesti.

Kirylau uskoo, että hänet otettaisiin kiinni heti rajalla, jos hän yrittäisi palata maahan.

– Olen käynyt Belarusiassa viimeksi melkein viisi vuotta sitten. Poliisi muistaa tarkat päivämäärät. He ovat sanoneet ne äidilleni haastattelussa.

Kirylau kertoo Valko-Venäjän poliisin seuraavan häntä tarkkaan: ”Joskus he laittavat minulle viestiä Telegramissa. Heillä on ikävä minua.” Kuva: Antti Kolppo / Yle

Kirylau puhuu Valko-Venäjästä nimenomaan Belarusina. Nimellä on tarkoitus tehdä pesäero Venäjään ja tukea valkovenäläisiä niin maan sisällä kuin ulkopuolella.

Pohjoismaista Norja, Ruotsi ja Tanska ovat siirtyneet käyttämään maasta nimitystä Belarus. Suomessa presidentti Sauli Niinistö on pitänyt keskustelunavausta varteenotettavana.

Kiryl Kirylau oli 20-vuotias, kun lähti Valko-Venäjältä vuonna 2008. Jo silloin oli nähtävissä, ettei hänellä eikä monella muullakaan olisi siellä tulevaisuutta.

Kirylau olisi halunnut opiskella lääkäriksi, mutta arvosanojen ja osaamisen sijaan kokeissa oltiin kiinnostuneempia, minkä verran rahaa perheeltä olisi saatavissa.

Kiryl Kirylau, puheenjohtaja, Suomen valkovenäläisten järjestöKiryl Kirylau, puheenjohtaja, Suomen valkovenäläisten järjestö

Niinpä hän päätti hakeutua ulkomaille. Työpaikka sattui löytymään hyvinkääläisestä tehtaasta.

– Se oli onni minulle.

Kielitaidoton nuorukainen opetteli ensin englannin kielen. Sitten suomen. Hän on kouluttautunut lähihoitajaksi ja työskennellyt kotihoidossa.

Tällä hetkellä Kirylau opiskelee sähköinsinööriksi ammattikorkeakoulussa pääkaupunkiseudulla. Suomen kansalaisuuden hän sai neljä vuotta sitten.

Se on antanut rohkeutta puhua Valko-Venäjän asioista avoimesti. Ilman sitä hänkään ei välttämättä uskaltaisi.

– Koska minulla on Suomen kansalaisuus, tuntuu turvalliselta. Pystyn tekemään ja sanomaan, mitä ajattelen ja mikä on oikein.

Kirylau toimii kaksi vuotta sitten perustetun Suomen valkovenäläisten järjestön puheenjohtajana. Hän tähdentää, että yhdistys on kulttuurinen, ei poliittinen: tavoite on tehdä Suomea tutuksi valkovenäläisille ja toisin päin.

Vaikka politiikkaa ei yhteisössä puhuta, sen Kirylau toteaa, että suurin osa Suomessa asuvista valkovenäläisistä tuomitsee Venäjän hyökkäyssodan.

– Ukrainan pitää voittaa sota. Sota pitää lopettaa mahdollisimman pian, ja Venäjän pitää palauttaa Ukrainalle kaikki valtaamansa kaupungit ja maat, myös Krim, hän luonnehtii maanmiestensä tuntoja.

Valko-Venäjä saattaa olla Venäjän liittolainen, mutta kansan tukea sillä ei ole, sanoo Kiryl Kirylau.

Kirylau itse käy osoittamassa mieltään Valko-Venäjän hallintoa vastaan Mannerheiminaukiolla joka lauantai. Näin on ollut jo kaksi vuotta.

– Se on vähintä, mitä Suomessa asuessa voi tehdä.

Hän seurasi presidentinvaalien jälkeisiä protesteja tiiviisti Suomesta käsin ja järjesti niitä tännekin.

Silloista tunnetta hän kuvaa ihanaksi – tuntui kuin vihdoin jotain tapahtuisi.

Sen sijaan tilanne onkin nyt entistä vakavampi.

”Valko-Venäjällä ihmiset ovat kuin orjia. Se estää maan kehityksen.”

Kiryl Kirylau

Valko-Venäjän tapahtumat heijastelevat myös sen rajojen ulkopuolelle.

– Jos Lukašenka olisi lähtenyt pois kaksi vuotta sitten, en usko, että Ukrainassa olisi tällä hetkellä sotaa, Kirylau sanoo.

Hänen käsityksensä on, että moni sellainenkin, joka on saattanut aiemmin olla Lukašenkan puolella, on nyt havahtunut ja kääntynyt tätä vastaan.

Autoritaarisessa valtiossa se ei kuitenkaan riitä.

– Poliiseilla on edelleen aseet. Kansa ei voi tehdä paljaalla kädellä mitään.

Tulevaisuudessa Kirylau toivoo tekevänsä sähköinsinöörin töitä. Hoitoalalla hän tahtoisi työskennellä esimerkiksi vapaaehtoisena. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Toivoaan Kiryl Kirylau ei ole menettänyt.

Vielä jonain päivänä Kaartinkaupungissa, Valko-Venäjän lähetystön edessä, liehuu punavalkoinen lippu.

Toivon ja valon pilkahduksiin uskoo myös Ulkopoliittisen instituutin tutkijatohtori Kristiina Silvan. Kuuntele, miksi: